Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

oseltamiviiri

Käyttötarkoitus

Lääke on viruslääke, jota käytetään influenssan hoitoon ja joissakin tilanteissa myös influenssan ehkäisyyn. Lääke ei korvaa influenssarokotusta.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Influenssan hoitoon lääkettä otetaan yleensä kaksi kertaa päivässä viiden päivän ajan. Lääkehoito pitää aloittaa kahden ensimmäisen päivän aikana influenssan oireiden alkamisesta.

Jos lääkettä käytetään influenssan ehkäisyyn, sitä otetaan yleensä kerran päivässä 10 päivän ajan.

Lääkkeen ottaminen

Lääke vaikuttaa vain influenssavirukseen (ei muihin viruksiin), eikä se korvaa rokotusta. Tabletit otetaan veden kanssa. Ne samoin kuin oraalisuspensio voidaan ottaa ruokailusta riippumatta. On kuitenkin suositeltavaa ottaa lääke ruuan kanssa huonovointisuuden (pahoinvointi ja oksentelu) vähentämiseksi.

Vaikutustapa

Oseltamiviiri vaikeuttaa influenssavirusten lisääntymistä. Se lyhentää influenssan oireiden kestoa ja lievittää niiden voimakkuutta. Lääke vaikuttaa vain influenssaa aiheuttavaan virukseen. Se ei vaikuta flunssaan eli tavalliseen nuhakuumeeseen, koska influenssan ja nuhakuumeen aiheuttaa eri virukset.

Haittavaikutukset

Lääke voi aiheuttaa pahoinvointia, oksentelua ja päänsärkyä. Ne lievittyvät yleensä itsestään parin ensimmäisen päivän aikana. Merkittäviä yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa ei ole todettu.

Alkoholi ei muuta lääkkeen tehoa. Lääke ei vaikuta ajokykyyn.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana ja imetyksen yhteydessä. Oseltamiviiria voidaan yleensä käyttää myös raskauden aikana.

Säilytys

Kapseli: Alle 25 °C.

Apteekissa valmistetun suspension säilytys:
Huoneenlämmössä: Käyttökelpoinen 3 viikon ajan, alle 25 °C.
Jääkaapissa: Käyttökelpoinen 6 viikkoa säilytettäessä 2 - 8 °C:ssa.

Jauhe: Alle 30 °C:ssa. Valmistuksen jälkeen suspensiota voidaan säilyttää joko huoneenlämmössä (ei yli 25 °C) 10 päivän ajan tai jääkaapissa (2 - 8 °C) 17 päivän ajan.

Ulkonäkö

30 mg kaps: Vaaleankeltainen himmeä pohjaosa, jossa merkintä "ROCHE" sekä vaaleankeltainen himmeä kansiosa, jossa sinisellä merkintä "30 mg".
45 mg kaps: Harmaa himmeä pohjaosa, jossa merkintä "ROCHE" sekä harmaa himmeä kansiosa, jossa sinisellä merkintä "45 mg".
75 mg kaps: Harmaa himmeä pohjaosa, jossa merkintä "ROCHE" sekä vaaleankeltainen himmeä kansiosa, jossa sinisellä merkintä "75 mg".
Jauhe: Valkoista tai vaaleankeltaista, rakeista tai kokkareista.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

TAMIFLU 30 MG KOVA KAPSELI 10 fol

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
16,17 €
Yksikköhinta 1,62 € / KPL
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Roche
YA-muistuttaja