Minä ja hyvinvointi: Anni Kravi

Minä ja hyvinvointi: Anni Kravi

Helsinkiläinen ruokayrittäjä Anni Kravi tunnetaan smoothie bowl -kuvistaan, joilla on instagramissa yli 50 000 seuraajaa. Hän on juuri perustanut kasvisravintolan Richard McCormickin kanssa ja julkaissut ensimmäisen ruokakirjansa. 

"Kroppani kertoo mitä se tarvitsee"

Ruokataiteilija Anni Kravi, 23, paransi vatsavaivansa kasvisruoalla. Kun kropassa on hyvä olo, ajatuskin kulkee.

”Olen aina reagoinut vatsallani. Se kertoo, jos olen stressaantunut tai syön itselleni vääriä ruoka-aineita. Sairastan hirveän harvoin, mutta kun niin käy, sairaus menee aina vatsaan. Vatsa on tavallaan ohjannut minut siihen, missä olen nyt. 

Kuutisen vuotta sitten kyllästyin turvotukseen ja outoon, paisuneeseen olooni. Jätin ensi maidon, sokerin ja prosessoidut viljat. Sitten suurimmalta osin rukiin, speltin ja kanan. En ajattele sitä, mitä olen jättänyt vaan mitä kaikkea ihanaa on tullut tilalle.

Nykyään syön melkein pelkästään tuoretta kasvisruokaa, sillä se sopii minulle. Kroppani kyllä kertoo, mitä se tarvitsee. Minulle tulee harvoin mielihaluja, mutta jos olen ollut reissussa, kaipaan vihreitä kasviksia: lehtikaalia, pinaattia, mustakaalia, parsakaalia. Myös vuodenaika vaikuttaa syömisiini.

Muutos ei tapahtunut yhtäkkiä. Turvotus katosi vähitellen vatsastani ja silmien ympäriltä. Sain lisää energiaa. Aiemmin saatoin herätä monta kertaa yössä, mutta nykyään nukahdan nopeasti, nukun aamuun asti ja herään ilman herätyskelloa.
Kun katson peiliin, olen tyytyväinen. Näen energisen ihmisen, jolla on hyvä kuulas iho. Näytän itseltäni.

Olen aina liikkunut paljon ja pidän siitä, että vartaloni on urheilullinen, treenattu ja tasapainoinen. Vannon itselleni, etten ikinä lopeta liikkumista, sillä haluan pysyä aktiivisena ja iloisena. Jos minulla ei ole hyvä olo kropassani, en pysty edes ajattelemaan.

Lapsena aloitettu tanssiharrastus on tehnyt vartalostani notkean. Pääsen spagaatin ja osaan tehdä siltakaadon. Enää en kuitenkaan viitsi rikkoa kroppaani. Minulta on katkennut nilkkoja ja murtunut ranteita, joten tiedän, miten paljon vammat rajoittavat elämää.

Olen myös aiempaa armollisempi itselleni. Olen oppinut, etten tarvitse seitsemänä päivänä viikossa rääkkitreeniä. Aloitin joitain vuosia sitten joogan pysyäkseni notkeana. Nykyään joogassa tärkeintä on rauhoittumishetki.”

Annin herkullinen Vihersmoothie:

Ainekset:

1 Granny Smith -omena, lohkottu ja pakastettu
2 lehtikaalin lehteä
½ kuorittu sitruuna
½ pieni avokado
2 dl kauramaitoa
1 tl vehnänoras- tai viherjauhetta

Päälle: itse tehtyä mysliä, hampunsiemeniä, kaakaonibsejä, kookosta, mehiläisen siitepölyä, marjoja, minttua, omenaviipaleita

Valmistus:

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi tehokkaassa blenderissä. Koristele mielesi mukaan.

Anni Kravin herkullinen vihersmoothie

Lue lisää

Minä ja hyvinvointi: Emilia Vuorisalmi

Minä ja hyvinvointi: Emilia Vuorisalmi

Hyvinvointi ja onnellisuus ovat lääkäri Emilia Vuorisalmen intohimoja. Poimi Emilian viisi vinkkiä hyvinvointia edistävään ravitsemukseen!

Lue lisää
Minä ja hyvinvointi: Steffi Hagelstam

Minä ja hyvinvointi: Steffi Hagelstam

Vuodesta 2012 Steffit-treeniblogia pitänyt Stefanie Hagelstam kilpailee CrossFitissä ja painonnostossa Suomen kovimpien joukossa. Nappaa talteen Steffin vinkit hyvään treeniin!

Lue lisää
Minä ja hyvinvointi: Oona Kivelä

Minä ja hyvinvointi: Oona Kivelä

Lihaksikkaat käsivarret ovat tankotanssin moninkertaisen maailmanmestarin Oona Kivelän, 33, tavaramerkki . Hänelle itselleen ne ovat taiteilijan piirustusvälineet.

Lue lisää

Teemat