Vuosikertomus

Olemme täällä sinua varten

Sinun ja läheistesi hyvinvointi on meille sydämen asia. Palvelemme ympäri Suomen 17 apteekissa sekä verkkokaupassa, ja asiakaskokemuksemme on tutkitusti yksi Suomen parhaista. Tuotollamme rahoitetaan vuosittain tuhansien opiskelijoiden ja tutkijoiden työtä. Kiitos, että olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.

Toimitusjohtajan katsaus

Yliopiston Apteekin tavoitteena on edistää ihmisten hyvinvointia. Keskitymme apteekki- ja verkkoliiketoimintaan sekä terveydenhuollon liiketoimintaan Suomessa.

Toimintamme painopisteitä ovat kasvu, asiakaskokemus ja tehokkuus, jotka ohjaavat kaikkea suunnitteluamme ja päivittäistä työtämme. Vuonna 2022 myynti kasvoi kaikissa kolmessa liiketoiminnassamme.

Verojalanjälki 2022

Yliopiston Apteekki on merkittävä suomalainen veronmaksaja, joka maksoi vuonna 2022 apteekkiveroa 30,6 miljoonaa euroa sekä muita veroja ja veroluonteisia työnantajamaksuja yhteensä 26,5 miljoonaa euroa.

Lue lisää

Suomen apteekkiliiketoiminta

Myynti 17 apteekissamme kasvoi 3 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna. Toteutimme uuden konseptin mukaisen myymäläuudistuksen Helsingin Viikissä ja laajensimme kumppaniapteekkiverkostoamme.

Lue lisää

Verkkokauppa ya.fi

Verkkoapteekin myynti kasvoi 5 prosenttia edellisvuodesta. Uudistimme asiakaspalauteprosessiamme ja aloimme kerätä verkkoapteekin asiakkailta entistä systemaattisemmin palautetta asiointikokemuksesta.

Lue lisää

Terveydenhuolto

Palvelemme yli 1 500 terveydenhuollon organisaatiota yksityisellä ja julkisella sektorilla. Myynti kasvoi edellisvuodesta 25 %. Eniten kasvoivat annosjakelupalvelu, antibioottipumppupalvelu ja rokotteiden toimitukset.

Lue lisää

Tutustu aiempiin vuosikertomuksiimme