Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

estrioli

Käyttötarkoitus

Valmistetta käytetään vaihdevuosien yhteydessä ja niiden jälkeen tulevien emättimen limakalvomuutosten ja -tulehdusten paikallishoitoon sekä emätinleikkausten esi- ja jälkihoitoon.

Annostus

Emättimen limakalvon kuivuutta hoidettaessa otetaan yleensä aluksi yksi asettimellinen voidetta iltaisin ennen nukkumaan menoa 2-3 viikon ajan, minkä jälkeen riittää yksi annos 1-2 kertaa viikossa. Käytettäessä lääkettä emätinleikkauksen yhteydessä lääkäri arvioi tarvittavan annostuksen.

Lääkkeen ottaminen

Lääkeannos otetaan mieluimmin iltaisin. Emätinvoidetta annostellaan pakkauksen mukana tulevan asettimen avulla.

Vaikutustapa

Estrioli korvaa iän myötä vähentyneen naissukuhormonin määrää ja palauttaa emättimen limakalvoa normaaliin tilaan ja siten vähentää sen alttiutta tulehduksiin.

Haittavaikutukset

Emättimessä voi ohimenevästi esiintyä paikallista ärsytystä ja kutinaa. Myös rinnat saattavat tuntua aroilta. Tällöin voi annostuskertoja harventaa. Käytön yhteydessä kasvaa laskimoveritulppien vaara jonkun verran.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei saa käyttää raskauden aikana eikä yleensä myöskään imetyksen yhteydessä.

Säilytys

Säilytä alle 25 °C, herkkä valolle.

Ulkonäkö

Valkoinen, kiiltävä, tasa-aineinen voide

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

PAUSANOL 0,1 MG/G EMÄTINEMULSIOVOIDE C APPLIC 100 g

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
18,96 €
Yksikköhinta 189,60 € / KG
Tilapäisesti loppu verkkokaupassa ja apteekeissa
Tuote on tilapäisesti loppu.
Tilaa ilmoitus sähköpostiisi, kun tuote on saatavilla.

Vaikuttava aine

estrioli

Käyttötarkoitus

Valmistetta käytetään vaihdevuosien yhteydessä ja niiden jälkeen tulevien emättimen limakalvomuutosten ja -tulehdusten paikallishoitoon sekä emätinleikkausten esi- ja jälkihoitoon.

Annostus

Emättimen limakalvon kuivuutta hoidettaessa otetaan yleensä aluksi yksi asettimellinen voidetta iltaisin ennen nukkumaan menoa 2-3 viikon ajan, minkä jälkeen riittää yksi annos 1-2 kertaa viikossa. Käytettäessä lääkettä emätinleikkauksen yhteydessä lääkäri arvioi tarvittavan annostuksen.

Lääkkeen ottaminen

Lääkeannos otetaan mieluimmin iltaisin. Emätinvoidetta annostellaan pakkauksen mukana tulevan asettimen avulla.

Vaikutustapa

Estrioli korvaa iän myötä vähentyneen naissukuhormonin määrää ja palauttaa emättimen limakalvoa normaaliin tilaan ja siten vähentää sen alttiutta tulehduksiin.

Haittavaikutukset

Emättimessä voi ohimenevästi esiintyä paikallista ärsytystä ja kutinaa. Myös rinnat saattavat tuntua aroilta. Tällöin voi annostuskertoja harventaa. Käytön yhteydessä kasvaa laskimoveritulppien vaara jonkun verran.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei saa käyttää raskauden aikana eikä yleensä myöskään imetyksen yhteydessä.

Säilytys

Säilytä alle 25 °C, herkkä valolle.

Ulkonäkö

Valkoinen, kiiltävä, tasa-aineinen voide

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Orifarm Healthcare Oy
YA-muistuttaja