Syyhy on ihosairaus, jonka aiheuttaa mikroskooppinen syyhypunkki. Syyhy tarttuu ihokontaktissa, ja sen tärkeimmät oireet ovat voimakas kutina sekä iholla näkyvät pienet käytävät ja näppylät. Syyhyn tehokas hoito edellyttää paikallisesti levitettäviä voiteita tai suun kautta otettavia lääkkeitä sekä hyvää hygieniaa ja ympäristön huolellista puhdistusta tartunnan leviämisen estämiseksi. Farmaseutti vastaa kysymyksiin syyhyn oireista, hoidosta ja ennaltaehkäisystä.
Mistä syyhypunkki tulee ja miten syyhy tarttuu?
Syyhypunkki (Sarcoptes scabiei) leviää ihmisestä toiseen tiiviissä ihokontaktissa, kuten halatessa tai yhteisiä vaatteita ja vuodevaatteita käytettäessä. Syyhypunkkinaaraat kaivautuvat ihon sarveiskerrokseen munimaan. Samalla niiden eritteet aiheuttavat allergiseen reaktion ja syyhylle tyypillisen voimakkaan kutinan. Oireiden ilmaantuminen vie aikaa tartunnan saamisesta noin 3-6 viikkoa. Tänä aikana ihminen voi levittää tietämättään syyhyä eteenpäin ennen ensimmäisten oireiden ilmenemistä. Uusintatartunnassa oireet ilmaantuvat huomattavasti nopeammin.
Syyhy leviää lähikontaktissa, mikä voi tehdä siitä ongelman esimerkiksi päiväkodeissa ja yhteisöissä, joissa ihmiset ovat tiiviissä kontaktissa toistensa kanssa. Päiväkotiin, kouluun tai töihin voi kuitenkin palata hoitoa seuraavana päivänä. Tartunta ei liity henkilökohtaiseen hygieniaan: kuka tahansa voi saada syyhyn sopivissa olosuhteissa.
Tarttuuko syyhypunkki aina ja kauanko se elää ihon ulkopuolella?
Syyhypunkki ei tartu aina: tartunnan todennäköisyys riippuu useista tekijöistä, kuten ihokontaktin kestosta. Lyhytkestoinen tai pintapuolinen kosketus, kuten lyhyt kättely, ei yleensä aiheuta tartuntaa. Vaikka syyhypunkki voi säilyä elossa ihon ulkopuolella 1–1,5 vuorokautta, ympäristöstä tarttuvat tapaukset ovat harvinaisempia kuin suorasta ihokontaktista johtuvat tartunnat.
Koska syyhypunkki voi kuitenkin säilyä elinkykyisenä ihon ulkopuolella 1–1,5 vuorokautta, voi syyhy tarttua esimerkiksi käyttämällä tartunnan saaneen henkilön vaatteita, vuodevaatteita tai pyyhkeitä.
Syyhypunkki ei pysty hyppäämään tai lentämään, joten fyysinen kosketus joko tartunnan saaneeseen ihmiseen tai hänen käyttämiinsä tavaroihin on välttämätön tartunnan siirtymiseksi.
Syyhyn oireet
Syyhyn oireet johtuvat ihmisen immuunijärjestelmän reaktiosta syyhypunkin, sen munien ja eritteiden läsnäoloon ihossa. Oireiden vakavuus ja ilmenemismuodot voivat vaihdella yksilöittäin, mutta tietyt piirteet ovat tyypillisiä syyhylle.
Syyhyn yleisimmät oireet:
- Voimakas kutina: Syyhypunkin aiheuttama kutina on yleensä voimakkainta iltaisin ja öisin. Kutina voi pahentua lämpimässä sängyssä tai suihkun jälkeen.
- Käytävät iholla: Syyhypunkin naaras kaivaa ihon pinnan alle käytäviä. Nämä käytävät voivat näkyä iholla ohuina, hieman koholla olevina viivoina, jotka päättyvät pieniin vesirakkuloihin tai näppylöihin. Syyhypunkki voi näkyä käytävän päässä mustana pisteenä.
- Ihomuutokset: Iholla voi ilmetä punoittavia näppylöitä (papuloita), vesirakkuloita ja ihottumaa, etenkin sormien väleissä, ranteissa, käsivarsissa, vyötäröllä, nivusissa ja pakaroissa. Lapset voivat saada oireita myös päänahkaan, kasvoihin, kaulaan ja jalkapohjiin.
Karstasyyhy on syyhyn vaikeampi muoto
Ihmisillä, joiden vastustuskyky on heikentynyt esimerkiksi iän, sairauden tai lääkityksen vuoksi, voi esiintyä vaikeampia syyhyn muotoja, kuten karstasyyhyä (scabies norwegica). Karstasyyhyssä ihoon ilmestyy laajoja, karstoittuneita ja kutiavia ihottuma-alueita, jotka voivat levitä laajalti ympäri kehoa.
Syyhyn tunnistaminen: näin lääkäri diagnosoi syyhyn
Syyhyn diagnosointi perustuu lääkärin suorittamaan tutkimukseen. Syyhypunkki tai sen munia voidaan löytää ihokäytävästä mikroskoopilla tai dermatoskoopilla. Tämä voi kuitenkin olla joskus vaikeaa, sillä punkkeja saattaa olla vain 5–10 koko ihossa.
Oireiden tunnistaminen ja oikea-aikainen hoito ovat avainasemassa syyhyn tehokkaassa hoidossa ja leviämisen estämisessä. Jos epäilet itselläsi syyhyä, käänny asiassa lääkärisi puoleen.
Syyhyn hoito
Syyhyn hoito on tärkeää paitsi oireiden lievittämiseksi, myös tartunnan leviämisen estämiseksi. Hoito tulee aloittaa mahdollisimman pian diagnoosin varmistuttua. Syyhyn hoitoon on olemassa sekä itsehoitokeinoja että lääkärin määräämiä hoitoja.
Syyhyn itsehoito
Apteekista ilman reseptiä saatava permetriinivoide on itsehoitolääke syyhyyn. Voide tappaa syyhypunkit. Voidetta levitetään koko keholle leuasta alaspäin ja jätetään vaikuttamaan yön yli, 12 tunnin ajaksi, minkä jälkeen voide pestään pois. Erityistä huolellisuutta on noudatettava voiteen levittämisessä sormien ja varpaiden väliin, kynnenalusiin, ranteisiin, kämmeniin, jalkapohjiin, ulkoisiin sukupuolielimiin ja pakaroihin. Voiteen levittämisen jälkeen voi käyttää puuvillakäsineitä, jotta voidetta ei joudu suuhun. Hoito toistetaan 7–10 päivän kuluttua ensimmäisestä käsittelystä.
Lasten annostus määräytyy iän mukaan, ja heidän hoidossaan tulee noudattaa huolellisuutta. Jos hoidat lapsen syyhyä, noudata huolellisesti pakkausselosteen ohjetta ja kysy tarvittaessa neuvoa Yliopiston Apteekin henkilökunnalta. Jos lapsi on alle 2-vuotias, käänny lääkärin puoleen.
Lääkärin määräämät hoidot
Jos itsehoito ei ole mahdollista tai jos se ei tehoa, lääkäri voi määrätä muita paikallisesti käytettäviä lääkevalmisteita.
Vaikeissa tai uusiutuvissa syyhytapauksissa lääkäri voi määrätä suun kautta otettavia ivermektiinitabletteja.
Näppyjä vielä syyhyhoidon jälkeen? Syyhyn hoito voi aiheuttaa kutinan jatkumista vielä useita viikkoja hoidon jälkeen, mikä johtuu kehon reaktiosta kuolleisiin punkkeihin. Tämä ei yleensä tarkoita hoidon epäonnistumista. Kortisonivoiteiden käyttö voi auttaa lievittämään kutinaa tässä vaiheessa. Jos kutina jatkuu pitkään tai syyhyoireet uusiutuvat, on tärkeää kääntyä uudelleen lääkärin puoleen.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
Syyhyn hoito ja kodin puhdistaminen
- Tekstiilien ja vaatteiden käsittely: Kaikki käytössä olleet vaatteet, vuodevaatteet ja pyyhkeet tulee pestä vähintään 60 asteen lämpötilassa tai säilyttää tiiviisti suljetussa muovipussissa vähintään viikon ajan, jotta syyhypunkit kuolevat.
- Siivous: Asunnon perusteellinen siivous, mukaan lukien sohvien, patjojen sekä nojatuolien imurointi ja pintojen puhdistus tehokkaan pintojenpuhdistusaineen kera, on suositeltavaa syyhyn hoidon yhteydessä.
Perheessäni on syyhyä: Lähikontaktien hoito
Jos syyhy todetaan perheenjäsenellä tai läheisellä ystävällä, on tärkeää, että koko lähipiiri tarkistaa itsensä oireiden varalta. Kaikkien osallistuminen hoitoon on tärkeää tartuntojen leviämisen estämiseksi. Oikea-aikaisella hoidolla ja ennaltaehkäisevillä toimilla voidaan minimoida syyhyn aiheuttamat haitat sekä yksilöille että yhteisöille.
Syyhyn ennaltaehkäisy ja tartunnan estäminen
Jos tiedetään, että työpaikalla, päiväkodissa, koulussa tai lähipiirissä on todettu syyhyä, tartunnan estämiseksi on tärkeää noudattaa hyviä hygieniakäytäntöjä.
Henkilökohtainen hygienia
- Vältä tiivistä fyysistä kontaktia henkilöihin, jotka ovat saaneet syyhydiagnoosin, kunnes heidän hoitonsa on saatu päätökseen ja tartuntavaara on ohitse.
- Pese kädet usein saippualla ja vedellä, erityisesti fyysisen kontaktin jälkeen.
- Pidä kynnet lyhyinä ja puhtaina, jotta vähennät syyhypunkkien ja niiden munien leviämisen riskiä raapimisen seurauksena.
Vaatteiden, vuodevaatteiden ja pyyhkeiden käsittely
- Pese käytössä olleet vaatteet, pyyhkeet ja vuodevaatteet korkeassa lämpötilassa (vähintään 60°C) syyhytartunnan jälkeen.
- Jos pesu korkeassa lämpötilassa ei ole mahdollista, säilytä esineet suljetussa muovipussissa vähintään viikon ajan, jotta syyhypunkit kuolevat.
- Vältä yhteisten vaatteiden, pyyhkeiden tai vuodevaatteiden käyttöä, erityisesti julkisissa tiloissa, kuten kuntosaleilla tai hostelleissa.
Ympäristön puhdistus
- Imuroi kotisi huolellisesti, erityisesti makuuhuoneet ja oleskelutilat, hoidon aloittamisen yhteydessä.
- Puhdista usein käytetyt pinnat ja esineet, kuten kaukosäätimet, ovikahvat ja puhelimet, desinfiointiaineella.
- Jos saat syyhytartunnan, informoi lähipiiriäsi syyhyn oireista, tarttumistavoista ja ennaltaehkäisykeinoista. Näin tartuntaketjua voidaan hallita.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
Usein kysyttyjä kysymyksiä syyhystä
Voiko syyhy parantua itsestään ilman hoitoa?
Ei, syyhy ei yleensä parane itsestään ilman hoitoa. Asianmukainen hoito on tarpeen syyhypunkkien ja niiden munien tuhoamiseksi ja oireiden lievittämiseksi. Hoitamaton syyhy voi jatkua pitkään ja aiheuttaa vakavia iho-ongelmia.
Miten voin suojautua syyhyltä, jos läheiselläni on todettu tartunta?
Vältä tiivistä fyysistä kontaktia tartunnan saaneeseen henkilöön ja hänen henkilökohtaisiin esineisiinsä, kunnes hoito on saatu päätökseen. Pese kädet usein ja noudata hyviä henkilökohtaisen hygienian käytäntöjä. Huolehdi myös vaatteiden, vuodevaatteiden ja pyyhkeiden asianmukaisesta käsittelystä.
Syyhy ja käsidesi: tappaako käsidesi syyhyn?
Käsidesi ei ole tehokas keino syyhyn hoitamiseen tai syyhypunkin tuhoamiseen. Syyhypunkki elää ja munii ihmisen ihon sisällä, minkä vuoksi käsidesi tai muut pintapuoliset desinfiointiaineet eivät pysty tavoittamaan ja tuhoamaan punkkeja tehokkaasti. Syyhyä hoidetaan siihen tarkoitetuilla lääkkeillä, kuten permetriinivoiteella.
Asiantuntijana Yliopiston Apteekin farmaseutti ja terveystieteiden maisteri Susanna Hynninen.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous