Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

lanreotidi

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään ns. akromegaliaa sairastavien potilaiden hoitoon. Akromegaliassa kasvuhormonia erittyy liikaa, jolloin mm. kädet ja jalat ja muutkin ulkonevat ruumiinosat alkavat uudelleen kasvaa. Valmiste soveltuu myös eräiden rauhaskasvainten aiheuttamien oireiden hoitoon.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Lääkettä pistetään syvälle ihon alle. Pistämisen oppii itsekin, kun saa siihen opastusta. Pistokohtaa pitää vaihdella.

Vaikutustapa

Lääke estää kasvuhormonin erittymistä.

Haittavaikutukset

Lääkkeen  yleisimmät haittavaikutukset ovat mahavaivat ja sappikivien muodostuminen. Joskus voi esiintyä myös pienentynyttä ruokahalua, painonlaskua, verensokerin muutoksia, huimausta, päänsärkyä, uupumusta, sykkeen hidastumista, hiusten lähtöä, ihokarvojen vähäistä kasvua, kipua lihaksissa, nivelsiteissä, jänteissä ja luissa, väsymystä, antopaikan reaktioita tai muutoksia laboratorioarvoissa. Jos huimausta esiintyy, autolla ei saa ajaa.

Raskaus ja imetys

Lääkkeen käyttöä raskauden aikana ei suositella. Ei pidä käyttää imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytä jääkaapissa (2 °C – 8 °C) alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

Jääkaapista otettu valmiste voidaan panna takaisin jääkaappiin jatkosäilytystä ja myöhempää käyttöä varten edellyttäen, että sitä on säilytetty yhteensä enintään 72 tuntia alle 40 °C:n lämpötilassa ja että lämpötilapoikkeamia on enintään kolme.

Ulkonäkö

Valkoinen tai haalean keltainen, viskoosi ja ylikyllästetty liuos.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

SOMATULINE AUTOGEL 120 MG INJEKTIONESTE ESITÄYTETTY RUISKU ESITÄYTETTY 120 mg

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
694,36 €
Yksikköhinta 5 786 333,33 € / KG
Tuote ei ole myynnissä verkkokaupassa.

Vaikuttava aine

lanreotidi

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään ns. akromegaliaa sairastavien potilaiden hoitoon. Akromegaliassa kasvuhormonia erittyy liikaa, jolloin mm. kädet ja jalat ja muutkin ulkonevat ruumiinosat alkavat uudelleen kasvaa. Valmiste soveltuu myös eräiden rauhaskasvainten aiheuttamien oireiden hoitoon.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Lääkettä pistetään syvälle ihon alle. Pistämisen oppii itsekin, kun saa siihen opastusta. Pistokohtaa pitää vaihdella.

Vaikutustapa

Lääke estää kasvuhormonin erittymistä.

Haittavaikutukset

Lääkkeen  yleisimmät haittavaikutukset ovat mahavaivat ja sappikivien muodostuminen. Joskus voi esiintyä myös pienentynyttä ruokahalua, painonlaskua, verensokerin muutoksia, huimausta, päänsärkyä, uupumusta, sykkeen hidastumista, hiusten lähtöä, ihokarvojen vähäistä kasvua, kipua lihaksissa, nivelsiteissä, jänteissä ja luissa, väsymystä, antopaikan reaktioita tai muutoksia laboratorioarvoissa. Jos huimausta esiintyy, autolla ei saa ajaa.

Raskaus ja imetys

Lääkkeen käyttöä raskauden aikana ei suositella. Ei pidä käyttää imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytä jääkaapissa (2 °C – 8 °C) alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

Jääkaapista otettu valmiste voidaan panna takaisin jääkaappiin jatkosäilytystä ja myöhempää käyttöä varten edellyttäen, että sitä on säilytetty yhteensä enintään 72 tuntia alle 40 °C:n lämpötilassa ja että lämpötilapoikkeamia on enintään kolme.

Ulkonäkö

Valkoinen tai haalean keltainen, viskoosi ja ylikyllästetty liuos.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Ipsen
YA-muistuttaja