Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

akrivastiini

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään allergisen nuhan hoitoon. Lisäksi sillä voidaan hoitaa pitkäaikaista nokkosihottumaa eli urtikariaa, lievittää kutinaa atooppisessa ihottumassa ja hillitä hyttysen pistosta aiheutuvia oireita.

Annostus

Lääkettä käytetään sekä itsehoidossa että lääkärin määräyksellä pakkauksen tai lääkärin ohjeen mukaan. Tavanomainen annos aikuisille ja yli 12-vuotiaille on yksi kapseli tarvittaessa, enintään kolme kertaa päivässä. Akrivastiinin vaikutus alkaa 15-25 minuutin kuluessa. Lääkettä ei yleensä käytetä alle 12-vuotiailla.

Hyttysen piston oireita voi estää parhaiten ottamalla lääke noin tuntia ennen altistumista.

Lääkkeen ottaminen

Kapseli niellään kokonaisena runsaan nesteen kera.

Jos on menossa allergiatesteihin, lääkitys pitää keskeyttää kaksi päivää aikaisemmin.

Vaikutustapa

Akrivastiini ja muut antihistamiinit vaimentavat allergia- eli yliherkkyysreaktioiden yhteydessä liiallisena vapautuvan histamiinin vaikutuksia. Näin kirkaslimainen nuha, silmien vuotaminen, aivastelu ja kutina lievittyvät.

Haittavaikutukset

Haittavaikutukset ovat melko harvinaisia. Yliherkkyysreaktiot ovat mahdollisia.

Lääkkeellä ei yleensä ole yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa. Rauhoittavien lääkkeiden vaikutukset saattavat voimistua.

Runsasta alkoholin käyttöä kannattaa lääkityksen aikana välttää.

Kun lääkettä käyttää ensimmäistä kertaa, kannattaa seurata vaikuttaako lääke omaan reaktiokykyyn ja autolla ajoon.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei suositella käytettäväksi raskauden aikana eikä imetyksen yhteydessä.

Säilytys

Säilytä huoneenlämmössä (15–25 °C).

Säilytä läpipainoliuska ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

Valkea tai lähes valkea kapseli.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

BENADRYL 8 MG KOVA KAPSELI 12 fol

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
7,01 €
Yksikköhinta 0,58 € / KPL
Heti saatavilla, toimitusaika 1-4 arkipäivää tai kotiin jopa saman päivän aikana
kpl

Vaikuttava aine

akrivastiini

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään allergisen nuhan hoitoon. Lisäksi sillä voidaan hoitaa pitkäaikaista nokkosihottumaa eli urtikariaa, lievittää kutinaa atooppisessa ihottumassa ja hillitä hyttysen pistosta aiheutuvia oireita.

Annostus

Lääkettä käytetään sekä itsehoidossa että lääkärin määräyksellä pakkauksen tai lääkärin ohjeen mukaan. Tavanomainen annos aikuisille ja yli 12-vuotiaille on yksi kapseli tarvittaessa, enintään kolme kertaa päivässä. Akrivastiinin vaikutus alkaa 15-25 minuutin kuluessa. Lääkettä ei yleensä käytetä alle 12-vuotiailla.

Hyttysen piston oireita voi estää parhaiten ottamalla lääke noin tuntia ennen altistumista.

Lääkkeen ottaminen

Kapseli niellään kokonaisena runsaan nesteen kera.

Jos on menossa allergiatesteihin, lääkitys pitää keskeyttää kaksi päivää aikaisemmin.

Vaikutustapa

Akrivastiini ja muut antihistamiinit vaimentavat allergia- eli yliherkkyysreaktioiden yhteydessä liiallisena vapautuvan histamiinin vaikutuksia. Näin kirkaslimainen nuha, silmien vuotaminen, aivastelu ja kutina lievittyvät.

Haittavaikutukset

Haittavaikutukset ovat melko harvinaisia. Yliherkkyysreaktiot ovat mahdollisia.

Lääkkeellä ei yleensä ole yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa. Rauhoittavien lääkkeiden vaikutukset saattavat voimistua.

Runsasta alkoholin käyttöä kannattaa lääkityksen aikana välttää.

Kun lääkettä käyttää ensimmäistä kertaa, kannattaa seurata vaikuttaako lääke omaan reaktiokykyyn ja autolla ajoon.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei suositella käytettäväksi raskauden aikana eikä imetyksen yhteydessä.

Säilytys

Säilytä huoneenlämmössä (15–25 °C).

Säilytä läpipainoliuska ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

Valkea tai lähes valkea kapseli.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: McNeil / JNTL Consumer Health
YA-muistuttaja