Lääke lievittää tulehdus- ja yliherkkyysoireita silmän eri osissa. Sitä käytetään myös silmäleikkausten jälkeen edistämään paranemista.
Annostus
Lää
Vaikuttava aine
prednisoloni
Käyttötarkoitus

Lääkärin ohjeen mukaan. Hoito aloitetaan yleensä ottamalla 1-2 tippaa joka tunti kahden vuorokauden ajan, minkä jälkeen ottokertoja voidaan harventaa.
Lääkkeen ottaminen
Pulloa on ravisteltava hyvin ennen käyttöä. Tiputuskärjellä ei saa koskettaa silmää, sitä ympäröivää ihoa tai muita pintoja. Avatun pakkauksen kestoaika on 1 kk.
Pehmeitä piilolinssejä ei saa pitää käytön aikana. Piilolinssit pitää poistaa ennen tippojen laittamista ja odottaa vähintään 15 minuuttia, ennen kuin ne asetetaan jälleen paikoilleen.
Vaikutustapa
Lääke on kortikosteroidi, joka rauhoittaa tulehdusta ja lievittää kudosturvotusta vähentämällä tulehduksen välittäjäaineiden muodostumista elimistössä.
Haittavaikutukset
Lääke saattaa joskus aiheuttaa yliherkkyyttä, nokkosihottumaa, päänsärkyä, silmänpaineen nousua, kaihia, vierasesineen tunnetta silmässä, silmän tulehdusta, ärsytystä, kipua, punoitusta tai näön hämärtymistä, sekä makuhäiriöitä ja kutinaa.
Raskaus ja imetys
Lääkäri harkitsee lääkkeen käytön raskauden aikana. Ei yleensä pitäisi käyttää imetyksen aikana.

Salli sovelluksen ilmoitukset Yliopiston Apteekin mobiilisovelluksessa, jotta saat muistutuksen puhelimeesi.
Ota Yliopiston Apteekin sovellus käyttöösi saadaksesi ilmoitukset puhelimeesi. Voit ladata sovellukset itsellesi helposti Google Playsta tai App Storesta.