Vuotavat ja kutisevat silmät? Apu kuiville silmille

Kutisevat ja kuivat silmät

Kirvelevät, roskaisen tuntuiset ja kutisevat silmät kertovat, että kärsit todennäköisesti kuivista silmistä. Farmaseuttimme kertoo, miten helpotat oloasi ja valitset parhaat kosteuttavat tuotteet juuri sinulle.

1. Millaiset oireet kertovat, että kärsin kuivista silmistä?

Kuivat silmät tuntuvat polttavilta ja kirveleviltä, ja niissä on roskan tunnetta ja kutinaa. Silmät punoittavat ja ärtyvät helposti, ja saatat kyynelehtiä runsaasti. Hoitamattomina kuivat silmät voivat vaikuttaa jopa näkökykyyn.

Huomaa, että allergiseen silmätulehdukseen liittyy usein samanlaisia oireita kuin kuiviin silmiin: kirvely, roskan tunne, vetistely ja lievä kutina. Mahdollisesta silmätulehduksesta kielivät kuitenkin rähmiminen ja aamulla yhteen liimautuneet silmäluomet.

2. Mistä kuivat silmät johtuvat?

Talvella ulko- ja sisäilman kosteus vähenee, mikä aiheuttaa monille kuivasilmäisyyttä. Usein oireet alkavat jo syksyllä, kun lämmityskausi alkaa, ja pahimmillaan oireet ovat talvella.

Työskentely näyttöpäätteellä ja muu runsas ruutuaika voi aiheuttaa silmien kuivuutta. Räpyttelet silmiä todennäköisesti harvemmin ruudun edessä harvemmin kuin muutoin, jolloin kyynelnestettä haihtuu enemmän. Muista siis räpytellä silmiä, kun olet ruudun äärellä! Pidä myös riittävästi taukoja, jotta silmäsi saavat levätä. Kohdista 20 minuutin välein katse johonkin 20 metrin päässä olevaan 20 sekunnin ajaksi. Ota myös välillä aikaa pienelle taukojumpalle tai rentouttavalle venyttelylle, jonka aikana myös silmäsi saavat tauotusta näyttöpäätetyöstä.

Liiallinen piilolinssien käyttö saattaa kuivattaa silmiä, samoin allergisoituminen piilolinssien hoitonesteelle tai linssien materiaalille. Monilla on kuivasilmäisyyttä laserleikkausten tai muiden silmäoperaatioiden jälkeen. Kostuttavien silmätippojen käyttö tekee piilolinssien käytöstä miellyttävämpää ja piilolinssien poistamisesta vaivattomampaa.

Kuivasilmäisyyttä voivat aiheuttaa myös puhaltava ilmastointi, allergiat, hormonaaliset muutokset kuten vaihdevuodet, lääkehoito kuten beetasalpaajat, perinnöllisyys tai jokin sairaus. Kuivat silmät alkavat usein vaivata myös iän myötä, kun kyynelten eritys vähenee.

  1. IIRIS SILMÄTIPAT PIPETTI 20X0,5 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    IIRIS SILMÄTIPAT PIPETTI 20X0,5 ML
    Tarjoushinta 10,97 € Normaalihinta 12,90 €
  2. OPHTIM EYE HYDRA SILMÄTIPAT 10 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    OPHTIM EYE HYDRA SILMÄTIPAT 10 ML
    15,70 €
  3. SYSTANE HYDRATION SILMÄTIPAT 30 X 0,7 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    SYSTANE HYDRATION SILMÄTIPAT 30 X 0,7 ML
    22,60 €
  4. THEALOZ DUO 10 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    THEALOZ DUO 10 ML
    16,00 €

3. Miten kuivia silmiä voi hoitaa?

Silmien kosteutukseen on olemassa paljon erilaisia tuotteita, kuten silmätippoja, -geeliä, -voidetta ja -suihketta. Tippoja ja geeliä löytyy myös kerta-annospipeteissä. Valitse lieviin kuivuuden oireisiin kevyemmät tuotteet ja vaikeisiin oireisiin geelimäinen tuote tai öljypitoiset tipat. Geelimäiset tuotteet voivat sumentaa hetkeksi näkökykyä, joten suihke voi olla tippoja näppärämpi esimeriksi näyttöpäätetyöläiselle työpäivän aikana.

Kokeilemalla löydät itsellesi sopivimman tuotteen. Aloita esimerkiksi yhdellä juoksevammalla ja yhdellä paksummalla valmisteella. Jos oireesi ovat voimakkaita, laita yöksi silmävoidetta. Nukkuessa kyynelten eritys vähenee, joten silmät kuivuvat.

Silmien kosteutukseen tarkoitettuja tuotteita voi käyttää niin usein kuin on tarve. Valmisteesta riippuen silmätippoja laitetaan aluksi jopa 15–30 minuutin välein, myöhemmin muutaman kerran päivässä.

Jos tiedät, milloin silmäsi tyypillisesti alkavat kuivua, voit käyttää kostuttavaa tuotetta jo ennen oireiden alkamista, esimerkiksi ennen kuin alat lukea.

4. Miten piilolinssien käyttäjän kannattaa käyttää silmätippoja?

Silmätippoja voi annostella suoraan piilolinssille 1–2 tippaa juuri ennen kuin laitat linssin silmään. Kaikentyyppisten piilolinssien käyttäjille sopivat mainiosti esimerkiksi kaikki YA:n oman tuotesarjan silmätipat.

5. Mitä muuta tärkeää silmiä kosteuttavien tuotteiden käytössä on hyvä muistaa?

Ole tarkkana, ettet kosketa silmää tai muita pintoja tippapullon tai voideputkilon kärjellä, jotta silmä ei vaurioidu kärjen raapaisusta ja kostutusaine säilyy puhtaana.

Jos käytössäsi on myös muita silmälääkkeitä, odota 15 minuuttia eri lääkkeiden tiputtamisen välillä. Silmävoiteissa aika on vieläkin pidempi. Kosteuttava tuote laitetaan silmään aina viimeisenä.

Varmista myös käyttöaika. Tuotteiden käyttöaika avaamisen jälkeen vaihtelee 1–6 kuukauden välillä. Osa kerta-annospipeteistä on kertakäyttöisiä. Iso osa tuotteista on nykyään säilöntäaineettomia. Ne sopivat erityisesti niille, jotka ovat yliherkkiä säilöntäaineelle.

6. Miten voin ehkäistä silmien kuivumista? Huolehdi nesteytyksestä ja juo tarpeeksi vettä.

  1. Käytä ulkona suojaavia laseja, kuten aurinkolaseja, sillä tuulelle ja auringolle altistuminen voi nopeuttaa kyynelnesteen haihtumista.
  2. Laita kostuttavia silmätippoja ennen kuin lähdet kylmään ulkoilmaan.
  3. Nuku riittävästi. Kyynelnesteen eritys ja rakenne muuttuvat eri vuorokaudenaikoina ja eri vireystiloissa.
  4. Silmiä ei ole hyvä huuhtoa vesijohtovedellä. Vaikka se tuntuisi hyvältä, se kuivattaa vähitellen silmiä.
  5. Huoneilman kostuttaminen voi auttaa kuiviin silmiin.
  6. Älä sauno liian kuumassa. Saunassa on lisäksi hyvä olla kosteat löylyt.

3 x hyvät silmätipat

  • YA tehokosteuttavat silmätipat sisältävät hyaluronaania ja trehaloosia, jotka yhdessä tekevät tuotteesta erityisen tehokkaasti kosteuttavan. Säilöntäaineeton uutuus sopii pitkäaikaiseen ja toistuvaan käyttöön sekä piilolinssien käyttäjille.
  • Bevita Eye -kerta-annospakkauksen annospipetit ovat uudelleensuljettavia ja säilyvät käyttökelpoisina 12 tunnin ajan avaamisesta. Näppärä tuote kulkee käsilaukussa mukana yllättävään tarpeeseen.
  • Tearsagain silmäsuihke annostellaan suljetuille silmille noin 10 senttimetrin etäisyydeltä – tai 20 senttimetrin päästä, jos sinulla on silmämeikkiä.

Asiantuntijana farmaseutti Iiris Räsänen Yliopiston Apteekista.

  1. YA TEHOKOSTEUTTAVA SILMÄTIPPA 10 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    YA TEHOKOSTEUTTAVA SILMÄTIPPA 10 ML
    Tarjoushinta 11,18 € Normaalihinta 14,90 €
  2. BEVITA EYE SILMÄTIPAT 20X0,5 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    BEVITA EYE SILMÄTIPAT 20X0,5 ML
    12,90 €
  3. BEPANTHEN EYE SILMÄTIPAT 20X0,5 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    BEPANTHEN EYE SILMÄTIPAT 20X0,5 ML
    13,20 €
  4. TEARSAGAIN SILMÄSUIHKE 10 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    TEARSAGAIN SILMÄSUIHKE 10 ML
    21,00 €