”Olemme enemmän kuin apteekkiketju” –Yliopiston Apteekki huolehtii suomalaisten hyvinvoinnista

”Olemme enemmän kuin apteekkiketju” –Yliopiston Apteekki huolehtii suomalaisten hyvinvoinnista

Yliopiston Apteekin merkitys suomalaiselle yhteiskunnalle on suurempi kuin ehkä tiedätkään. Asiakkaiden lääkehoitojen ja hyvinvoinnin lisäksi Yliopiston Apteekki huolehtii harvinaisten lääkkeiden valmistamisesta, farmasian opiskelijoiden harjoitteluista ja tekee hyödyllistä tutkimusta. Lisäksi Yliopiston Apteekin tuotto käytetään vuosittain koulutukseen ja tutkimukseen.

”Olemme aina halunneet olla ihmisten apuna ja tehdä kaikkemme myös erilaisten kriisien aikana”, sanoo Yliopiston Apteekin toimitusjohtaja Kimmo Virtanen. Lue tästä, mitä kaikkea 265-vuotias Yliopiston Apteekki tekee suomalaisten hyväksi!

Yliopiston Apteekki on ollut jo 265 vuoden ajan monen suomalaisen tuttu ja turvallinen luottoapteekki. Arjen apteekkityön lisäksi Yliopiston Apteekki tekee paljon muutakin tärkeää työtä suomalaisen terveydenhuollon ja yhteiskunnan eteen.

Tunnustuksena tästä Yliopiston Apteekki on saanut Suomalaisen Työn Liitolta Yhteiskunnallinen yritys -merkin. Sen saa yritys, joka on perustettu yhteiskunnallista tarkoitusta varten ja jonka voitosta suurin osa kanavoituu yhteiskunnalliseen hyvään.

”Olemme enemmän kuin apteekkiketju. Olen ylpeä siitä, että Yliopiston Apteekki on kiinni ajassa ja muuttuu sen mukana. Haluamme jatkuvasti kehittää palveluja ja toimintaa asiakkaiden parhaaksi”, sanoo Yliopiston Apteekin toimitusjohtaja Kimmo Virtanen.

Mitä kaikkea muuta näkyvän apteekkityön takana sitten oikein tapahtuu?

Nyt kuulet Yliopiston Apteekin kiinnostavista tehtävistä, joista et ehkä vielä tiennyt – mutta jotka koskettavat jollain tapaa sinunkin elämääsi.

Tuotto vuosittain koulutukseen ja tutkimukseen – ”Kun asiakas asioi Yliopiston Apteekissa, hän tekee samalla hyvää”

Yliopiston Apteekin koko tuotto ohjataan vuosittain suoraan Helsingin yliopistolle, joka omistaa Yliopiston Apteekin.

”Kun asiakas tekee ostoksia meillä apteekissa tai verkkoapteekissa ya.fi, hän tekee samalla hyvää koulutukselle ja tutkimukselle”, Virtanen sanoo.

Varoja ei ole korvamerkitty esimerkiksi farmasian opiskelijoille, vaan ne menevät kaikkien tiedekuntien käyttöön ja niillä koulutetaan vuosittain tuhansia opiskelijoita sekä tuetaan merkittävästi tutkijoiden arvokasta työtä.

Yliopiston Apteekki tekee muillakin tavoilla tiivistä yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa.

”Olemme esimerkiksi mukana yhteisissä tutkimushankkeissa. Teemme tutkimusta myös monien muiden kumppaneiden kanssa. Asiantuntijamme käyvät lisäksi yliopistolla pitämässä kursseja apteekkityöstä ja opettamassa.”

Erityistehtäviä, joita muilla apteekeilla ei ole – ”Valmistamme harvinaisia lääkkeitä”

Yliopiston Apteekilla on lisäksi kolme ainutlaatuista yhteiskunnallista erityistehtävää: farmasian opiskelijoiden harjoittelut, harvinaisten lääkkeiden valmistus ja lääkehuollon tutkimus.

”Meillä on vuosittain noin 100 farmasian opiskelijaa harjoittelussa. Me kasvatamme alalle uusia asiantuntijoita ja siirrämme asiantuntijuutta eteenpäin.”

Harjoittelujaksojen aikana kokeneet apteekkityöntekijät toimivat opiskelijoiden mentoreina ja antavat heille henkilökohtaista sparrausta ja palautetta työstä. Yliopiston Apteekki haluaa tarjota asiakkailleen maan parasta asiakaspalvelua ja osoittaa kaikissa tilanteissa, että asiakkaasta ja hänen hyvinvoinnistaan välitetään.

Yliopiston Apteekissa noin 50 asiantuntijaa toimii lääkevalmistuksessa ja laboratoriossa. Lisäksi iso joukko henkilöstöstä osallistuu vuosittain lääkehuollon tutkimusten toteuttamiseen.

”Valmistamme harvinaisia lääkkeitä, joita ei muutoin Suomesta olisi saatavilla. Tutkimustieto puolestaan auttaa toteuttamaan lääkehoitoja tulevaisuudessa yhä paremmin.”

Jo 265 vuotta suomalaisten apuna – ”Koronakeväänä ryhdyimme palvelemaan asiakkaita myös apteekin ulkopuolella”

Vuonna 1755 perustettu Yliopiston Apteekki on Suomen toiseksi vanhin yritys. Se on historiassaan nähnyt isoja kriisejä – niin espanjantaudin kuin sotien aikaiset haasteet.

”Olemme aina halunneet olla ihmisten apuna ja tehneet kaikkemme erilaisten kriisien aikana.”

Tänä vuonna maailma kohtasi koronapandemian, mikä vaikuttaa myös apteekin toimintaan.

Lääkkeiden ja muiden tuotteiden ostaminen verkkoapteekista ya.fi moninkertaistui, ja Yliopiston Apteekin omaan puhelin- ja chat-palveluun tuli valtavasti kysymyksiä ja yhteydenottoja.

Yliopiston Apteekki teki paljon toimenpiteitä huolehtiakseen asiakkaiden ja henkilöstön terveydestä uudessa tilanteessa.

”Otimme käyttöön myös uuden tavan palvella apteekin ulkopuolella koronavirukselle mahdollisesti altistuneita asiakkaita. Asiakas voi soittaa meille apteekin ulkopuolelta ja farmaseutti tulee palvelemaan häntä ulos suojavarusteissa.”

Yliopiston Apteekki osallistui koronakeväänä Helsingin kaupungin, seurakunnan ja järjestöjen yhteiseen Helsinki-apu-hankkeeseen, jossa lääkkeet ja ruokaostokset toimitettiin yli 70-vuotiaille suoraan kotiovelle. Samankaltaista palvelua järjestettiin myös muun muassa Savonlinnassa ja Oulussa.

Viranomaisten tärkeä kumppani – ”Tietopalveluamme käyttävät myös lääkärit ja poliisi”

Oma verkkokauppa, tutkitusti Suomen parasta asiakaspalvelua, keskimääräistä pidemmät aukioloajat, oma ainutlaatuinen chat- ja puhelinpalvelu… Yliopiston Apteekki on edelläkävijä monessa asiassa.

Chat- ja puhelinpalvelu on myös hyvä esimerkki siitä, millaista apteekin palvelu voi olla. Apteekki on yhä lähempänä asiakkaan arkea, kun farmaseutit ovat henkilökohtaisesti tavoitettavissa vuorokauden ympäri.

”Palvelulla on myös yhteiskunnallinen tehtävä, sillä sinne ottavat yhteyttä asiakkaiden lisäksi niin lääkärit, tulli, poliisi kuin pelastuslaitos.”

Sähköisten palvelujen ja verkkokaupan rinnalla myös apteekkiverkosto on tietenkin tärkeä. Seuraavaksi avataan uusi Yliopiston Apteekki lokakuun puolivälissä Espoon Isoon Omenaan.

Satsausta itsehoidon palveluihin – ”Uudet palvelumme parantavat arkea ja hyvinvointia”

Kun suomalainen yhteiskunta ikääntyy, on hoivalle tarvetta yhä enemmän. Yksi tämän hetken trendeistä on itsehoito, johon Yliopiston Apteekki haluaa satsata ja tarjota palveluita.

”Uutta meillä juuri nyt on julkisen terveydenhuollon puolelle avattu antibioottipumppujen täyttöpalvelu, joka mahdollistaa lääkityksen turvallisen annostelun kotioloissa. Se vähentää jopa yli 100 000 sairaanhoidon kotikäyntiä vuodessa ja tarvetta sairaalahoitoon lääkityksen aikana.”

Palvelutaloille ja kotisairaanhoidolle Yliopiston Apteekki tarjoaa annosjakelupalvelua, jossa asiakkaan tarvitsemat lääkkeet toimitetaan kahden viikon välein valmiisiin annosjakelupusseihin pakattuina. Palvelu parantaa lääkejakelun turvallisuutta ja tehokkuutta, helpottaa lääkkeiden käytön seurantaa sekä vapauttaa työntekijöiden aikaa hoitotyöhön. 

3 x Toimitusjohtajan suosikkituote

Yhä useampi tilaa lääkkeet ja muut apteekkituotteet verkkoapteekista.

”Käytän itsekin kuukausittain verkkoapteekkiamme. Tilaan sieltä kaiken – reseptilääkkeet, särkylääkkeet ja myös suusuojat, käsidesit ja vitamiinit”, toimitusjohtaja Kimmo Virtanen sanoo.

Tässä toimitusjohtajan luottokolmikko:

  • YA C-vitamiini + sinkki vitamiiniporejuoma. Karpalon ja mustaherukan makuinenvitamiiniporejuoma sisältää runsaasti C-vitamiinia ja sinkkiä, jotka edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.
  • YA pesuneste hajusteeton. Hellävarainen pesuneste koko perheen käyttöön!Hoitava pesuneste sopii päivittäiseen käyttöön kaikille ihotyypeille. Sisältää kotimaista kauraöljyä, ja saippuattoman koostumuksensa vuoksi soveltuu myös kasvojen pesuun.
  • YA Maitohappobakteeri Joka Päivä Mansikka. Herkullisen mansikan makuinen maitohappobakteerivalmiste aikuisille ja lapsille. Sopii jokapäiväiseen käyttöön tai kuuriluontoisesti.Purutabletti on helppo nauttia ilman vettä.
  1. YA C-VITAMIINI+SINKKI KARPALO-MUSTAHERUKKA PORETABL 20 KPL
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    YA C-VITAMIINI+SINKKI KARPALO-MUSTAHERUKKA PORETABL 20 KPL
    Tarjoushinta 6,32 € Normaalihinta 7,90 €
  2. YA PESUNESTE HAJUSTEETON 500 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    YA PESUNESTE HAJUSTEETON 500 ML
    Tarjoushinta 6,32 € Normaalihinta 7,90 €
  3. YA MAITOHAPPOBAKTEERI JOKA PÄIVÄ MANSIKKA PURUTABL 60 KPL
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    YA MAITOHAPPOBAKTEERI JOKA PÄIVÄ MANSIKKA PURUTABL 60 KPL
    Tarjoushinta 15,12 € Normaalihinta 18,90 €
  4. YA D-VITAMIINI 20 MIKROG TABL 100 KPL
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    YA D-VITAMIINI 20 MIKROG TABL 100 KPL
    Tarjoushinta 7,92 € Normaalihinta 9,90 €