Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Vaikuttava aine

losartaani

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään kohonneen verenpaineen hoitoon. Lääkkeellä hoidetaan myös sydämen vajaatoimintaa sekä diabetekseen liittyvää munuaistautia, jos siihen liittyy kohonnut verenpaine. Lisäksi lääkettä käytetään aivohalvauksen riskin vähentämiseen, jos riski on suuri.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan, yleensä yksi annos kerran vuorokaudessa.

Lääkkeen ottaminen

Tabletit niellään vesilasillisen kanssa ruokailun yhteydessä tai tyhjään mahaan. Tabletit kannattaa pyrkiä ottamaan joka päivä suunnilleen samaan aikaan päivästä. 

Vaikutustapa

Losartaani on AT-reseptorisalpaaja eli sartaani ja se estää angiotensiinin vaikutuksia, jolloin verisuonet laajenevat ja verenpaine laskee. Angiotensiini on veressä esiintyvä aine, joka supistaa verisuonia ja säätelee elimistön suolatasapainoa. Lääke myös hidastaa korkeaan verenpaineeseen ja diabetekseen liittyvää munuaisten toiminnan heikkenemistä.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat anemia, huimaus, väsymys ja muutokset laboratorioarvoissa.

Harvinaisissa tapauksissa lääke voi aiheuttaa voimakkaan yliherkkyysreaktion. Tällöin pitää ottaa heti yhteys lääkäriin.

Hoidon alussa mahdollinen huimaus voi haitata autolla ajoa.

Yhteiskäytöstä muiden lääkkeiden kanssa kannattaa keskustella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei saa käyttää toisen ja kolmannen raskauskolmanneksen aikana. Sitä ei suositella ensimmäisen kolmanneksen aikana. Ei suositella imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytä alle 30 °C. Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

12,5 mg tabletti: Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti.

50 mg tabletti: Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jossa on ristikkäinen jakouurre molemmin puolin tablettia. Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin.

100 mg tabletti: Valkoinen, pitkänomainen, kaksoiskupera tabletti, jossa on jakouurre molemmin puolin tablettia. Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

LOSARSTAD 100 MG KALVOPÄÄLLYSTEINEN TABLETTI 98 fol

5,43 €
Yksikköhinta 0,06 € / KPL
Tuote on tilapäisesti loppu verkkokaupasta.
Tilaa ilmoitus sähköpostiisi, kun tuote on saatavilla.
  • Ilmainen toimitus 2.1. asti. Ei koske kotiinkuljetusta.
  • Tilaa netistä, nouda jopa tunnissa.
  • Osta nyt, maksa vasta 30 päivän kuluttua.

Vaikuttava aine

losartaani

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään kohonneen verenpaineen hoitoon. Lääkkeellä hoidetaan myös sydämen vajaatoimintaa sekä diabetekseen liittyvää munuaistautia, jos siihen liittyy kohonnut verenpaine. Lisäksi lääkettä käytetään aivohalvauksen riskin vähentämiseen, jos riski on suuri.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan, yleensä yksi annos kerran vuorokaudessa.

Lääkkeen ottaminen

Tabletit niellään vesilasillisen kanssa ruokailun yhteydessä tai tyhjään mahaan. Tabletit kannattaa pyrkiä ottamaan joka päivä suunnilleen samaan aikaan päivästä. 

Vaikutustapa

Losartaani on AT-reseptorisalpaaja eli sartaani ja se estää angiotensiinin vaikutuksia, jolloin verisuonet laajenevat ja verenpaine laskee. Angiotensiini on veressä esiintyvä aine, joka supistaa verisuonia ja säätelee elimistön suolatasapainoa. Lääke myös hidastaa korkeaan verenpaineeseen ja diabetekseen liittyvää munuaisten toiminnan heikkenemistä.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat anemia, huimaus, väsymys ja muutokset laboratorioarvoissa.

Harvinaisissa tapauksissa lääke voi aiheuttaa voimakkaan yliherkkyysreaktion. Tällöin pitää ottaa heti yhteys lääkäriin.

Hoidon alussa mahdollinen huimaus voi haitata autolla ajoa.

Yhteiskäytöstä muiden lääkkeiden kanssa kannattaa keskustella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei saa käyttää toisen ja kolmannen raskauskolmanneksen aikana. Sitä ei suositella ensimmäisen kolmanneksen aikana. Ei suositella imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytä alle 30 °C. Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

12,5 mg tabletti: Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti.

50 mg tabletti: Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jossa on ristikkäinen jakouurre molemmin puolin tablettia. Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin.

100 mg tabletti: Valkoinen, pitkänomainen, kaksoiskupera tabletti, jossa on jakouurre molemmin puolin tablettia. Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

Tilapäisesti loppu verkkokaupassa
Markkinoija/myyntiluvanhaltija: STADA ARZNEIMITTEL
YA-muistuttaja