Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

sinkki

Käyttötarkoitus

Wilsonin taudin hoito. Wilsonin tauti on perinnöllinen sairaus, jossa ruuasta ja juomasta saadut pienet kuparimäärät kertyvät suuriksi pitoisuuksiksi, koska elimistö ei pysty kuljettamaan tai poistamaan kuparia normaalisti.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Kapselit on otettava tyhjään vatsaan, ainakin tuntia ennen tai 2-3 tuntia ruokailun jälkeen. Mikäli esiintyy vatsaärsytystä aamuannoksen yhteydessä, annosta voidaan siirtää aamupäivään, aamiaisen ja lounaan väliin. Lääke voidaan ottaa myös pienen proteiinimäärän, kuten lihan kanssa. Lapsille, jotka eivät pysty nielemään kapselia, kapselit on avattava ja niiden sisältö on sekoitettava pieneen määrään vettä, joka mahdollisesti makeutettu sokerilla tai siirapilla.

Vaikutustapa

Sinkki estää kuparin imeytymisen suolistosta estäen täten kuparin joutumisen vereen ja tämän seurauksena kuparin kerääntymisen kehoon. Imeytymätön kupari poistuu ulosteen mukana.

Haittavaikutukset

Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä vatsan ärsytystä tai muutoksia laboratorioarvoissa.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana. Imetystä vältettävä hoidon aikana.

Säilytys

Säilytä alle 25˚C.

Ulkonäkö

25 mg kaps: Kapseli, jossa on merensininen himmeä kansi ja runko, painettu merkintä "93-376”.
50 mg kaps: Kapseli, jossa on oranssi himmeä kansi ja runko, painettu merkintä"93-377”.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

WILZIN 50 MG KOVA KAPSELI 250 kpl

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
455,53 €
Yksikköhinta 1,82 € / KPL
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Vaikuttava aine

sinkki

Käyttötarkoitus

Wilsonin taudin hoito. Wilsonin tauti on perinnöllinen sairaus, jossa ruuasta ja juomasta saadut pienet kuparimäärät kertyvät suuriksi pitoisuuksiksi, koska elimistö ei pysty kuljettamaan tai poistamaan kuparia normaalisti.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Kapselit on otettava tyhjään vatsaan, ainakin tuntia ennen tai 2-3 tuntia ruokailun jälkeen. Mikäli esiintyy vatsaärsytystä aamuannoksen yhteydessä, annosta voidaan siirtää aamupäivään, aamiaisen ja lounaan väliin. Lääke voidaan ottaa myös pienen proteiinimäärän, kuten lihan kanssa. Lapsille, jotka eivät pysty nielemään kapselia, kapselit on avattava ja niiden sisältö on sekoitettava pieneen määrään vettä, joka mahdollisesti makeutettu sokerilla tai siirapilla.

Vaikutustapa

Sinkki estää kuparin imeytymisen suolistosta estäen täten kuparin joutumisen vereen ja tämän seurauksena kuparin kerääntymisen kehoon. Imeytymätön kupari poistuu ulosteen mukana.

Haittavaikutukset

Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä vatsan ärsytystä tai muutoksia laboratorioarvoissa.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana. Imetystä vältettävä hoidon aikana.

Säilytys

Säilytä alle 25˚C.

Ulkonäkö

25 mg kaps: Kapseli, jossa on merensininen himmeä kansi ja runko, painettu merkintä "93-376”.
50 mg kaps: Kapseli, jossa on oranssi himmeä kansi ja runko, painettu merkintä"93-377”.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Recordati Rare Diseases
YA-muistuttaja