Farmasian opiskelijan harjoittelutarina

Harjoittelupaikkana Yliopiston Apteekki – Alinan oppilastarina

Olen farmasianopiskelija Alina ja suoritin Yliopiston Apteekissa toisen harjoittelujaksoni toukokuussa 2020.

Koin jo farmaseutiksi hakiessa tärkeäksi päästä tekemään ammatissani jotakin merkityksellistä mahdollisimman monen ihmisen hyväksi. Opintojeni edetessä minulle kirkastui entisestään, kuinka valtava tiedollinen ja taidollinen potentiaali meillä farmasisteilla on lääkehoitoon liittyvillä osa-alueilla. Kaiken tämän vuoksi kiinnitin harjoittelupaikkaa etsiessäni huomiota erityisesti Yliopiston Apteekkiin, jolla on perinteisen apteekkityön lisäksi yhteiskunnallisia erityistehtäviä liittyen opetukseen, lääkkeenvalmistukseen ja tutkimukseen. Suureksi ilokseni tulin valituksi ja pääsin sen myötä todistamaan näiden tehtävien toteuttamista käytännössä.

Hyväntekoa harjoittelujaksolta lähtien

Opetusapteekkina Yliopiston Apteekki on huolehtinut siitä, ettei minun ole tarvinnut tyytyä sivustakatsojan rooliin, vaan olen saanut aidosti toteuttaa asiantuntijuuttani taitojeni kehittyessä. Olen saanut alusta saakka olla monipuolisesti osana erilaisissa farmaseutin työhön liittyvissä tehtävissä ja hoitaa niitä kykyjeni mukaan myös itsenäisesti. Itsenäinen työskentely ei kuitenkaan koskaan ole tarkoittanut yksinäistä työskentelyä, päinvastoin. Yliopiston Apteekissa toimitaan tiimityön periaatteella, jossa kokeneemmat kollegat ja esimiehet tukevat vasta-alkajia, mutta ratkaisuehdotuksia pohditaan silti yhdessä tasavertaisesti kaikkien ideoita ja vahvuuksia kuunnellen.

Yliopiston Apteekki toimii poikkeusaikana ja sen ulkopuolella

Koska toinen harjoittelujaksoni ajoittui lähes päällekkäin kuluvan kevään koronaviruspandemian kanssa, olen Yliopiston Apteekissa saanut olla mukana yhteisessä taistelussa virusta vastaan. Harjoittelun alussa, ennen virustilanteen eskaloitumista olin onnekseni ehtinyt osallistua tutustumisjaksolle Yliopiston Apteekin lääkevalmistukseen, verkkoapteekkiin ja tietopalveluihin. Jakso konkretisoi entisestään sitä, kuinka monipuolisissa tehtävissä farmasistit saavat Yliopiston Apteekissa halutessaan toimia ja kuinka joustava siirtyminen tehtävien välillä tukee farmasistin osaamista ja siten apteekkimme kykyä palvella yhteiskuntaa myös äkillisesti muuttuvissa tilanteissa.

Koronaviruksen jyllätessä koin farmaseuttisen työn lisäksi suurta ylpeyttä siitä, että Yliopiston Apteekki on aina ohjannut tuottonsa koulutukseen ja tutkimukseen. Ajatus siitä, että edustamani yritys mahdollistaa osaltaan lääkkeiden kehitystyötä ja uusien asiantuntijoiden koulutusta, toi poikkeusoloissa monesti lisää tarmoa työpäivään.

Yliopiston Apteekin tukee ammatti-identiteettiä

On ollut etuoikeus saada toteuttaa harjoittelujaksot Yliopiston Apteekissa, jossa omaa sydäntä lähellä olevat teemat, kuten farmaseuttinen asiantuntemus, laadukas palvelu ja aktiivinen yhteistyö erilaisten terveydenhuollon toimijoiden kanssa ymmärretään erottamattomaksi osaksi lääkitysturvallisuutta ja yhteiskunnan terveydenhuoltoa. Täällä toteutettu monipuolinen käytännöntyö on paitsi kehittänyt valtavasti lääkkeen toimittamiseen liittyviä taitojani myös valanut luottamusta omaan osaamiseeni ja vahvistanut käsitystäni itsestäni tulevana farmaseuttina. Koen aidosti olevani nyt paljon valmiimpi ja osaavampi kuin ennen harjoittelua, joten tästä on helppo jatkaa kehittymistään farmaseuttina. 

Farmasian opiskelija, Alina