Rasvainen, kuiva vai normaali – tai sittenkin sekaiho? Jos et ole ihan varma omasta ihotyypistäsi, niin näiden kosmetologin kysymysten avulla otat siitä selvää. Lue myös vinkit eri ihotyyppien hoitoon.
1. Miltä kasvojesi iho tuntuu pesun jälkeen? Tuntuuko se kireältä?
- Jos ihosi tuntuu kauttaaltaan kiristävältä, sinulla saattaa olla kuiva iho.
- Paitsi että kuiva iho kiristää, se voi hilseillä, kutista, näyttää samealta, ja siihen voi ilmestyä kuivia laikkuja.
- Ihohuokoset eivät yleensä juurikaan erotu kuivassa ihossa.
2. Onko ihosi kireä vain joiltain alueilta, kun toiset alueet tuntuvat rasvaisilta?
- Vaikuttaa siltä, että sinulla on sekaiho.
- Sekaiho on vaikea tunnistaa. Koska sekaihossa on sekä kuivan että rasvaisen ihon ominaisuuksia, se usein sekoitetaan jompaankumpaan niistä.
- Sekaiho on useimmiten poskista kuiva, mutta T-alue eli otsa, nenä ja leuka rasvoittuvat. Kiiltely ei yleensä ole kovin häiritsevää. T-alueella voi myös olla mustapäitä. Tosin sekaihosta voi olla muitakin variaatioita, esimerkiksi posket voivat olla rasvoittuvat ja iho muuten kuiva.
- Ihohuokoset voivat olla sekaihossa laajentuneita esimerkiksi nenän ja otsan alueella.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous

3. Kiilteleekö kasvojesi iho kauttaaltaan?
- Sinulla taitaa olla rasvainen ihotyyppi. Siinä rasvaisuus ei keskity vain tietyille alueille, vaan koko kasvot kiiltelevät.
- Iho voi näyttää paksulta ja tuntua helposti vähän likaiselta.
- Rasvaisen ihon ihohuokoset ovat usein laajentuneet koko kasvojen alueella niin, että ne erottuvat hyvin.
- Finnejä, mustapäitä ja muita epäpuhtauksia voi tulla helpommin kuin muille ihotyypeille.
4. Ihosi ei kiristele eikä rasvoitu?
- Onneksi olkoon, sinulla vaikuttaa olevan normaali ihotyyppi.
- Normaali iho ei yleensä juuri rasvoitu, mutta se ei erityisesti kuivu ja kiristelekään.
- Epäpuhtauksiakaan ei pahemmin ole. Myös ihohuokoset ovat yleensä aika huomaamattomat.
5. Kutiseeko, kirveleekö tai punoittaako ihosi helposti?
- Se voi olla herkän ihon merkki.
- Huomaa kuitenkin, että herkkä iho ei ole ihotyyppi, vaan mikä tahansa ihotyyppi voi olla herkkä. ”Herkkä iho” tarkoittaa siis sitä, miten iho reagoi.
Voit aina kysyä apua oman ihotyyppisi selvittämiseen Yliopiston Apteekin kosmetologeilta niin apteekissa kuin verkkosivujen chat-palvelussa!
Kuiva iho? – hoida näin
Kosteus haihtuu kuivalta iholta helposti. Siksi kuivan ihon hoidossa on tärkeintä kosteuttaa ihoa – ja saada kosteus myös pysymään siellä.
Voit ensin kerrostaa iholle kosteuttavia tuotteita, kuten kasvovettä ja seerumia, ja laittaa viimeiseksi kasvoöljyä tai täyteläistä kasvovoidetta. Se sitoo kosteuden ihoon.
- Valitse kosteuttavia ja täyteläisiä ihonhoitotuotteita.
- Sopiva kuivan ihon kasvojen puhdistusaine on maitomainen, voidemainen tai öljypuhdistusaine. Geelimäiset ja vaahtomaiset putsarit voivat olla liian peseviä ja kuivattaa ihoasi.
- Aamuisin voit pyyhkiä kasvot kuivan ihon kasvovedellä vesipesun sijaan.
- Kosteuttava seerumi ja öljyseerumi sopivat kuivalle iholle. Aktivoivat, esimerkiksi vitamiineja sisältävät seerumit, eivät ole kaikkein tarpeellisimpia kuivalle iholle.
- Kuivaakin ihoa pitää kuoria. Valitse rakeeton kuorinta-aine, kuten AHA-happo- tai entsyymikuorinta-aine. Kuorinta kerran parissa viikossa riittää.
- Käytä kosteuttavia naamioita, unohda savinaamiot.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
Sekaiho? – hoida näin
Sekaihoa hoidetaan usein väärin. Jos sitä pestään epäpuhtaalle iholle tarkoitetuilla puhdistustuotteilla, se helposti kuivuu. Jos sitä taas kosteutetaan tuhdeilla kuivan ihon tuotteilla, T-alue voi alkaa kiiltää ja iho helposti tukkeutua.
Etsi juuri sekaiholle tarkoitettuja kasvojen ihonhoitotuotteita. Voit myös käyttää eri ihoalueilla eri tuotteita.
- Varmista, että kasvojen puhdistusaineesi eivät ole liian tehokkaita ja peseviä. Suosi sekaihon puhdistustuotteita kasvoille.
- Voit hankkia pari erilaista puhdistusainetta. Pese kasvot pari kertaa viikossa syväpuhdistavalla aineella ja keskity silloin pesussa T-alueelle. Muuten käytä hellempää puhdistusainetta.
- Käytä syväpuhdistavaa naamiota T-alueelle ja laita sen jälkeen kosteuttava kasvonaamio koko kasvoille.
- Sekaihon voi hyvin kuoria kasvokuorinnalla kerran tai pari viikossa.
Rasvainen iho? – hoida näin
Rasvaista ihoa pitää puhdistaa kunnolla. Sen hoidossa tehdään kuitenkin usein virhe, että pesun jälkeen ei käytetä kosteusvoidetta, koska sen pelätään rasvoittavan ihoa entisestään.
Silloin iho saattaa alkaa kuivua pinnalta tai rasvoittua entistä enemmän.
- Geelimäiset ja vaahtomaiset puhdistusaineet pesevät yleensä hyvin ja sopivat rasvaiselle iholle. Etsi puhdistavia tuotteita, jotka hillitsevät talin tuotantoa ja kiiltelyä.
- Rasvainenkin iho tarvitsee kosteutta. Valitse kosteuttamiseen kevyitä, geelimäisiä tuotteita, jotka jättävät mattapinnan.
- Rasvaiselle iholle sopii talintuotantoa hillitsevä seerumi.
- Ihohuokosia supistava kasvovesi sopii iholle, jonka ihohuokoset ovat laajentuneet.
- Savinaamio imee rasvaa ihosta. Voit käyttää sitä viikoittain.
- Kuorinta sopii rasvaiselle iholle.
- Finneihin löytyy niitä kuivattavia täsmätuotteita. Mustapäidenkin hoitoon on omia tuotteita.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
Normaali iho? – hoida näin
Normaali iho nauttii puhdistuksesta ja kosteutuksesta suhteellisen hellävaraisilla, kosteuttavilla tuotteilla.
- Normaaliakin ihoa kannattaa kuoria.
- Hoida ihoa myös naamioilla ja valitse muutama erilainen naamio eri tilanteisiin.
- Kosteuttavat ja heleyttävät seerumit sopivat normaalille iholle mainiosti.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
Herkkä iho? – hoida näin
Herkkä iho ärsyyntyy usein hajusteista, väriaineista ja alkoholista.
- Valitse herkälle iholle sopivat ihonhoitotuotteet ja anti-age-hoitotuotteet, joista on karsittu yleisimmät ärsyttävät ainesosat.
- Herkän ihon kuorinta kannattaa jättää väliin tai käyttää vain hellävaraisia, rakeettomia kuorintoja sekä suosia nimenomaan herkälle iholle kehitettyjä meikkejä.
Asiantuntijana Yliopiston Apteekin kosmetologi Sonja Perkkiö.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote TarjousLA ROCHE-POSAY HYALU B5 SERUM ANTI-WRINKLE CONCENTRATE 30 MLTarjoushinta 40,72 € Normaalihinta 47,90 €
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous