Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

hepariini

Käyttötarkoitus

Hepariinilla ehkäistään ja hoidetaan verisuonitukoksia sekä estetään tilanteen paheneminen. Se soveltuu käytettäväksi erityisesti silloin, kun syvällä ihon alla kulkeviin laskimoihin tai keuhkovaltimoihin tulee veritulppia. Hepariinilla ehkäistään myös veren hyytymistä dialyysissa.

Annostus

Lääkäri määrää annostuksen. Annoksen oikeaa suuruutta tarkkaillaan verikokeiden avulla, joilla mitataan veren hyytymistekijöiden pitoisuutta.

Lääkkeen ottaminen

Lääkettä voidaan antaa laskimoon joko toistuvina pistoksina tai nesteensiirron yhteydessä. Sitä voidaan myös pistää pieninä toistuvina annoksina esimerkiksi vatsan ihon alle (ns. minihepariinihoito). Tätä menetelmää käytetään erityisesti pyrittäessä ehkäisemään veritulppien syntyä.

Vaikutustapa

Hepariini on nopeavaikutteinen aine, joka hillitsee veren hyytymistä. Hepariinia annetaan usein ensiapuna, ja hoitoa voidaan jatkaa muilla, hitaammin vaikuttavilla verenohennuslääkkeillä.

Haittavaikutukset

Hepariini aiheuttaa haittavaikutuksia yleensä vain, jos sen annos on liian suuri. Tästä voi seurata verenvuotoja, jotka saadaan loppumaan hyytymistä edistävillä aineilla. Yliherkkyys hepariinille on mahdollista, joskaan ei yleistä.

Raskaus ja imetys

Hepariinia voidaan käyttää myös raskauden aikana ja imetyksen yhteydessä.

Säilytys

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

Ulkonäkö

Väritön tai kellertävä liuos.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

HEPARIN LEO 100 IU/ML INJEKTIONESTE 10 x 10 ml

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
66,52 €
Yksikköhinta 665,20 € / L
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Vaikuttava aine

hepariini

Käyttötarkoitus

Hepariinilla ehkäistään ja hoidetaan verisuonitukoksia sekä estetään tilanteen paheneminen. Se soveltuu käytettäväksi erityisesti silloin, kun syvällä ihon alla kulkeviin laskimoihin tai keuhkovaltimoihin tulee veritulppia. Hepariinilla ehkäistään myös veren hyytymistä dialyysissa.

Annostus

Lääkäri määrää annostuksen. Annoksen oikeaa suuruutta tarkkaillaan verikokeiden avulla, joilla mitataan veren hyytymistekijöiden pitoisuutta.

Lääkkeen ottaminen

Lääkettä voidaan antaa laskimoon joko toistuvina pistoksina tai nesteensiirron yhteydessä. Sitä voidaan myös pistää pieninä toistuvina annoksina esimerkiksi vatsan ihon alle (ns. minihepariinihoito). Tätä menetelmää käytetään erityisesti pyrittäessä ehkäisemään veritulppien syntyä.

Vaikutustapa

Hepariini on nopeavaikutteinen aine, joka hillitsee veren hyytymistä. Hepariinia annetaan usein ensiapuna, ja hoitoa voidaan jatkaa muilla, hitaammin vaikuttavilla verenohennuslääkkeillä.

Haittavaikutukset

Hepariini aiheuttaa haittavaikutuksia yleensä vain, jos sen annos on liian suuri. Tästä voi seurata verenvuotoja, jotka saadaan loppumaan hyytymistä edistävillä aineilla. Yliherkkyys hepariinille on mahdollista, joskaan ei yleistä.

Raskaus ja imetys

Hepariinia voidaan käyttää myös raskauden aikana ja imetyksen yhteydessä.

Säilytys

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

Ulkonäkö

Väritön tai kellertävä liuos.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Leo Pharma
YA-muistuttaja