Uniikki-lääkehoitoni

Uniikki lääkehoitoni – tutustu lääkityksen tarkistuspalveluun

Uniikki-lääkehoitoni -palvelu on toistaiseksi pois myynnistä.

Nyt voit tarkistuttaa lääkityksesi yhteensopivuuden ensimmäistä kertaa verkossa Yliopiston Apteekin uudessa Uniikki lääkehoitoni -palvelussa.

Lääkityksen tarkistuspalvelussa asiantuntijamme käy läpi käytössäsi olevan lääkityksen. Samalla arvioimme, ettei käytössäsi ole haitallisia yhteisvaikutuksia aiheuttavia lääkkeitä tai ettei käyttöön ole vahingossa jäänyt samaa lääkeainetta sisältäviä valmisteita.

Uniikki-asiakkaiden oma palvelu tukee lääkehoidon onnistumista varmistamalla, että käyttämäsi lääkkeet sopivat yhteen eikä lääkityksestä aiheudu ylimääräisiä haittavaikutuksia. 

Tarkistuksessa katsotaan ajantasainen lääkityslista, lääkkeiden yhteisvaikutukset ja päällekkäisyydet. Myös käyttämäsi itsehoitolääkkeet, luontaistuotteet ja lisäravinteet huomioidaan. Lisäksi varmistetaan, että lääkkeet otetaan oikein suhteessa ruokailuun, vuorokaudenaikaan ja muihin lääkkeisiin ja tehdään huomioita mahdollisista lääkehaitoista.

Palvelu on tarkoitettu niin kuluttajille kuin terveydenhuollon ammattilaisille. 

Näin Uniikki lääkehoitoni -palvelu toimii:

  1. Kirjaudu verkkopalveluun. Jos olet jo Uniikki-asiakas, voit luoda verkon käyttäjätunnukset. Jos et ole vielä Uniikki-asiakas, voit liittyä maksutta.
  2. Lisää Uniikki lääkehoitoni -palvelu ostoskoriin verkkokaupassa
  3. Syötä palveluun tiedot itsehoitolääkkeistäsi sekä niiden käytöstä 
  4. Järjestelmä yhdistää antamasi tiedot reseptikeskuksesta saatavaan informaatioon reseptilääkkeistä. 
  5. Saat kahden päivän kuluessa erikoiskoulutettujen farmaseuttien ja proviisorien tekemän kirjallisen raportin verkkopalvelun Oma Uniikki -osioon. Halutessasi voit lisämaksusta tilata raportin myös postitse kotiin tai sopia läpikäynnin puhelimitse farmaseutin kanssa.