Väärinkäytöksistä ilmoittaminen

Käytössämme on luottamuksellinen ilmoituskanava epäillyistä väärinkäytöksistä ilmoittamiseen.

Kanavan kautta koko Yliopiston Apteekin henkilöstöllä ja sen ulkoisilla sidosryhmillä on mahdollisuus tehdä ilmoitus epäilemästään väärinkäytöksestä tai epäeettisestä toiminnasta​. 

Käsittelemme kaikki saamamme ilmoitukset aina luottamuksellisesti ja lähtökohtaisesti nimettömänä, paitsi tilanteissa, joissa ilmoittaja itse haluaa ilmoittaa henkilöllisyytensä.   

Luottamuksellista ilmoituskanavaa ylläpitää Yliopiston Apteekin ulkopuolinen riippumaton kumppani.   

Ilmoituskanava on meille tärkeä työkalu luottamuksen ja eettisten toimintamallien ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Se auttaa meitä muun muassa havaitsemaan mahdolliset väärinkäytökset ja reagoimaan niihin jo varhaisessa vaiheessa tarvittavin toimin.  

Tavoitteenamme on olla Suomen vastuullisin terveys- ja hyvinvointialan yritys. Tutustu vastuullisuusohjelmaamme. Lisäksi olemme laatineet vastuullisen hankinnan periaatteet, joita edellytämme kaikilta tavarantoimittajiltamme.

Miten voin ilmoittaa epäilemästäni väärinkäytöksestä?  

Pääset tekemään ilmoituksen tästä 

Huomioithan, että ilmoituskanava on tarkoitettu vain väärinkäytösten ilmoittamiseen. Jos haluat antaa palautetta tai esittää kehitysehdotuksia Yliopiston Apteekin ja sen kumppaniapteekkien tuotteisiin, palveluihin ja asiakaspalveluun liittyvissä asioissa, voit tehdä sen palautelomakkeella.    

Miten ilmoitus käsitellään? 

Ilmoituskanavamme on luottamuksellinen sekä anonyymi, ja se perustuu suojattuun ja salattuun palveluun. Ilmoituskanava ei tallenna tietoja ilmoittajasta, eikä viestin lähettänyttä henkilöä ole mahdollista tunnistaa. 

Ilmoituskanavaamme tulleita ilmoituksia vastaanottavat sekä käsittelevät nimetyt vastuuhenkilöt Yliopiston Apteekissa, jotka arvioivat ilmoituksen ja käynnistävät niistä tarvittavat selvitykset. Ilmoitus sekä selvitykset ovat luottamuksellisia aina, myös silloin kun ilmoittaja on valinnut tuoda itse henkilöllisyytensä esille.  

Kanavan kautta ilmoituksen jättäjä saa 7 päivän sisällä ilmoituksen jättämisestä vastaanottoilmoituksen. Organisaation tulee toimittaa ilmoittajalle 3 kuukauden sisällä vastaanottoilmoituksesta tieto, mihin toimenpiteisiin organisaatiossa on ryhdytty ilmoituksen perusteella.   

Miten mahdollinen vuoropuhelu tapahtuu? 

Kaikki kommunikaatio ilmoittajan ja Yliopiston Apteekin välillä tapahtuu ilmoituskanavan kautta eikä ilmoittajan henkilöllisyys tule organisaation tietoon. Tästä syystä on tärkeää, että ilmoittaja ottaa itselleen talteen ilmoitusnumeron jättäessään ilmoituksen.

Ilmoitusnumeron avulla ilmoittaja pääsee lukemaan Yliopiston Apteekin vastauksen sekä vastaamaan mahdollisiin kysymyksiin, joita Yliopiston Apteekki ilmoittajalle esittää. 

Ilmoitusnumeron avulla ilmoittaja ja käsittelijä voivat jatkaa tarvittaessa tai halutessaan viestintää ilmoitettuun tapaukseen liittyen. Myöskään jatkoselvitykset eivät edellytä ilmoittajan henkilöllisyyden esille tuomista.  

 Henkilöllä, joka on ollut ilmoituksen kohteena, ei ole oikeutta tarkastaa ilmoituksella ilmoitettuja tietoja. Tietosuojasta ja henkilötietojen käsittelystä voit lukea lisää tietosuojaselosteesta