Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

desogestreeli

Käyttötarkoitus

Raskauden ehkäisy.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Tavallisesti 1 tabletti kerran päivässä. Lääkettä käytetään jatkuvasti, myös vuodon aikana, ja uusi pakkaus aloitetaan heti edellisen loputtua.

Lääkkeen ottaminen

Joka päivä otetaan yksi tabletti vesilasillisen kera, aina samaan kellonaikaan. Käytön tulee olla mahdollisimman säännöllistä. Jos tabletin ottaminen ajallaan unohtuu, otetaan se heti muistettaessa, mikäli aikaa on kulunut vähemmän kuin 12 tuntia. Seuraavana päivänä tabletti otetaan normaaliin aikaan. Ehkäisyteho vaarantuu, jos tabletin ottaminen unohtuu yli 12 tunnilla. Tällöin on varminta käyttää viikon ajan samanaikaisesti lisäehkäisyä, esimerkiksi kondomia. Myös oksentelu 3-4 tunnin sisällä tabletin ottamisen jälkeen voi heikentää tehoa.

Vaikutustapa

Desogestreeli on keltarauhashormoni ja valmiste kuuluu ns. minipillereiden ryhmään. Siinä on vain yksi vaikuttava aine, joka vaikuttaa pääasiassa estämällä munasolun irtoamisen. Lisäksi valmiste muuttaa kohdun liman koostumusta, mikä parantaa ehkäisytehoa. Minipilleri valitaan ehkäisytabletiksi usein haluttaessa käyttää tabletteja imetyksen aikana, tai jos yhdistelmävalmisteiden sisältämää estrogeenia ei haluta syystä tai toisesta käyttää.

Haittavaikutukset

Yleisimpiä ovat vuotohäiriöt, joita ilmenee noin joka toisella käyttäjällä. Vuotoväli voi lyhentyä tai pidentyä, tai vuoto voi jäädä kokonaan pois. Joskus voi esiintyä myös rintojen arkuutta, aknea, mielialan vaihtelua, pahoinvointia, sukupuolisen halun heikkenemistä, päänsärkyä tai painonnousua. Jos ilmenee mielialamuutoksia tai masentuneisuutta, tulisi ottaa yhteyttä lääkäriin. Maksaläiskiä voi tulla auringossa. Mäkikuismaa sisältäviä rohdosvalmisteita ei pidä käyttää samanaikaisesti lääkkeen kanssa.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei tule käyttää raskauden aikana. Lääkäri arvioi lääkkeen käytön imetyksen yhteydessä.

Säilytys

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

Ulkonäkö

Valkoisia, pyöreitä tabletteja, joiden halkaisija on noin 5 mm.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

ZARELLE 75 MIKROG KALVOPÄÄLLYSTEINEN TABLETTI 3 x 28 fol

ZARELLE 75 MIKROG KALVOPÄÄLLYSTEINEN TABLETTI 3 x 28 fol

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
15,49 €
Yksikköhinta 0,18 € / KPL
  • Toimitus 1-3 arkipäivässä alk. 2,90 €
  • Tilaa netistä, nouda jopa tunnissa 3,90 €
  • Osta nyt, maksa vasta 30 päivän kuluttua

Vaikuttava aine

desogestreeli

Käyttötarkoitus

Raskauden ehkäisy.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Tavallisesti 1 tabletti kerran päivässä. Lääkettä käytetään jatkuvasti, myös vuodon aikana, ja uusi pakkaus aloitetaan heti edellisen loputtua.

Lääkkeen ottaminen

Joka päivä otetaan yksi tabletti vesilasillisen kera, aina samaan kellonaikaan. Käytön tulee olla mahdollisimman säännöllistä. Jos tabletin ottaminen ajallaan unohtuu, otetaan se heti muistettaessa, mikäli aikaa on kulunut vähemmän kuin 12 tuntia. Seuraavana päivänä tabletti otetaan normaaliin aikaan. Ehkäisyteho vaarantuu, jos tabletin ottaminen unohtuu yli 12 tunnilla. Tällöin on varminta käyttää viikon ajan samanaikaisesti lisäehkäisyä, esimerkiksi kondomia. Myös oksentelu 3-4 tunnin sisällä tabletin ottamisen jälkeen voi heikentää tehoa.

Vaikutustapa

Desogestreeli on keltarauhashormoni ja valmiste kuuluu ns. minipillereiden ryhmään. Siinä on vain yksi vaikuttava aine, joka vaikuttaa pääasiassa estämällä munasolun irtoamisen. Lisäksi valmiste muuttaa kohdun liman koostumusta, mikä parantaa ehkäisytehoa. Minipilleri valitaan ehkäisytabletiksi usein haluttaessa käyttää tabletteja imetyksen aikana, tai jos yhdistelmävalmisteiden sisältämää estrogeenia ei haluta syystä tai toisesta käyttää.

Haittavaikutukset

Yleisimpiä ovat vuotohäiriöt, joita ilmenee noin joka toisella käyttäjällä. Vuotoväli voi lyhentyä tai pidentyä, tai vuoto voi jäädä kokonaan pois. Joskus voi esiintyä myös rintojen arkuutta, aknea, mielialan vaihtelua, pahoinvointia, sukupuolisen halun heikkenemistä, päänsärkyä tai painonnousua. Jos ilmenee mielialamuutoksia tai masentuneisuutta, tulisi ottaa yhteyttä lääkäriin. Maksaläiskiä voi tulla auringossa. Mäkikuismaa sisältäviä rohdosvalmisteita ei pidä käyttää samanaikaisesti lääkkeen kanssa.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei tule käyttää raskauden aikana. Lääkäri arvioi lääkkeen käytön imetyksen yhteydessä.

Säilytys

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

Ulkonäkö

Valkoisia, pyöreitä tabletteja, joiden halkaisija on noin 5 mm.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

Heti saatavilla, toimitusaika 1-3 arkipäivää
Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Stragen Nordic
YA-muistuttaja