Näin hoidat ihoasi yöllä: night mask eli yönaamio ja yövoide hoitavat ihoasi yön aikana

Naisella on hyvinvoiva iho, koska hän hoitaa ihoa myös yöllä valitsemalla iholle illalla yövoiteen tai night maskin eli yönaamion

Tiesitkö, että yö on tehokkainta ihonhoitoaikaa? Kun sinä nukut, ihosi palautuu ja hoitavat aineet vaikuttavat tehokkaimmin.

Kuivaihoisen kannattaa nukkumaan mennessä sivellä kasvoilleen kosteuttava naamio tai yönaamio eli night mask. Anti-age-vaikutusta kaipaava levittää yöksi esimerkiksi retinolia sisältävän seerumin, jonka päälle vielä valitaan ihotyypille sopiva yövoide.

Artikkeli lyhyesti:

  • Yöllä iho uudistuu ja hoitotuotteet vaikuttavat tehokkaimmin.
  • Tee ihon huolellinen puhdistus ennen yökäyttöön tarkoitettujen hoitotuotteiden käyttöä.
  • Yövoide, yöseerumi ja yönaamio valitaan ihon tarpeiden mukaisesti.
  • Kuiva iho hyötyy erityisesti yönaamiosta.
  • Myös silmänympärykset sekä kädet ja jalat kannattaa hoitaa yöllä.

Mitä ihossa tapahtuu yöllä?

Ihon vuorokausirytmi toimii yksinkertaistetusti niin, että päivällä iho suojautuu, yöllä uudistuu. Parhaat ihonhoitotunnit ovat yöllä yhden ja kolmen välillä, kun solujen jakautuminen on aktiivisimmillaan. Ihonhoidon pitäisi toimia tätä vuorokausirytmiä ja oman ihotyypin tarpeita tukien: päivällä suojataan, yöllä hoidetaan ja niiden välissä puhdistetaan.

Koska yöllä ympäristön olosuhteet ovat vakaat, ihon ei tarvitse puolustautua, ja se voi keskittyä palautumiseen. Yöllisessä ihonhoidossa hyödynnetään ihon parantunut läpäisevyys tehoaineille: kun ihon luontainen suojamekanismi on heikoimmillaan ja ihon aineenvaihdunta, uusiutumisprosessi sekä mikroverenkierto vilkkaimmillaan, hoitoaineet imeytyvät helposti ja vaikuttavat tehokkaasti.

Yöllä kannattaa hoitaa kuntoon myös kuivat kädet ja jalkojen kuiva iho.

  1. MEDIK8 RETINOL 3TR SEERUMI 15 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  2. MEDIK8 ADVANCED NIGHT EYE SILMÄNYMPÄRYSVOIDE 15 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  3. SVR AMPOULE RELAX EYE CONCENTRATE NIGHT 15 ml
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  4. YA LAHJAPAKKAUS KÄDET JA JALAT
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Mitä iho kaipaa yöllä?

Varmista, että iho on putipuhdas ennen yöhoitoa. Huolellinen kasvojen ihon puhdistaminen on välttämätöntä yöhoitoaineiden imeytymiselle. Puhdista meikit, lika ja pöly kasvoilta ihotyypillesi sopivalla puhdistusaineella ja viimeistele puhdistus kasvovedellä.

Iltapesun jälkeen ennen hoitotuotteiden levittämistä, on oikea aika tehohoidoille kuten kuorinnalle ja naamiolle. Tee tehohoitoja tarpeen mukaan muutaman kerran kuussa tai vaikka pari kertaa viikossa. Ryhdy hommaan hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa ja viimeistele iho tavallisesti käyttämilläsi yöhoitoaineilla. Iltapesu- ja voitelurutiini yövoiteella on joka ilta viisasta tehdä puolisen tuntia ennen nukkumaanmenoa, niin voiteet ehtivät imeytyä ihon kunnolla eivätkä sotke tyynyliinaa.

Ihonhoitotuotteet yökäyttöön:

  1. CERAVE RESURFACING RETINOL SERUM 30 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  2. Filorga Sleep & Peel 4.5 yökuorinta | Kasvokuorinnat
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    FILORGA FILORGA SLEEP & PEEL 4.5. 40 ml
    Tarjoushinta 39,00 € Normaalihinta 52,00 €
  3. Medik8 Sleep Glycolic | Kasvokuorinnat
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Kuiva kasvojen iho – miten kasvojen kuivaa ihoa hoidetaan yöllä?

Kun kuiva iho syystä tai toisesta tuntuu kaipaavaan erityistä hoivaa, korvaa tällöin yövoide voidemaisella, hellällä yönaamiolla. Esimerkiksi talvisin rutikuivaa ja kuivuuden myötä ärtynyttä ihoa on hyvä hemmotella rauhoittavalla, koko yön iholla pidettävällä kosteusnaamiolla ja veltostunutta ihoa kiinteyttävällä naamiolla. Vaihtoehtoja löytyy valtavasti erilaisia ja kasvonaamiot toimivat erinomaisina pika-apuina erilaisiin ihopulmiin. 

Kosteusköyhä iho ilantuu, kun hemmottelet illalla ihoasi tehokkaalla pikakauneushoitona käytettävällä hydra maskilla. Tällainen ihon henkun palauttavan SOS-naamio tehokosteuttaa ihoasi tehden siitä upean täyteläisen jo vartissa!

Kasvonaamion käyttö on nopeaa ja helppoa ja naamion käytöstä voi tehdä itselleen päivän rentoutushetken. Levitä naamio puhdistetulle iholle ja anna vaikuttaa pakkauksessa neuvotun vaikutusajan, painele ylimääräinen naamio kasvopaperiin ja jätä loput iholle yöksi.

Naamion soveltuvuus yökäyttöön kannattaa tarkistaa Yliopiston Apteekin henkilökunnalta. Nimittäin jos naamiossa on tehokkaasti kuorivia tai aktivoivia ainesosia, ne voivat pitkään iholla muhiessaan saada aikaan ärsytysreaktion. Yliopiston Apteekin valikoimista löydät nimenomaan yökäyttöön tarkoitettuja tehohoitoja kuten yönaamioita ja hoitovoiteen alle levitettäviä, kuorivia tuotteita.

Yönaamio eli sleeping mask:

  1. MEDIK8 H.E.O. TWO-STEP OVERNIGHT MASK 2X50 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  2. URIAGE EAU THERMALE WATER SLEEPING MASK 50 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  3. MADARA SOS HYDRA MASK 60 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  4. YA NATURAE KOSTEUTTAVA NAAMIO 50 ml
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Yövoide, yöseerumi, yönaamio eli night mask vai kosteuttava naamio yöksi iholle?

Yövoide tukee ihon uudistumista yön aikana

Yövoide on aina varma valinta ihon öiseen hoitoonYövoiteiden vaikuttaja-aineet eivät juuri poikkea päivävoiteiden vastaavista, mutta kaikki ihoa suojaavat raaka-aineet on jätetty yöllä käytettävistä tuotteista, kun taas esimerkiksi retinolia ja retinaldehydiä käytetään korkeina pitoisuuksina vain yölliseen käyttöön tarkoitetuissa tuotteissa.

Valikoi yövoiteen ominaisuudet hoitamaan ihosi pulmia. Käytä epäpuhtaalle tasapainottavaa, veltostuneelle kiinteyttävää, ryppyiselle silottavaa, pigmenttiläiskäiselle vaalentavaa, ärtyneelle rauhoittavaa ja samealle kirkastavaa yövoidetta.

  1. MEDIK8 ADVANCED NIGHT RESTORE YÖVOIDE 50 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  2. ACO FACE AGE DELAY NIGHT CREAM DRY SKIN 50 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  3. NO7 PROTECT & PERFECT INTENSE ADVANCED NIGHT CREAM 50 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  4. VICHY NEOVADIOL ROSE PLATINIUM NIGHT CREAM 50 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Yöseerumi hoitaa ihosi pulmia ja tehostaa ihovoiteen vaikutusta

Lisäominaisuuksia ja -tehoa saat levittämällä voiteen alle seerumin. Voit valita yöseerumin, joka hoitaa jotakin toista ihopulmaa kuin käyttämäsi voide. Voit myös tehostaa voiteen vaikutusta valitsemalla sen kanssa saman sarjan seerumin.

  1. DERMALOGICA BIOLUMIN-C NIGHT RESTORE SERUM 25 ml
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  2. HADA LABO CONCENTRATED WATER SERUM LOCK-IN-MOIST 30 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  3. CERAVE SKIN RENEWING RETINOL SERUM 30 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  4. YA RETINOLI SEERUMI HAJUSTEETON 30 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Night mask eli yönaamio pelastaa kuivan ihon ja toimii kuten kosteuttava naamio

Night mask eli yönaamio on yövoiteen tapaan käytettävä kosteuttava naamio, jonka annetaan vaikuttaa iholla koko yön ajan. Yleensä night mask levitetään illalla puhdistetulle iholle yövoiteen sijasta. Yönaamiota voi käyttää 1-2 kertaa viikossa tuomaan kosteutta, kuulautta ja virkeyttä iholle.

  1. LÖWENGRIP CLEAN & CALM HYDRATING NIGHT MASK 100 ml
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  2. HUXLEY SECRET OF SAHARA SLEEP MASK GOOD NIGHT 150 g
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  3. COSRX PROPOLIS HONEY OVERNIGHT MASK 60 ml
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  4. COSRX ULTIMATE NOURISHING RICE OVERNIGHT MASK 60 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Silmänympärysvoide häivyttää tummat silmänaluset ja rypyt yön aikana

Muista hoitaa myös silmänympärysten ihoa. Kokeile esimerkiksi juonteita ja ryppyjä silottavia, ihoa kiinteyttäviä ja tummuutta hillitsevää silmänympärystuotetta. Myös sopiva silmänympärysvoide kannattaa valita vuorokaudenajan sekä vuodenajan mukaan.

  1. SVR AMPOULE RELAX EYE CONCENTRATE NIGHT 15 ml
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  2. MEDIK8 R-RETINOATE DAY & NIGHT EYE SERUM 15 ml
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  3. MEDIK8 INTELLIGENT RETINOL EYE TR SEERUMI SILMÄNYMPÄRYSIHOLLE 7 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  4. MEDIK8 ADVANCED NIGHT EYE SILMÄNYMPÄRYSVOIDE 15 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Täytyykö kasvot puhdistaa aamulla?

Kyllä. Säännöllinen kasvojen puhdistus aamuin illoin on tärkeä osa ihonhoitorutiinia. Aamupuhdistuksen tarkoitus on poistaa iholta paitsi siihen yön aikana noussut tali myös yövoide ja muut hoitotuotteet. Kasvojen puhdistusaineeksi sopii sama tuote, jolla kasvot pestään iltaisin. Monelle riittää miedompikin aine tai pelkkä kasvovesi, jos ihon talintuotanto ei ole runsasta eikä yövoiteen koostumus kovin rasvainen.

Asiantuntijana Yliopiston Apteekin kosmetologi Marla Koivula.

  1. MEDIK8 R-RETINOATE INTENSE NIGHT CREAM 50 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  2. DERMALOGICA SOUND SLEEP COCOON YÖVOIDE 50 ml
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  3. VICHY AQUALIA THERMAL NIGHT SPA 75 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  4. BELLAVITA RETINOL YÖVOIDE HAJUSTEETON 75 G
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Paras hinta-laatusuhde YA-tuotteilla:

  1. YA NATURAE KOSTEUTTAVA NAAMIO 50 ml
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  2. YA RETINOLI SEERUMI HAJUSTEETON 30 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  3. YA RAVITSEVA KASVOVOIDE HAJUSTEETON 50 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  4. YA KEVYT KASVOVOIDE HAJUSTEETON 50 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous