Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

bosentaani

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään alentamaan keuhkovaltimon kohonnutta verenpainetta. Tämä sairaus on harvinainen, mutta usein vaikea, ja sitä sairastavan henkilön liikunta- ja muu suorituskyky heikkenevät. Lääke myös vähentää sormiin kehittyvien haavaumien määrää sklerodermaa sairastavilla.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan, yleensä kaksi kertaa vuorokaudessa.

Lääkkeen ottaminen

Lääke otetaan aamulla ja illalla veden kera, ruokailusta riippumatta.

Vaikutustapa

Lääke alentaa verisuonivastusta sekä keuhkojen alueella että muualla elimistössä. Tällöin sydän pystyy pumppaamaan enemmän verta keuhkoihin happeutumaan. 

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat päänsärky, maksa-arvojen muutokset, turvotus ja nesteen kertyminen elimistöön. Joskus saattaa esiintyä myös anemiaa, yliherkkyysreaktioita, pyörtymistä, sydämentykytystä, kuumia aaltoja, verenpaineen laskua, nenän tukkoisuutta, närästystä, ripulia tai punoitusta. Mahdolliseen verenpaineen laskuun liittyvät oireet, kuten huimaus ja näön hämärtyminen, voivat heikentää ajokykyä.

Lääkkeellä on runsaasti yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä pitää neuvotella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei saa käyttää raskauden aikana. Naisten on käytettävä tehokasta ehkäisyä hoidon aikana. Hormonaaliset ehkäisymenetelmät (kuten tabletit, injektiot, laastarit tai implantaatit) eivät riitä ainoaksi ehkäisymenetelmäksi. Lääkkeen käyttöä ei suositella imetyksen aikana.

Säilytys

PVC/PE/PVDC-alumiiniläpipainopakkaukset: Säilytä alle 25 °C.

Valkoiset HDPE-purkit: Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita, joten voidaan säilyttää huoneenlämmössä (15-25 °C).
Käytettävä 30 vuorokauden kuluessa purkin ensimmäisestä avaamisesta.

Ulkonäkö

Stayveer 62,5 mg kalvopäällysteinen tabletti
Oranssinvalkoinen, pyöreä, kaksoiskupera, kalvopäällysteinen tabletti, jonka toiselle puolelle on kaiverrettu merkintä “62,5”.

Stayveer 125 mg kalvopäällysteinen tabletti
Oranssinvalkoinen, soikea, kaksoiskupera, kalvopäällysteinen tabletti, jonka toiselle puolelle on kaiverrettu merkintä “125”.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

STAYVEER 62,5 MG KALVOPÄÄLLYSTEINEN TABLETTI 56 fol

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
1 720,49 €
Yksikköhinta 30,72 € / KPL
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Janssen-Cilag
YA-muistuttaja