Yliopiston Apteekin farmaseutti Johnny Lind: ”Öisin asiakkaat jakavat henkilökohtaisiakin asioita”

Farmaseutti Johnny Lind palvelee asiakkaita apteekissa 24/7

Helsingin Töölön Yliopiston Apteekki on auki kellon ympäri. Yövuorojen konkari, farmaseutti Johnny Lind nauttii öisen apteekin tunnelmasta ja kertoo, millaisia kohtaamisia apteekissa on öisin.

1. Yö tuo luottamuksellista tunnelmaa – ”Öisin on enemmän aikaa olla läsnä”

”Työssäni näen, miten tärkeä asiointikokemus voi olla. 

Öisin on usein myös enemmän aikaa olla asiakkaalle läsnä. Monet uskaltavat jakaa yöllä henkilökohtaisiakin asioita, kuten huolia, kokemuksia sairaalahoidoista tai ihan vain kuulumisia. 

On asiakkaita, joiden mielestä on helpompi asioida apteekissa yöllä, kun ympärillä ei ole hälyä ja muita ihmisiä. Esimerkiksi psyykkiset tai sosiaaliset rajoitteet voivat vaikuttaa asiaan. 

Kuuntelemisen taito ja rauhallisuus ovat vahvuuksia työssäni.”

2. Silta lääkärin ja asiakkaan välissä – ”Lääkärit eivät aina ehdi selittää kaikkea”

”Eräs yöllinen kohtaaminen äidin ja tyttären kanssa on jäänyt mieleeni. 

He tulivat yöllä suoraan sairaalan päivystyksestä ja olivat molemmat yhtä kysymysmerkkiä sulatellessaan juuri saamiaan tietoja. Kerroin tytölle lääkkeestä ja tilanteesta lohduttavaan sävyyn. Äiti istui hiljaa ja tuijotti minua. Lopuksi hän sanoi huojentuneena, että sinunhan se olisi lääkäri pitänyt olla. 

Välillä lääkäreillä on kiire, eivätkä he ehdi selittää kaikkea tarkasti. Farmaseutin yksi tärkeä tehtävä onkin olla ikään kuin tulkkina lääkärin ja potilaan välissä. 

Minulla on kattava tietopohja. Luen vapaa-ajallakin alamme julkaisuja ja tutkimuksia. Minua kiehtoo ihminen: millaisia olemme ja miten kehomme järjestelmät toimivat.” 

3. Jonoa jopa aamuneljään asti – ”Apteekki elää mukana vuorokausirytmissä”

”Yövuoro alkaa iltakuudelta. Ensimmäiset tunnit ovat tavallista apteekkityötä, mutta keskiyöllä, kun muut työntekijät lähtevät, apteekki muuttuu. 

Muut tilat suljetaan ja ainoastaan eteisaula jää auki. Aulaan saa tulla kerrallaan kaksi asiakasta, ja palvelen heitä luukulta. Järjestely on kätevä, sillä olen tuolloin apteekissa ainoa työntekijä.

Öisessä apteekissa tunnelma on rauhallisempi kuin päivällä. Apteekki elää mukana vuorokausirytmissä, joten myymälän valaistustakin hämärretään yöksi.

Joinakin öinä asiakkaita saattaa käydä tunnin aikana kaksi, toisinaan asiakasvirtaa riittää läpi yön. 

Joinain vuosina koivunkukinta on ollut jopa niin rajua, että jonoa on apteekin ulkopuolella riittänyt jopa aamuneljään asti.

Yövuorojen lopulla aamukuuden aikaan työkaverit saapuvat apteekille. Seitsemältä lähden kotiin.”

Farmaseutti hakee lääkkeitä asiakkaalle apteekin varastosta.

4. Yövuorot ovat pop-jazz-muusikon mieleen – ”Työ ja vapaa-aika ovat tasapainossa”

Opiskelin vielä aikuisiällä farmaseutiksi. Toiselta ammatiltani olen pop-jazz-muusikko. 

Olen siis tottunut siihen, että työt, kuten teatteriesitykset ja keikat bändin kanssa, painottuvat iltaan. Siksi työrytmi sopii minulle apteekissakin. 

Vapaa-ajallani viihdyn treenikämpälläni, jossa laulan, soitan pianoa ja sävellän uusia kappaleita. Arvostan sitä, että voin yhdistää elämässäni nämä kaksi asiaa. Työ ja vapaa-aikani ovat tasapainossa.” 

5. Särkylääkettä, melatoniinia ja sairaalasta tulleita – ”Öisin olen Suomen ainoa apteekissa palveleva farmaseutti”

”Asiakkaat ovat osittain samoja kuin päivisinkin. Sairaalan päivystyksestä tulevat ihmiset hakevat lääkkeitä, monet kaipaavat apua haavoihin ja särkyihin, ja vanhemmat noutavat kuumeisille lapsilleen särkylääkettä. Moni hakee myös melatoniinia, kun uni ei tule. 

Yövuoroissa työ on itsenäistä. Yön tunteina olen itse asiassa ainoa apteekissa palveleva farmaseutti koko Suomessa! 

Pidän siitä, että haasteen edessä minun täytyy itse keksiä ratkaisu. Kun esimerkiksi reseptilääkkeitä toimittava lääkerobotti jumittuu ja sen saa korjattua, se palkitsee ja antaa voimaa. 

Minulla on kaikesta selvitään -asenne.” 

Avoinna 24/7

  • Helsingin Töölössä sijaitseva Yliopiston Apteekki on Suomen ainoa apteekki, joka on aina auki.   
  • Yliopiston Apteekissa on noin 10 yövuoroja tekevää farmaseuttia.

Valvottaako apteekkiasia tai arkaluontoinen kysymys?

Jos jokin apteekkiasia tai terveyteen ja hyvinvointiin liittyvä pulma vaivaa sinua, saat meihin yhteyden myös yöaikaan.

  • Chat-palvelumme auttaa osoitteessa ya.fi joka päivä kello 8–22. Pääset chatiin näppärästi myös Yliopiston Apteekin sovelluksen kautta – olethan jo ladannut maksuttoman sovelluksen sovelluskaupastasi?
  • Jos juttelet mieluummin puhelimessa tai netti ei ole käytössäsi, myös puhelinpalvelumme auttaa samoissa kysymyksissä ja pohdinnoissa – ympäri vuorokauden. Puhelinpalvelun numero on 0300 20200 (0,85 €/min + pvm/mpm, jonotus pvm/mpm).

Monen mielestä chatin kautta tai puhelimessa on miellyttävämpi hoitaa apteekkiasioita, kun keskustelu käydään kahden kesken kasvottomasti eikä apteekin ihmisvilinässä.

Chatin mukava puoli on myös se, ettei keskustelua tarvitse tarkkailla joka hetki, vaan voit irtautua siitä hetkeksi ja välissä vaikka piipahtaa lastenhuoneessa.

Kaikki kysymykset ovat arvokkaita, eikä tyhmiä, noloja tai hassuja kysymyksiä ole. 

Ota siis rohkeasti yhteyttä!

Asiantuntijana Yliopiston Apteekin farmaseutti Johnny Lind.