Myyntipäällikkönä terveydenhuollon liiketoiminnassa

Nimeni on Pia Haapanen ja työskentelen myyntipäällikkönä Yliopiston Apteekin terveydenhuollon liiketoiminnassa. Olen työskennellyt B2B-ratkaisumyynnin työtehtävien parissa yli 15 vuoden ajan usealla eri toimialalla. Yliopiston Apteekkiin tieni toi syksyllä 2019.
Tämän päivän moderni myyntityö, ratkaisumyynti, on hyvin erilaista kuin 2000-luvun alussa. Asiakkaiden ostokäyttäytyminen on muuttunut paljon viimeisen vuosikymmenen aikana. Elämme tällä hetkellä asiakkaan aikakautta. Nykyasiakkaat odottavat, että yrityksen myyntihenkilö tuntee asiakkaan liiketoiminnan ja osaa tuoda uusia, asiakkaan liiketoimintaa kehittäviä ratkaisuja ja ehdotuksia. Asiakkaiden odotukset niin myyjiä kuin myyvää organisaatiotakin kohtaan ovat kasvaneet, ja B2B-myyjän täytyy aidosti tuoda arvoa asiakaskohtaamisiin.
Perinteisesti myyjä on ollut ainoa kontakti myyvän tahon ja ostajan välillä. Maailma on kuitenkin muuttunut viimeisten vuosien aikana. Me Yliopiston Apteekissa haluamme tarjota terveydenhuollon liiketoiminnan asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua. Tämän vuoksi otimme käyttöön työpariajattelun syksyllä 2019. Olemme varmoja, että yhdessä farmasisti-myyjä-työparina pystymme tarjoamaan entistäkin parempaa palvelua yritysasiakkaillemme.
Yhdessä työskennellen meillä on mahdollisuus tunnistaa ja löytää aiempaa helpommin sopivia ratkaisuja asiakkaan käsillä oleviin tarpeisiin. Monialaisen tiimin avulla pystymme myös täyttämään asiakkaidemme odotukset laaja-alaisesti ja kattavasti. Uskomme, että tämä on arvokasta niin asiakkaalle kuin meille Yliopiston Apteekillekin.
Tänä päivänä Yliopiston Apteekki on paljon muuta kuin vain apteekkiketju. Palvelemme yritysasiakkaitamme niin lääkkeiden toimituksiin kuin annosjakeluunkin liittyvissä asioissa koko maan kattavalla logistiikalla. Paikallinen apteekkiverkostomme täydentää annosjakelupalveluamme, ja voimme toimittaa annosjakeluasiakkaidemme akuuttitilaukset saman arkipäivän sisällä.
Myyntisalkkuumme kuuluvat myös muun muassa lääkehuoltoon liittyvät farmaseuttiset palvelut, kuten lääkehuoneen tarkastukset ja kattavat lääkehuollon prosessiauditoinnit. Viime syksynä aloitimme antibioottipumppujen täyttöpalvelun julkiselle terveydenhuollolle. Tämän uuden palvelun avulla mahdollistamme potilaiden varhaisen kotiutumisen sairaalasta sekä turvallisen lääkehoidon kotona.
Itse olen aina uskonut myynnissä joukkuepelin voimaan. Myös meillä Yliopiston Apteekissa jokaisen työntekijän tavoite on yhteinen ja sama maali - tyytyväinen asiakas. Harva meistä onnistuu yksin. Maalintekijä tarvitsee usein syöttäjän. Parhaat tulokset syntyvätkin aina toimivan yhteistyön kautta. Yhdessä, ei erikseen, vai mitä?
Ota yhteyttä:
Pia Haapanen
asiakkuuspäällikkö
09 5420 4580
pia.h[email protected]