Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

gabapentiini

Käyttötarkoitus

Epilepsian hoito yksin tai muiden lääkkeiden lisänä. Yksin käytettynä yli 12-vuotiaille ja lisälääkkeenä yli 6-vuotiaille. Myös hermovauriokivun hoito, esim. vyöruusun jälkeen.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Hoito aloitetaan yleensä pienellä annoksella ja suurennetaan asteittain parhaiten tehoavalle, mutta samalla haittavaikutuksiltaan siedettävälle tasolle.

Lääkkeen ottaminen

Kapselit ja tabletit niellään pureskelematta vesilasillisen kera ruokailusta riippumatta. Lääke tulee ottaa mahdollisimman tarkoin ohjeiden mukaisina kellonaikoina. Kahden lääkeannoksen väli ei saa ylittää 12 tuntia. Lääkitystä ei pidä keskeyttää äkillisesti, koska epilepsian oireet voivat tällöin pahentua. Tarvittaessa hoito lopetetaan lääkärin valvonnassa asteittain vähintään viikon aikana.

Mahahappoa sitovia lääkkeitä eli antasideja ei saa ottaa samanaikaisesti gabapentiinin kanssa, koska gabapentiinin teho voi heiketä. Gabapentiini otetaan aikaisintaan kahden tunnin kuluttua antasidin annostelun jälkeen.

Vaikutustapa

Gabapentiini muistuttaa aivojen omaa estävää välittäjäainetta, gamma-aminovoihappoa eli GABA:a ja se estää epilepsiaan liittyvien sähköpurkauksien leviämistä mekanismilla, jota ei vielä täysin tunneta.

Haittavaikutukset

Yleisimmät haittavaikutukset ovat virusinfektiot, uneliaisuus, heitehuimaus, väsymys, koordinaatiokyvyn puute ja kuume.  Joskus voi esiintyä myös mm. erilaisia tulehduksia, ruokahalun muutoksia, painonnousua, puhehäiriöitä, lihastoiminnan liikavilkkautta, sekavuutta, tunnetilojen ja mielialan muutoksia, päänsärkyä, refleksien muutoksia, kouristuksia, unettomutta, tuntoasitin häiriöitä, näköhäiriöitä, verenpaineen kohoamista, verisuonien laajentumista, keuhko-oireita, vatsaoireita, iho-oireita, muistihäiriöitä, impontessia, virtsan pidätysongelmia, lihas- ja nivelkipuja, turvotuksia tai tapaturmia.

Lääke voi etenkin hoidon alkaessa alentaa vireyttä ja heikentää keskittymiskykyä, jolloin tarkkaavaisuus liikenteessä ja muissa vastaavissa tilanteissa voi heiketä.

Raskaus ja imetys

Lääkäri harkitsee lääkkeen käytön raskauden aikana ja imetyksen yhteydessä tapaus kerrallaan. Naispotilaan pitää jo raskauden suunnitteluvaiheessa keskustella epilepsian hoidosta ja lääkityksestä erikoislääkärin kanssa. Epilepsiaa ei pidä jättää hoitamatta raskauden aikana, koska kohtaukset voivat olla sikiölle vahingollisempia kuin lääkityksen mahdollisesti aiheuttamat haitat.

Säilytys

Säilytä alle 25 ºC.

Ulkonäkö

300 mg kapseli: kova liivatekapseli (koko 1), jossa keltainen, läpinäkymätön ala- ja yläosa.

400 mg kapseli: kova liivatekapseli (koko 0), jossa ruskea, läpinäkymätön ala- ja yläosa.

600 mg tabletti: valkoinen, kapselinmuotoinen tabletti, jossa toisella puolella painatus (600).

800 mg tabletti: valkoinen, kapselinmuotoinen tabletti.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

GABAPENTIN SANDOZ 600 MG KALVOPÄÄLLYSTEINEN TABLETTI 100 fol

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
29,05 €
Yksikköhinta 0,29 € / KPL
Tilapäisesti loppu verkkokaupassa
Tuote on tilapäisesti loppu verkkokaupasta.
Tilaa ilmoitus sähköpostiisi, kun tuote on saatavilla.

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Sandoz
YA-muistuttaja