Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat mahavaivat, suun kuivuminen, päänsärky, huimaus, väsymys, hikoilu ja unettomuus. Joskus voi esiintyä myös ruokahalun vähenemistä, itsensä epätodelliseksi ja vieraaksi tuntemista, sekavuutta, hermostuneisuutta, kiihtymystä, sukupuolivietin heikentymistä, epätavallisia unia, orgasmihäiriöitä, levottomuutta, vapinaa, tunto-, näkö- tai makuhäiriöitä, korvien soimista, sydämentykytystä, verenpaineen nousua, kuumia aaltoja, hengenahdistusta, haukottelua, ihottumaa, kutinaa, lihasjännitystä, virtsaamisvaikeuksia, lisääntynyttä virtsaamistarvetta, kuukautishäiriöitä, siemensyöksy- tai erektiohäiriöitä, painon laskua tai nousua, vilunväristyksiä tai voimattomuutta.
Hoidon aikana on kiinnitettävä huomiota hyvään suuhygieniaan mahdollisen suun kuivumisen vuoksi.
Etenkin hoidon alussa sekä annostusta muutettaessa masennus saattaa pahentua ja itsemurha-ajatukset ja -käyttäytyminen voivat lisääntyä. Tästä on hyvä kertoa jollekin sukulaiselle tai ystävälle. Jos tällaisia oireita ilmenee, on käännyttävä välittömästi lääkärin puoleen.
Lääkkeellä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä tai luontaistuotteista on neuvoteltava lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.
Lääke saattaa heikentää tarkkaavaisuutta liikenteessä.