Liittyvät artikkelit
Vaikuttava aine
takrolimuusi
Käyttötarkoitus
Lääkettä käytetään kohtalaisen tai vaikean atooppisen ihottuman hoitoon.
Annostus
Lääkärin ohjeen mukaan. Ei pitkään jatkuvaan käyttöön.
Lääkkeen ottaminen
Levitetään ohuelti ihottuma-alueelle (tai alueelle, jolla ihottumaa yleensä esiintyy). Kylpemistä, suihkua ja uimista vältettävä välittömästi voiteen annostelun jälkeen. Käytön aikana minimoitava aurinkoaltistus mm. suojavoiteilla ja peittävällä vaatetuksella sekä vältettävä solariumia sekä PUVA-hoitoja. Perusvoiteita ei saa käyttää samalle alueelle 2 h ennen tai jälkeen takrolimuusin. Vältettävä joutumista silmiin ja limakalvoille; jos joutuu vahingossa, pyyhittävä/pestävä juoksevalla vedellä. Peittosidettä ei suositella. Kädet pestävä levittämisen jälkeen, ellei hoideta käsiä.
Vaikutustapa
Takrolimuusi hillitsee ihon tulehdusreaktiota ja atopian iho-oireet lievittyvät. Vaikutus alkaa noin viikon kuluttua hoidon aloittamisesta. Jos kahden viikon kuluttua ei ole merkkejä ihon paranemisesta, lääkäri yleensä harkitsee lääkkeen vaihtamista.
Haittavaikutukset
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat ihon polttelu ja kutina. Joskus saattaa esiintyä myös ihotulehduksia, alkoholin sietokyvyn huononemista, tuntohäiriöitä, kutinaa, ihoärsytystä ja annostuspaikan reaktioita (kuumotus, punoitus, kipu, ärtyminen, ihottuma, yliherkkyys).
Raskaus ja imetys
Lääkettä ei pitäisi käyttää raskauden eikä imetyksen aikana.
Säilytys
Säilytä alle 25 °C.
Käytettävä 90 päivän kuluessa ensimmäisestä avaamisesta.
Ulkonäkö
Valkoinen, hieman kellertävä voide.
Tuotteen käyttö
Tuotteen koostumus
Produktinformation
TACROLIMUS ACCORD 0,1 % VOIDE 10 g
Heti saatavilla, toimitusaika 1-2 arkipäivää tai kotiin jopa saman päivän aikana
- Tilaa netistä, nouda jopa tunnissa 0–1,90 €
- Nopeampi toimitus reseptilääkkeille – jopa 1–2 arkipäivässä
- Ilmainen toimitus noutopisteisiin yli 65 € ostoksista. Lääkkeet eivät kerrytä ostoskorin arvoa
- Osta nyt, saat 45 päivää korotonta maksuaikaa.