Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
Vaikuttava aine

trimetopriimi, sulfametoksatsoli

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään monenlaisiin bakteereiden aiheuttamiin tulehduksiin esimerkiksi keskikorvassa, virtsateissä tai ihossa.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Tabletit niellään kokonaisina tai puolitettuina runsaan nesteen kera.

Vaikutustapa

Lääke tappaa bakteereita. Lääke vaikuttaa parhaiten, kun sitä on elimistössä tarpeeksi suuria määriä riittävän pitkään. Tämän vuoksi kuuri kannattaa ottaa loppuun ja noudattaa annostusohjetta muutoinkin tarkkaan.

Haittavaikutukset

Joillekin käyttäjille saattaa tulla pahoinvointia, oksetusta, ripulia tai kielen tulehdusta. Myös allergisia reaktioita, kuten ihottumaa, voi ilmaantua. Ihottuman tullessa lääkitys on keskeytettävä ja otettava yhteys lääkäriin. Pitkään jatkuvan hoidon kuluessa otetaan usein verikokeita verisolujen muodostukseen kohdistuvien haittavaikutusten havaitsemiseksi.

Raskaus ja imetys

Ei saa käyttää raskauden eikä imetyksen aikana.

Säilytys

Lääke ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

Ulkonäkö

Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jossa on jakouurre toisella puolella, halkaisija 12 mm.
 
Näytä koko kuvaus
Markkinoija/myyntiluvanhaltija / Marknadsföring/Försäljningstillstånd
Ratiopharm

COTRIM 80/400 mg TABLETTI 30 fol

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
8,38 €
Yksikköhinta 0,28 € / kpl
Heti saatavilla, toimitusaika 1–2 arkipäivää tai kotiin jopa saman päivän aikana

YA-muistuttaja