Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Tuotteen kuvaus

Läpinäkyvä silikonigeeli arville. Arpivex arpigeeli on helposti levittyvä ja nopeasti kuivuva geeli, jolla voidaan häivyttää arpia sekä vähentää arpikudoksen muodostumista. Geeli häivyttää esimerkiksi palovammojen, leikkausten, aknen ja ihotulehdusten aiheuttamia arpia ja lisäksi se lievittää ihon punoitusta, tummumista ja arpien kutinaa sekä kipua. Arvista tulee tasaisempia, joustavampia ja huomaamattomampia. Tuotetta voidaan käyttää sekä uusiin että vanhoihin arpiin eikä se jätä iholle tahmaista pintaa. CE-merkitty lääkinnällinen laite.

Related Posts

Vaikuttava aine

Käyttötarkoitus

Annostus

Lääkkeen ottaminen

Vaikutustapa

Haittavaikutukset

Raskaus ja imetys

Säilytys

Ulkonäkö

Tuotteen käyttö

Arpivex geelin käyttö voidaan aloittaa heti, kun haava on täysin umpeutunut. Mitä tuoreempi arpi on kyseessä (enintään kaksi vuotta vanha), sen helpompi sitä on saada häivytettyä. Puhdista hoidettava alue vedellä. Levitä erittäin ohut kerros geeliä puhtaalle, kuivalle iholle. Hiero geeliä arpeen ja myös sitä ympäröivään ihoon pyörivin liikkein kaksi kertaa päivässä. Anna geelin kuivua kunnolla (noin 4–5 minuuttia). Voit pyyhkiä ylimääräisen geelin pois pyyhkeellä tai paperipyyhkeellä. Kun geeli on kokonaan kuivunut, voit käyttää haluamiasi kosmetiikkatuotteita. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi käytä geeliä uusiin arpiin vähintään kahden kuukauden ajan ja vanhoihin arpiin vähintään 3-6 kuukauden ajan. Älä käytä geeliä yhtäjaksoisesti yli 30 päivää. Jos arven paraneminen vie pidempään, voit jatkaa hoitoa kahden välipäivän jälkeen.

Varoitukset: Ei saa käyttää avohaavoihin. Ei saa joutua kosketuksiin limakalvojen kanssa. Vältä tuotteen joutumista silmiin. Pidä poissa pienten lasten ulottuvilta. Ennen kuin käytät arpigeeliä yhdessä muiden ihonhoitotuotteiden kanssa, kysy neuvoa lääkäriltä tai farmaseutilta. Käyttö raskauden ja/tai imetyksen aikana: kysy lääkäriltä neuvoa ennen tuotteen käytön aloittamista. Arpigeeli voi harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa ihon punoitusta, kipua tai ärsytystä. Lopeta käyttö, jos allergisia reaktioita ilmenee.

Tuotteen koostumus

Syklopentasiloksaani, sykloheksasiloksaani, dimetikoni.

Produktinformation

Tuotearvostelut (2)

  1. 18.1.2024
    18.1.2024
    Ei vaikutusta
    Olen käyttänyt tätä arpigeeliä yli 2 viikkoa säännöllisesti, mutta en ole havainnut lainkaan arpialueen muutosta (edes arven ympärillä olevan punoituksen lieventymistä). Sen sijaan tavallisella kosteusvoiteella tuntuu olevan huomattavasti parempi vaikutus.
  2. 10.1.2024
    10.1.2024
    Ihan ok geeli
    Tuotteen sanotaan olevan nopeasti kuivuva mutta vaikka kuinka ohuen kerroksen arvelle laittaisin niin ei se ole vielä vartin päästäkään kuivunut. Lisäksi jos tuubia säilyttää korkki alaspäin, avatessa tuubista tulee paljon geeliä ulos. Mielestäni arpi on hieman muutaman kuukauden käytön aikana vaalentunut eikä ole ainakaan enempää kasvanut.

ARPIVEX ARPIGEELI 19 G

Tarjoushinta vain kanta-asiakkaille.
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
Tarjoushinta 13,60 € Normaalihinta 17,90 €
Yksikköhinta 942,11 € / KG
Heti saatavilla, toimitusaika 1-4 arkipäivää tai kotiin jopa saman päivän aikana
kpl

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Sabora