Lapsen ummetus

Lapsen ummetus on tavallinen vaiva, johon kannattaa alkaa hakea helpotusta heti, kun se havaitaan. Tavallisesti ummetus alkaa 2-4 vuoden iässä, mutta myös kiinteisiin ruokiin siirtyminen voi saada lapsen vatsaa kovalle. Esimerkiksi vatsakivut, huono ruokahalu sekä hankala olo ja harventunut ulostamistiheys saattavat olla merkkejä lapsen ummetuksesta.

Lapsen ummetuksen syynä on usein nesteen puute, kun lapsi ei juo riittävästi vettä. Myös liian vähäinen kuitujen saanti voi aiheuttaa lapsen ummetusta. Myös monet muut seikat, kuten muutokset arjessa ja aikatauluissa, voivat aiheuttaa kovaa vatsaa lapselle.

Lapsilla ummetus on pääasiassa toiminnallista ummetusta ja lievää lapsen ummetusta voidaan hoitaa kotikonstein, kuten juomalla vettä ja nauttimalla kuitupitoista ruokaa. Myös normaaliin ulostusrytmiin totuttelu on osa ummetuksen ennaltaehkäisyä, sillä säännöllinen vessarytmi auttaa lapsen normaalin vatsan toiminnan edistämisessä.

Hakeudu lapsen ummetuksen kanssa lääkäriin, mikäli lapsella on kipuja, vähintään kuukauden jatkunutta tuhrimista tai lapsen ulosteessa näkyy verta. Myös lapsen pitkittynyt ummetus vaatii lääkärissä käynnin. 

Apteekin asiantuntijoilta saat neuvoja ja sopivat tuotteet ja itsehoito-ohjeet lapsen ummetuksen hoitoon. Jos lapsen ummetuksen hoito vaatii lääkehoitoa, makrogoli on ensisijainen tuote. Vaihtoehtoisesti lapsen ummetukseen voidaan käyttää ravintokuituja tai lääkärin ohjauksessa laktuloosia. Lue pakkausseloste huolella ennen käyttöä ja varmistu tuotteen soveltuvuudesta lapselle sekä noudata tuotteiden annosteluohjetta.

Suodata ja järjestä

Järjestä Katsotuimmat
Tuotemerkki
Tuotetyyppi

1 tuote

Ei suodatuksia
  1. SMARTLAX MAKROGOLI + ELEKTROLYYTIT 20 PS.
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    SMARTLAX MAKROGOLI + ELEKTROLYYTIT 20 PS.
    15,40 €

1 tuote

Ei suodatuksia