Liittyvät artikkelit
Vaikuttava aine
bosutinibi
Käyttötarkoitus
Kroonisen myelooisen leukemian hoito.
Annostus
Lääkärin ohjeen mukaan, yleensä lääkeannos otetaan kerran vuorokaudessa.
Lääkkeen ottaminen
Tabletit otetaan ruuan kanssa. Jos annoksen ottamatta jäämisestä on yli 12 tuntia, ei oteta ylimääräistä annosta, vaan jatketaan seuraavana päivänä tavalliseen tapaan. Greippiä sisältäviä tuotteita, kuten greippimehua, on vältettävä lääkityksen aikana.
Vaikutustapa
Lääke on proteiinikinaasin estäjä, joka estää syöpäsolujen kasvua ja jakautumista häiritsemällä niiden solunsisäistä aineenvaihduntaa.
Haittavaikutukset
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat erilaiset tulehdukset, heikentynyt ruokahalu, päänsärky, yskä, mahavaivat,ihottuma, nivelkipu, kuume, turvotus ja väsymys. Joskus voi esiintyä myös lääkeaineyliherkkyyttä,huimausta, makuaistin häiriötä, hengenahdistusta, iho-oireita, verenpaineen kohoamista, voimattomuuttasekä erilaisia kiputiloja.
Jos esiintyy huimausta, väsymystä, näkökyvyn heikkenemistä tai muita haittavaikutuksia, jotka saattavat vaikuttaa autolla ajamiseen ja koneiden käyttökykyyn, näitä toimia on vältettävä, kunnes haittavaikutus on hävinnyt.
Lääkkeellä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä ja luontaistuotteista tulee neuvotella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.
Raskaus ja imetys
Käyttöä ei suositella raskauden aikana. Ei saa käyttää imetyksen aikana. Naisten on käytettävä ehkäisyä hoidon aikana ja vähintään yhden kuukauden ajan viimeisen annoksen jälkeen sekä vältettävä raskaaksi tuloa hoidon aikana.
Säilytys
Kalvopäällysteiset tabletit
Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.
Kovat kapselit
Säilytä alle 30 °C. Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.
Ulkonäkö
Bosulif 100 mg kalvopäällysteiset tabletit
Keltainen, soikea (leveys: 5,6 mm; pituus: 10,7 mm), kaksoiskupera, kalvopäällysteinen tabletti, jonka toisella puolella on merkintä ”Pfizer” ja vastakkaisella puolella ”100”.
Bosulif 400 mg kalvopäällysteiset tabletit
Oranssi, soikea (leveys: 8,8 mm; pituus: 16,9 mm), kaksoiskupera, kalvopäällysteinen tabletti, jonka toisella puolella on merkintä ”Pfizer” ja vastakkaisella puolella ”400”.
Bosulif 500 mg kalvopäällysteiset tabletit
Punainen, soikea (leveys: 9,5 mm; pituus: 18,3 mm), kaksoiskupera, kalvopäällysteinen tabletti, jonka toisella puolella on merkintä ”Pfizer” ja vastakkaisella puolella ”500”.
Bosulif 50 mg kovat kapselit
Valkoinen runko-osa / oranssi kansiosa (pituus noin 18 mm); runko-osassa painatus ”BOS 50” ja kansiosassa painatus ”Pfizer” mustalla musteella.
Bosulif 100 mg kovat kapselit
Valkoinen runko-osa / ruskehtavanpunainen kansiosa (pituus noin 22 mm); runko-osassa painatus ”BOS 100” ja kansiosassa painatus ”Pfizer” mustalla musteella.
Tuotteen käyttö
Tuotteen koostumus
Produktinformation
BOSULIF 400 mg KALVOPÄÄLLYSTEINEN TABLETTI 28 fol
Toimitusaika 2-5 arkipäivää
- Tilaa netistä, nouda jopa tunnissa 0–1,90 €
- Nopeampi toimitus reseptilääkkeille – jopa 1–2 arkipäivässä
- Ilmainen toimitus noutopisteisiin yli 65 € ostoksista. Lääkkeet eivät kerrytä ostoskorin arvoa
- Osta nyt, saat 45 päivää korotonta maksuaikaa.