Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Vaikuttava aine

buprenorfiini, naloksoni

Käyttötarkoitus

Opioidiriippuvuuden hoito lääketieteellisen, sosiaalisen ja psykologisen hoidon osana. 

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Suu tulisi kostuttaa ennen kalvon asettamista. Kalvot asetetaan kielen alle tai posken sisäpuolelle lääkärin ohjeiden mukaisesti ja ne pidetään paikallaan, kunnes ne ovat kokonaan liuenneet. Ruokaa ja juomaa ei saa nauttia ennen kuin kalvot ovat kokonaan liuenneet. Kalvoa ei saa pureskella eikä niellä.

Hoidon aikana ei saa käyttää alkoholia.

Vaikutustapa

Buprenorfiini on opioidi, joka vaikuttaa keskushermostossa ja korvaa päihteiden tarpeen opioidiriippuvaisilla henkilöillä. Naloksonin tarkoitus on estää valmisteen suonensisäistä väärinkäyttöä.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat unettomuus, päänsärky, ummetus, pahoinvointi, liikahikoilu ja vieroitusoireyhtymä. Joskus voi esiintyä myös muita mahavaivoja, tulehduksia, mielialan muutoksia, uneliaisuutta, migreeniä, huimausta, tuntohäiriöitä, lihasjännityksen lisääntymistä, näön heikentymistä, kyynelerityksen häiriöitä, ihon tai suun limakalvojen punoitusta, verenpaineen nousua, yskää, seksuaalisen halukkuuden vähenemistä, poikkeavaa ajattelua, iho-oireita, nivel-, rinta- tai selkäkipua, lihaskramppeja tai -kipua, virtsan poikkeavuutta, erektiohäiriöitä, voimattomuutta, vilunväristyksiä, kuumetta, huonovointisuutta, turvotusta, painonlaskua tai tapaturmia.

Mahdolliset uneliaisuus, huimaus ja ajattelukyvyn heikentyminen voivat heikentää ajokykyä erityisesti hoidon alkuvaiheessa tai annosta muutettaessa.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana. Ei saa käyttää imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytä alle 25 °C.

Ulkonäkö

Suboxone 2 mg/0,5 mg kalvo kielen alle
2 mg/0,5 mg oranssinvärinen suorakulmainen kalvo, jonka nimelliset mitat ovat 22,0 mm × 12,8 mm ja johon on painettu valkoisella musteella ”N2”.

Suboxone 4 mg/1 mg kalvo kielen alle
4 mg/1 mg oranssinvärinen suorakulmainen kalvo, jonka nimelliset mitat ovat 22,0 mm × 25,6 mm ja johon on painettu valkoisella musteella ”N4”.

Suboxone 8 mg/2 mg kalvo kielen alle
8 mg/2 mg oranssinvärinen suorakulmainen kalvo, jonka nimelliset mitat ovat 22,0 mm × 12,8 mm ja johon on painettu valkoisella musteella ”N8”.

Suboxone 12 mg/3 mg kalvo kielen alle
12 mg/3 mg oranssinvärinen suorakulmainen kalvo, jonka nimelliset mitat ovat 22,0 mm × 19,2 mm ja johon on painettu valkoisella musteella ”N12”.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

SUBOXONE 12/3 MG KALVO KIELEN ALLE 28 kpl

217,42 €
Yksikköhinta 7,77 € / KPL
Tuote ei ole myynnissä verkkokaupassa.
  • Nyt nopeampi toimitus jopa 1-3 arkipäivässä
  • Tilaa netistä, nouda jopa tunnissa
  • Osta nyt, maksa vasta 30 päivän kuluttua

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Indivior Europe Limited
YA-muistuttaja