Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

asikloviiri

Käyttötarkoitus

Valmistetta käytetään Herpes simplexin eli yskänrokkoa aiheuttavan viruksen torjuntaan huulessa.

Annostus

Voidetta levitetään hoidettavalle alueelle 5 kertaa vuorokaudessa eli noin 4 tunnin välein. Yöllä annosta ei kuitenkaan tarvitse nousta ottamaan. Voidetta levitetään paitsi rakkuloihin myös kohtiin, joihin ensioireiden perusteella niitä tiedetään nousevan. Hoitoa jatketaan tavallisesti 5 vrk, tarvittaessa kauemminkin, ei kuitenkaan yli 10 vrk.

Lääkkeen ottaminen

Voidetta levitetään ohuelti niin, että se peittää hoidettavan alueen.

Vaikutustapa

Asikloviiri häiritsee viruksen lisääntymistä ja auttaa siten elimistöä selviytymään infektiosta. Lääke tehoaa parhaiten, kun sen käyttö aloitetaan heti oireiden ilmaantuessa.

Haittavaikutukset

Voiteen levittämisen jälkeen voi hetken tuntua kirvelyä tai pistelyä. Joskus on havaittu ihon kuivumista ja halkeilua.

Raskaus ja imetys

Lääkkeen käyttämisestä raskauden aikana tai imetyksen yhteydessä on neuvoteltava lääkärin kanssa.

Säilytys

Ei erityisiä säilytysohjeita.

Ulkonäkö

Valkoinen-valkeahko emulsiovoide.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

HERPOLIPS 50 MG/G EMULSIOVOIDE 2 g

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
12,76 €
Yksikköhinta 6 380,00 € / KG
Heti saatavilla, toimitusaika 1-3 arkipäivää tai kotiin jopa saman päivän aikana
kpl

Vaikuttava aine

asikloviiri

Käyttötarkoitus

Valmistetta käytetään Herpes simplexin eli yskänrokkoa aiheuttavan viruksen torjuntaan huulessa.

Annostus

Voidetta levitetään hoidettavalle alueelle 5 kertaa vuorokaudessa eli noin 4 tunnin välein. Yöllä annosta ei kuitenkaan tarvitse nousta ottamaan. Voidetta levitetään paitsi rakkuloihin myös kohtiin, joihin ensioireiden perusteella niitä tiedetään nousevan. Hoitoa jatketaan tavallisesti 5 vrk, tarvittaessa kauemminkin, ei kuitenkaan yli 10 vrk.

Lääkkeen ottaminen

Voidetta levitetään ohuelti niin, että se peittää hoidettavan alueen.

Vaikutustapa

Asikloviiri häiritsee viruksen lisääntymistä ja auttaa siten elimistöä selviytymään infektiosta. Lääke tehoaa parhaiten, kun sen käyttö aloitetaan heti oireiden ilmaantuessa.

Haittavaikutukset

Voiteen levittämisen jälkeen voi hetken tuntua kirvelyä tai pistelyä. Joskus on havaittu ihon kuivumista ja halkeilua.

Raskaus ja imetys

Lääkkeen käyttämisestä raskauden aikana tai imetyksen yhteydessä on neuvoteltava lääkärin kanssa.

Säilytys

Ei erityisiä säilytysohjeita.

Ulkonäkö

Valkoinen-valkeahko emulsiovoide.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: STADA ARZNEIMITTEL
YA-muistuttaja