Terveys
Atopia ja taiveihottuma – atooppisen ekseeman oireet, hoito ja ihonhoito
Atopia voi ilmetä iholla atooppisena ekseemana eli atooppisena ihottumana, josta käytetään myös nimitystä taiveihottuma erityisesti silloin, kun oireita esiintyy ihon taipeissa. Atooppinen iho on usein kuiva ja kutiava, ja oireet voivat vaihdella eri ihoalueilla ja vuodenaikojen mukaan.
Syksyn infektiokauden alku: kuinka suojautua flunssilta ja muilta tartunnoilta?
Hengitystieinfektioita, kuten flunssaa, esiintyy Suomessa eniten syksyn ja talven aikaan. Tämä johtuu siitä, että ihmiset viettävät enemmän aikaa sisällä toisten ihmisten lähettyvillä, jolloin virukset pääsevät herkemmin leviämään. Asiantuntijalääkäri kertoo, mitkä infektiot yleistyvät syksyllä ja miten ehkäiset tartuntoja, hoidat flunssaa sekä ehkäiset infektioita rokottautumalla.
Laktoosi-intoleranssi: oireet, diagnoosi ja hoito
Moni osaa epäillä laktoosi-intoleranssia, kun maitoa sisältävän ruoan jälkeen maha pömpöttää, ilmavaivoja riittää sosiaaliseksi haitaksi asti ja kipu pingottaa olosta sietämättömän. Usein kuvaan kuuluu myös ripuli. Laktoosi-intoleranssi voi alkaa vasta aikuisena, eikä sen hoito yleensä vaadi maitotuotteiden täydellistä välttämistä. Lue asiantuntijan vinkit laktoosi-intoleranssin hoitoon!
Jännityspäänsärky ja toistuva päänsärky
Kalsium – mihin sitä tarvitaan, mistä sitä saa ja milloin puute vaatii selvitystä
Kalsium on elimistön yleisin kivennäisaine. Aikuisen kehossa sitä on noin kilogramma, ja lähes koko tämä määrä sijaitsee luustossa ja hampaissa. Kalsium ei kuitenkaan ole pelkkä rakennusaine: sitä tarvitaan myös lihasten supistumiseen, hermoimpulssien kulkuun, veren hyytymiseen ja sydämen normaaliin toimintaan. Lue, mitä kalsium tekee, kuinka paljon eri ikäryhmät sitä tarvitsevat, ja milloin oireet tai huoli kannattaa viedä ammattilaisen arvioitavaksi.
Varmista sujuvat reseptilääkeostokset – Usein kysytyt kysymykset ja muistilista apteekkiin
Miksi farmaseutti kertoo lääkkeestä, vaikka se on ihan tuttu? Voinko saada lääkkeeni, jos huomaan vasta apteekissa, että reseptini on vanhentunut? Saanko hakea puolison tai naapurin lääkkeet – ja mitä tarvitsen mukaan? Tässä tietopaketti, jonka avulla apteekkiasiointisi sujuvat entistä mutkattomammin.
Matkailijan rokotukset – suojaudu rokotuksella ennen matkaa
Matkailijan rokotukset ovat tärkeä osa turvallista lomamatkaa. Rokotesuoja vähentää riskiä sairastua matkakohteessa esiintyviin tauteihin ja se auttaa suojaamaan niin itseä kuin muita. Oikein ajoitettu rokottautuminen ja matkakohteeseen sopiva tautisuoja ovat olennainen osa matkavalmisteluja – oli kyseessä sitten lyhyt kaupunkiloma Euroopassa tai kuukausien seikkailu Aasian maaseudulla. Lue asiantuntijalääkärin vinkit rokottautumisesta ennen matkaa.
Maksaläiskät pois! Näin hoidat melasmaa ja muita ihon pigmenttihäiriöitä
Maksaläiskät eli melasmat ovat ihon pigmenttihäiriöitä, jotka aiheuttavat tummia läiskiä lähinnä naisten kasvoille. Tavanomaisin syy pigmenttiläiskien syntymiselle on UV-säteilyn aiheuttama ihon liikapigmentaatio. Pigmenttiläiskien hoito onnistuu kotikonstein ja on sitä tehokkaampi, mitä aiemmin hoito aloitetaan. Lue farmaseutin vinkit, miten onnistut pigmenttihäiriöiden hoidossa ja ehkäiset uusien maksaläiskien syntymistä.
Kollageeni on ihon oma ihmeaine – näin löydät parhaan kollageenivalmisteen
Kollageeni on ollut jo vuosia ihonhoidon hittiraaka-aine, jonka ajatus on tukea elimistön omaa kollageenin tuotantoa. Ikääntyessä kehon oma kyky tuottaa tätä arvokasta rakennusainetta hidastuu, mikä näkyy peilikuvassa ja tuntuu erityisesti ihon pinnalla. Lue ihonhoidon asiantuntijan kattava tietopaketti, mitkä ovat kollageenin hyödyt, mitä kaikkea ihon rakennusaineesta tulisi tietää ja miten valita sopivin kollageenivalmiste.
- You're currently reading page 1
- Sivu 2
- Sivu 3
- Sivu 4 ...
- Sivu 31
- Go to next page