Sukupuolitautien oireet – tee sukupuolitautitesti kotona

Sukupuolitautien oireet – tee sukupuolitautitesti kotona

Epäiletkö saaneesi seksitaudin? Kotona tehtävä apteekin sukupuolitautitesti antaa luotettavan vastauksen ensihätään ja alle puolessa tunnissa.

Milloin sukupuolitautitesteihin?

Sukupuolitautitestin tekeminen kannattaa, jos olet aloittamassa uutta parisuhdetta tai olet harrastanut suojaamatonta seksiä muun kuin vakituisen kumppanin kanssa. Sukupuolitautitestiin kannattaa hakeutua aikaisintaan viikon kuluttua suojaamattoman seksin jälkeen, jolloin osa sukupuolitaudeista voidaan testaamalla havaita. 

Seksitautien kotitestit ovat luotettavia vasta tietyn ajan päästä mahdollisesta tartunnasta. Esimerkiksi HIV-kotitestin negatiivinen tulos on luotettava vasta, kun altistustilanteesta on kulunut 3 kuukautta. Lääkärin lähetteellä testi voidaan tehdä laboratoriossa jo aikaisemmin. Epäillessäsi mitä tahansa sukupuolitautitartuntaa, on sinun harrastettava suojaseksiä ennen – ja toki myös jälkeen – testitulosten saapumisen.

Tee sukupuolitautitesti itse näin

Jos epäilet tartuntaa, voi kotona tehtävä seksitautitesti olla hyvä vaihtoehto ensihätään. Yliopiston Apteekin valikoimasta löydät HIV-testin sekä syfilistestin, joiden saatavuustilanteen voit kätevästi tarkastaa tuotteen tiedoista.

Pakkauksista löytyy selkeät ohjeet ja kuvat. 

  • HIV-testi otetaan verinäytteenä sormenpäästä, ja tulos on valmis vartin kuluttua. Testiä luetaan kuin raskaustestiä: kaksi viivaa tarkoittaa positiivista tulosta. 
  • Myös syfilis- eli kuppatesti otetaan verestä.
  • Markkinoilla olevien klamydiatestien näyte puolestaan otetaan pumpulipuikolla kohdunsuulta ja miehillä virtsaputkesta.

Jos tulos on positiivinen, ota heti yhteyttä lääkäriin. Testin tulos varmistetaan vielä laboratoriossa. Muista myös käyttää yhdynnässä kondomia, ettet tartuta muita. Ota yhteys lääkäriin myös silloin, jos testin tulos on negatiivinen, mutta oireet jatkuvat tai epäilet yhä tartuntaa.

Onko sukupuolitestien kotitesti luotettava?

Kun teet kotitestin oikein, se on lähes 100-prosenttisen luotettava. Muista kuitenkin, että HIV-testi tehdään aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua mahdollisesta tartunnasta. Vasta silloin voidaan saada luotettava tulos.

Hyödynnä artikkelin lukijan etu:

Ota 2 intiimituotetta, saat edullisemman -30 % etukoodilla: 

*Ei koske lääkkeitä. Koskee normaalihintaisia tuotteita. Ei voi yhdistää muihin muihin tarjouksiin. Voimassa verkossa 30.04.2024 asti.

  1. AUTOTEST VIH-HIV-KOTITESTI 1 KPL
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    AUTOTEST VIH-HIV-KOTITESTI 1 KPL
    49,90 €
  2. MEDIGOO SYFILISTESTI NAISILLE JA MIEHILLE 1 KPL
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  3. KONDOMIT RFSU THIN 10 KPL
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    KONDOMIT RFSU THIN 10 KPL
    Tarjoushinta 5,40 € Normaalihinta 7,10 €
  4. RFSU SENSE ME MAGIC GLIDE 75 ML
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    RFSU SENSE ME MAGIC GLIDE 75 ML
    5,20 €

Miten sukupuolitaudit tarttuvat?

Sukupuolitaudit tarttuvat limakalvojen kosketuksessa – olivatpa ne sitten suussa, terskassa, emättimessä tai peräsuolessa.

Seksitaudit voivat etenkin aluksi olla oireettomia, mikä aiheuttaa niiden tehokkaan leviämisen. Sukupuolitautitesti onkin syytä tehdä, jos olet ollut suojaamattomassa seksikontaktissa jonkun muun kuin vakituisen partnerisi kanssa. Parhaiten suojaudut sukupuolitaudeilta käyttämällä kondomia

Sukupuolitautien oireet

Eri seksitaudit oireilevat eri tavoin. Sukupuolitaudin oireita voivat olla kutina, kirvely, näppylät, rakkulat tai jopa haavaumat intiimialueella. Myös kuumeilu, alavatsakivut, tihentynyt virtsaamistarve sekä poikkeava vuoto virtsaputkesta tai emättimestä ovat sellaisia oireita, jotka voivat vihjata seksitautitartunnasta. 

Tippurin ja klamydian oireet voivat olla pitkään huomaamattomia, ja piilevinäkin ne aiheuttavat pitkittyneitä tulehduksia. Siksi on tärkeää tehdä sukupuolitautitesti kotona taikka käydä testissä terveysasemalla tai sukupuolitautien poliklinikalla.

  1. PASANTE INTERNAL LATEKSITON NAISTEN KONDOMI 3 kpl
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
  2. DUREX NATURALS KONDOMI 10 kpl
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    DUREX NATURALS KONDOMI 10 kpl
    Tarjoushinta 6,76 € Normaalihinta 8,90 €
  3. KONDOMIT RFSU SO SENSITIVE LATEKSITON 6 KPL
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    KONDOMIT RFSU SO SENSITIVE LATEKSITON 6 KPL
    Tarjoushinta 15,35 € Normaalihinta 20,20 €

Onko kyse sittenkin muusta intiimivaivasta?

Läheskään aina alapään kutina, kirvely, arkuus, kipu, haju tai poikkeava valkovuoto eivät liity seksitauteihin. Kuivat limakalvot, hiivatulehdus tai bakteerivaginoosi voivat aiheuttaa mainittuja oireita, jotka ovat onneksi hoidettavissa kotikonstein.

Tiesithän, että voit vaikuttaa intiimialueesi hyvinvointiin oikeanlaisilla alusvaatteilla sekä intiimituotteilla? Huolehtimalla limakalvojen kosteutuksesta ja alapään bakteeritasapainosta vältyt jo monelta epämukavalta tuntemukselta. Jos vaiva ei helpotu kotikonstein, ota herkästi yhteyttä lääkäriin.

Huolehdi itsestäsi ja kumppanistasi

Säännöllinen seksielämä on hyväksi sekä keholle että mielelle. Hekuman huumassa on kuitenkin hyvä huolehtia niin omasta kuin kumppanisi turvallisuudesta ja terveydestä. Yhden illan ystävänkin kanssa on hyvä ottaa reippaasti puheeksi suojaseksi siinä missä mieltymyksetkin. 

Ehkäisystä huolehtiminen on vastuullisuusteko sekä itselle että toiselle. Kondomin käyttö on helppoa ja nautinnollista, kunhan valitset kondomin oikein ja tilanteen mukaan. Jos kondomi kuitenkin unohtuu ja epäilet sukupuolitautitartuntaa, on fiksuinta tehdä joko kotitesti tai suunnata laboratoriotesteihin. Jos testituloksesi on positiivinen, sinulla on velvollisuus kertoa tartunnastasi seksikumppaneillesi, jotta he osaavat hakeutua tutkimuksiin ja hoitoon.

Asiantuntijana Yliopiston Apteekin farmaseutti Johnny Lind.

  1. KONDOMIT RFSU BEYOND THIN 8 KPL
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    KONDOMIT RFSU BEYOND THIN 8 KPL
    Tarjoushinta 9,73 € Normaalihinta 12,80 €
  2. KONDOMIT DUREX FEEL ULTRA THIN 10 KPL
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    KONDOMIT DUREX FEEL ULTRA THIN 10 KPL
    Tarjoushinta 4,86 € Normaalihinta 6,40 €
  3. GLYDE SUUSEKSISUOJA 4 KPL
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    GLYDE SUUSEKSISUOJA 4 KPL
    8,90 €
  4. KONDOMIT RFSU GRANDE 10 KPL
    Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
    KONDOMIT RFSU GRANDE 10 KPL
    Tarjoushinta 7,60 € Normaalihinta 10,00 €