Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

mikonatsoli, hydrokortisoni

Käyttötarkoitus

Valmistetta käytetään mm. jalkasilsan sekä ihon ja limakalvojen muiden sienitulehdusten hoitoon, myös silloin, kun sienen lisäksi jokin bakteeri on aiheuttamassa infektiota.

Annostus

Voidetta käytetään 1-2 kertaa päivässä. Hoitoa jatketaan keskeytyksettä, kunnes iho on täysin parantunut. Tähän kuluu aikaa yleensä 2-5 viikkoa.

Lääkkeen ottaminen

Voidetta levitetään ohuelti ihottuma-alueelle ja sen lähiympäristöön. Valmisteen joutumista silmiin on varottava, eikä sitä saa käyttää kasvoihin. Valmiste voi vahingoittaa synteettisiä kankaita, minkä vuoksi puuvillavaatetus ihoa vasten on suositeltava.

Vaikutustapa

Mikonatsoli tappaa monia erilaisia sieniä ja hydrokortisoni rauhoittaa muuten ihon tulehdusta ja kutinaa.

Haittavaikutukset

Valmiste voi aiheuttaa joissakin harvoissa tapauksissa lieviä paikallisia ihon yliherkkyysoireita.

Raskaus ja imetys

Lääkettä voi käyttää myös raskauden aikana ja imetyksen yhteydessä. Kuitenkin on syytä välttää sen levittämistä laajoille ihoalueille.

Säilytys

Säilytä tiiviisti suljettuna jääkaapissa (2-8 °C).

Ulkonäkö

Valkoinen emulsiovoide.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

DAKTACORT 20/10 MG/G EMULSIOVOIDE 30 g

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
15,94 €
Yksikköhinta 531,33 € / KG
Tuote ei ole myynnissä verkkokaupassa.

Vaikuttava aine

mikonatsoli, hydrokortisoni

Käyttötarkoitus

Valmistetta käytetään mm. jalkasilsan sekä ihon ja limakalvojen muiden sienitulehdusten hoitoon, myös silloin, kun sienen lisäksi jokin bakteeri on aiheuttamassa infektiota.

Annostus

Voidetta käytetään 1-2 kertaa päivässä. Hoitoa jatketaan keskeytyksettä, kunnes iho on täysin parantunut. Tähän kuluu aikaa yleensä 2-5 viikkoa.

Lääkkeen ottaminen

Voidetta levitetään ohuelti ihottuma-alueelle ja sen lähiympäristöön. Valmisteen joutumista silmiin on varottava, eikä sitä saa käyttää kasvoihin. Valmiste voi vahingoittaa synteettisiä kankaita, minkä vuoksi puuvillavaatetus ihoa vasten on suositeltava.

Vaikutustapa

Mikonatsoli tappaa monia erilaisia sieniä ja hydrokortisoni rauhoittaa muuten ihon tulehdusta ja kutinaa.

Haittavaikutukset

Valmiste voi aiheuttaa joissakin harvoissa tapauksissa lieviä paikallisia ihon yliherkkyysoireita.

Raskaus ja imetys

Lääkettä voi käyttää myös raskauden aikana ja imetyksen yhteydessä. Kuitenkin on syytä välttää sen levittämistä laajoille ihoalueille.

Säilytys

Säilytä tiiviisti suljettuna jääkaapissa (2-8 °C).

Ulkonäkö

Valkoinen emulsiovoide.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: McNeil / JNTL Consumer Health
YA-muistuttaja