Kauniina kesään! – Kosmetologimme 11 parasta vinkkiä

kaunis kesäiho ja upeat hiukset

Kesällä ihonhoidossa vähemmän on enemmän. Näillä vinkeillä ja tuotteilla hoidat, suojaat ja hemmottelet ihosi ja hiuksesi hyvinvoiviksi ja kauniiksi.

1. Anna iholle kesälomaa!

Vaihda kesällä ihonhoitotuotteet astetta kevyempiin. Anna ihollesi lomaa voimakkaista kuorinnoista, tuhteista tuotteista ja erilaisista käsittelyistä. Kauniin kesäihon perusresepti on tämä: suojaa, kosteuta, rauhoita.

Muista juoda kesällä riittävästi vettä. Se on tärkeää kuumien hellepäivien takia, mutta myös ihon kosteutuksen kannalta. 

Iho nauttii ulkoilusta. Etenkin kesän raikas ja hieman kosteampi ilma tekee iholle hyvää. 

2. Kuori koko keho  

Aloita kesäkauteen siirtyminen koko vartalon kuorinnalla. Kuorinta poistaa kuolleen ihosolukon ja tekee ihosta kauniimman. Iho on hyvä kuoria myös aina ennen itseruskettavan levittämistä tai säärten sokerointia. 

Muista myös kasvojen kuorinta, sillä aurinko, hikoilu ja vedenkestävät aurinkovoiteet rasittavat ja kuormittavat ihoa. Kasvojen kuorintatuotteissa on monia vaihtoehtoja eri ihotyypeille kuten esimerkiksi entsymaattinen luonnonkosmetiikkakuorinta herkälle iholle tai kuorintalaput kuivalle ja pintakuivalle iholle. 

Muista kosteuttaa iho kosteusvoiteella aina kuorinnan jälkeen.

Kokeile:

3. Hoitoa ja pedikyyriä jaloille 

Kantapäät ovat talven jäljiltä kuivat, ja niissä voi olla kovettumia tai halkeamia. Huida jalat sandaalikuntoon helpolla kotipedikyyrillä. Levitä reilu määrä jalkavoidetta ja hiero, kunnes voide on imeytynyt. Valitse jalkavoiteeksi karbamidia sisältävä jalkavoide tai perusvoide. Voiteen sisältämä karbamidi toimii ikään kuin raspina ja samalla myös kosteutuksena. Hyvä jalkavoide pehmentää ihon hellävaraisesti

Mekaaninen hankaus jalkaraspilla on monesti liian raju käsittely ja voi kiihdyttää kuivumista entisestään. Voit halutessasi kuoria tai raspata hellävaraisesti kantapäitä esimerkiksi hohkakivellä, kuorinta-aineella, jalkojenhoitolaitteella tai kuorintasukilla.

Kokeile:

  1. CCS CRACKED HEEL REPAIR 75 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    CCS CRACKED HEEL REPAIR 75 ML
    Tarjoushinta 8,28 € Normaalihinta 10,90 €
  2. AVENE BODY GENTLE SCRUB 200 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    AVENE BODY GENTLE SCRUB 200 ML
    Tarjoushinta 20,44 € Normaalihinta 26,90 €
  3. YA NATURAE KIRKASTAVA KASVOKUORINTA 50 ml
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    YA NATURAE KIRKASTAVA KASVOKUORINTA 50 ml
    Tarjoushinta 9,73 € Normaalihinta 13,90 €
  4. KOCOSTAR FOOT PEELING PACK KUORINTASUKAT 1 PARI
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    KOCOSTAR FOOT PEELING PACK KUORINTASUKAT 1 PARI
    Tarjoushinta 8,28 € Normaalihinta 10,90 €

4. Kosteuta naamiolla ja after sun -tuotteilla

Kesällä ihon kosteutus nousee entistä tärkeämpään rooliin, sillä aurinko kuivattaa ihoa. 

Kasvo- ja vartalovoiteena voi kesällä käyttää after sun -voiteita, jotka kosteutuksen lisäksi myös rauhoittavat ihoa. 

Kasvonaamiot, etenkin kangasnaamiot, ovat käteviä kosteuttajia. Kasvonaamio kannattaa valita ihon tämänhetkisten tarpeen mukaan. Savinaamiot ja syväpuhdistavat naamiot kannattaa jättää odottamaan syksyä, sillä ne usein kuivattavat ihoa.

Kokeile:

5. Suojaa iho aurinkosuojalla 

Aurinkosuoja on kesän tärkein ihonhoitotuote. Valitse aurinkosuoja oman mieltymyksesi mukaan. Vaihtoehtoja riittää niin voiteista öljypohjaisiin kuin suihkutettaviin. 

Öljypohjaisissa aurinkosuojasuihkeissa plussaa on se, että UV-suojan lisäksi ne tuovat iholle kaunista kiiltoa ja hehkua.

Kokeile:

Hanki kasvoille oma aurinkotuote. Kasvoille tarkoitetut aurinkosuojat ovat miellyttävämpiä, toimivat paremmin meikin alla sekä suojan voi valita oman ihotyypin mukaan. Kasvojen aurinkosuojat ovat nykyään ainesosiltaan hyvin kosteuttavia, joten kosteutusta ei välttämättä tarvitse lisätä erikseen.

Kokeile:

6. Kesämeikki sävyttävällä aurinkosuojalla 

Moni haluaa viettää kesän kevyellä meikillä. Jos kaipaat kuitenkin pientä ihon sävyn tasoitusta, valitse aurinkosuojaksi ihon sävyä tasoittava aurinkovoide.

Erilaiset BB-voiteet sekä CC-voiteet ovat kevyitä kesämeikkipohjia ja sisältävät myös aurinkosuojaa. Suojaa myös huulesi auringolta valitsemalla suojakertoimellinen huulirasva, -puna tai -kiilto. 

Kokeile:

7. Hanki turvallinen päivetys purkista

Aurinko on ihon pahin vanhentaja ja rusketuksen tavoittelu auringossa ihoa paahtamalla ei ole viisain valinta ruskettaa ihoa. Itseruskettavat tuotteet ovat turvallisempi tapa hankkia kaunis tasainen rusketus. Itseruskettavia löytyy niin voiteinakasvovesinä kuin vaahtoina. Hyvin vaalealle iholle saa kauniin kevyen lopputuloksen esimerkiksi asteittain päivettävällä vartalovoiteellaMuista kuoria ja kosteuttaa iho ennen itseruskettavan lisäämistä, jotta saat mahdollisimman tasaisen lopputuloksen. 

Itseruskettavissakin kannattaa valita kasvoille oma itseruskettava tuote. Muista, että itseruskettavat eivät suojaa ihoa auringolta!

Kokeile:

8. Kirkasta C-vitamiiniseerumilla

C-vitamiiniseerumi on täydellinen kesäseerumi! C-vitamiini on vahva antioksidantti, joka hidastaa ihon ikääntymistä. Se on myös hyvä tuki, mikäli sinulla on taipumusta saada pigmenttiläiskiä

Käytä C-vitamiiniseerumia aamuisin. Sopii käytettäväksi myös aurinkovoiteen alle.

Kokeile:

  1. Avene Sun B-Protect SPF50+ 30 ml | Aurinkovoiteet kasvoille
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    AVENE SUN B-PROTECT SPF50+ 30 ML
    Tarjoushinta 14,36 € Normaalihinta 18,90 €
  2. ATOPIK ITSERUSKETTAVA KASVOVESI HERKÄLLE IHOLLE 100 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    ATOPIK ITSERUSKETTAVA KASVOVESI HERKÄLLE IHOLLE 100 ML
    Tarjoushinta 20,44 € Normaalihinta 26,90 €
  3. ACO SUN AFTER SUN GEL CREAM 200 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    ACO SUN AFTER SUN GEL CREAM 200 ML
    Tarjoushinta 11,02 € Normaalihinta 14,50 €
  4. MURUMURU C-VITAMIINISEERUMI 30 ml
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    MURUMURU C-VITAMIINISEERUMI 30 ml
    Tarjoushinta 19,68 € Normaalihinta 25,90 €

9. Virkistä ihoa suihkutettavalla kasvovedellä

Suihkutettavat kasvovedet ja kasvosuihkeet ovat kevyitä ja kosteuttavia – ikään kuin seerumin ja kasvoveden välimuotoja. Monet kasvosuihkeet sisältävät myös mineraaleja, jotka rauhoittavat ihoa auringonoton jälkeen.

Kasvovettä voi suihkautella kasvoille pitkin päivää. Kasvovesipulloa voi säilyttää jääkaapissa. Viileää vettä on ihana pirskotella kasvoille ja vartalolle esimerkiksi rantapäivän jälkeen. Suihkutettavat lähdevesisuihkeet sopivat koko perheen käyttöön.

Kokeile:

10. Pese aurinkosuoja pois suihkuöljyllä

Päivän aikana levitetty aurinkosuoja on hyvä pestä päivän päätteeksi kunnolla pois, jotta se ei aiheuta ihoärsytystä tai tuki ihohuokosia. Myös seuraavana päivänä levitetty aurinkosuoja vaikuttaa paremmin, kun iholla ei ole edellisen päivän jäämiä. Vedenkestävät aurinkosuojat sekä fysikaaliset UV-filtterit vaativat tehokkaampaa puhdistusta.

Suihkuöljy puree vedenkestävään aurinkosuojaan perusteellisesti sekä antaa iholle samalla kosteutusta. Kasvoilta aurinkosuoja kannattaa poistaa huolellisesti kaksoispuhdistuksella, kuten puhdistusöljyllä ja sen jälkeen vielä toisella puhdistusaineella. 

Kokeile:

+1 Muista ravita ja suojata myös hiukset!

Aurinko rasittaa myös hiuksia, etenkin vaalennettuja ja värjättyjä. 

Ota kesällä käyttöön shampoo, hoitoaine, hiusöljy tai hoitosuihke, jossa on mukana UV-suoja. Pari kertaa viikossa voit tehdä hiusnaamion, joka toimii rakennepaikkaavana tehohoitona. 

Kokeile:

Asiantuntijana Yliopiston Apteekin kosmetologi ja estenomi Johanna Salmikivi-Mehto.

  1. VICHY CAPITAL SOLEIL TAN ILLUMINATING SPRAY SPF30 200 ml
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    VICHY CAPITAL SOLEIL TAN ILLUMINATING SPRAY SPF30 200 ml
    Tarjoushinta 21,66 € Normaalihinta 28,50 €
  2. ACO BODY CARING SHOWER OIL HAJUSTETTU 400 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    ACO BODY CARING SHOWER OIL HAJUSTETTU 400 ML
    Tarjoushinta 11,02 € Normaalihinta 14,50 €
  3. WELLA PROFESSIONALS FUSION INTENSE REPAIR MASK 150 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    WELLA PROFESSIONALS FUSION INTENSE REPAIR MASK 150 ML
    Tarjoushinta 20,44 € Normaalihinta 26,90 €
  4. AVENE THERMAL SPRING WATER SPRAY 150 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    AVENE THERMAL SPRING WATER SPRAY 150 ML
    Tarjoushinta 9,50 € Normaalihinta 12,50 €