Flunssa pois! 10 tapaa vahvistaa vastustuskykyä

Flunssa pois! 10 tapaa vahvistaa vastustuskykyä

Miten pysyä terveenä flunssakauden aikana? Vilustuttaako kylmä ilma? Miksi sporttinen kaverini ei ole koskaan kipeänä? Farmaseuttimme neuvoo, miten voit vahvistaa vastustuskykyäsi.

Näin vahvistat vastustuskykyäsi ja torjut flunssan

Olen usein flunssassa, vaikka elän mielestäni terveellisesti. Miksi vastustuskykyni on niin huono?

Vaikka eläisi kuinka terveellisesti, flunssalta on hankala välttyä kokonaan. Terve aikuinen sairastaa yleensä 1–5 flunssaa vuodessa. Lapsilla flunssia voi olla jopa 10. Jotkut saavat flunssan helpommin kuin toiset, mikä saattaa johtua esimerkiksi perimästä.

Elämäntapojen lisäksi vastustuskykyyn vaikuttaa moni muukin asia. Esimerkiksi terveydentila, sairastetut sairaudet ja saadut rokotteet sekä altistuminen sairauksille. Myös ikä vaikuttaa: vauvoilla ja vanhuksilla vastustuskyky on heikompi.

Miten voin lisätä vastustuskykyäni?

Helpoin tapa lisätä omaa vastustuskykyä on kiinnittää huomiota siihen, mitä syö. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on yksi tärkeimmistä seikoista vastustuskyvyn kannalta. Huolehdi, että lautasella on ainakin riittävästi proteiinia, kuituja ja vitamiineja – ne ovat erityisen tärkeitä vastustuskyvyn kannalta.

Mitkä ruoka-aineet lisäävät vastustuskykyä? Mistä tiedän, saanko tarpeeksi vitamiineja ruokavaliosta?

Monet terveellisinä pidetyt ruoka-aineet lisäävät vastustuskykyä. Tärkeimpiä niistä ovat kala, hedelmät, marjat ja täysjyväviljatuotteet. Kalassa on vastustuskykyä lisäävää D-vitamiinia, ja ruotoineen syötynä siitä saa myös sinkkiä.

Hedelmistä ja marjoista löytyy taas C-vitamiinia. Täysjyvävilja on sinkin lähde. Myös hapanmaitotuotteet, hapankaali ja hapatettu ruisleipä auttavat lisäämään vastustuskykyä, sillä ne sisältävät suoliston bakteerikantaa tasapainottavia maitohappobakteereita.

Jos syöt kalaa 2–3 kertaa viikossa, käytät vitaminoituja maitotuotteita sekä syöt vihanneksia, hedelmiä ja marjoja päivittäin, saat vastustuskyvylle riittävät vitamiinit ravinnosta. Jos et, C- ja D-vitamiinia kannattaa syödä purkista.

Alkoholi, sokeri ja valkoiset viljat voivat huonontaa vastustuskykyä, koska ne eivät sisällä elimistölle tärkeitä ravintoaineita. Ne myös vievät tilaa lautasella vastustuskyvyn kannalta tärkeiltä ruoka-aineilta.

Mikä merkitys suoliston hyvinvoinnilla on vastustuskyvylle?

70 prosenttia ihmisen vastustuskyvystä tulee suolistosta. Siksi sen hyvinvoinnista kannattaa pitää erityistä huolta. Suoliston bakteeritasapainosta voi pitää huolta syömällä ravitsemussuositusten mukaan. Huolehdi etenkin riittävästä kuidun saannista nauttimalla päivittäin täysjyväviljatuotteita  ja runsaasti kasviksia ja hedelmiä.

Kuulin, että probiootit auttava lisäämään vastustuskykyä. Kannattaisiko minun syödä maitohappobakteereita varmuuden vuoksi?

Probiootteja eli maitohappobakteereita löytyy ihmisen suolistosta luonnostaan. Jos suolisto on koetuksella esimerkiksi antibioottikuurin tai matkan takia, maitohappobakteereita kannattaa käyttää tasapainottamaan vatsan bakteerikantaa. Niistä saattaa olla apua myös ehkäisemään esimerkiksi työpaikalla liikkuvaa vatsatautiepidemiaa, mutta flunssaan niistä tuskin on apua.

Pelkään, että sairastun juuri ennen matkaa. Voinko buustata vastustuskykyäni jotenkin?

Flunssan ehkäisyyn voi tilapäisesti käyttää apteekista saatavaa C-vitamiinilisää sekä imeskely-tabletteina tai suihkeena saatavaa sinkkiä. Ne eivät välttämättä ehkäise tartunnalta mutta ainakin ne lyhentävät taudin kestoa.

Myös rohdosvalmiste echinaceaa eli punahattua käytetään virustautien ehkäisyyn. Kasvin teho perustuu elimistön oman puolustusmekanismin aktivointiin.

Flunssan hoito

Urheilullinen ystäväni ei ole juuri koskaan kipeä. Pitäisikö minunkin liikkua enemmän?

Hyvä kunto on toimivan puolustusjärjestelmän kannalta olennaista. Kannattaa siis liikkua säännöllisesti. Päivittäinen hyötyliikunta ja hikiliikunta pari kolme kertaa viikossa auttaa pitämään kunnon hyvänä.

Liian rankasti liikkuminen taas on haitaksi – elimistö menee silloin stressitilaan, mikä heikentää puolustuskykyä.

Kuinka paljon käsien pesua on tarpeeksi? Mitä muuta voin tehdä välttyäkseni flunssalta?

Käsien pesu vedellä ja saippualla ennen ruokailua ja jokaisen wc-käynnin jälkeen on varmin keino suojautua taudeilta. Vältä myös kasvojen koskettelua likaisilla käsillä.

Tupakointi heikentää vastustuskykyä. Tupakka lamauttaa hengitysteiden värekarvojen toiminnan niihin kertyvällä limalla ja tervalla. Tupakansavun hengittäminen kiihdyttää tulehdusta edistävien välittäjäaineiden tuotantoa. Lisäksi alttius toistuville hengitystieinfektioille kasvaa. Paitsi että tupakoitsijat ovat alttiimpia tavallisille virusflunssille, he myös sairastuvat herkemmin vaikeampihoitoisiin bakteeriperäisiin tulehduksiin.

Olen kuullut, että kylmä ilma vilustuttaa. Pitääkö se paikkansa?

Tottumattomalle rankka hiihtolenkki kylmässä pakkasessa voi aiheuttaa vilustumisen, sillä kylmä ilma yhdistettynä vaativaan fyysiseen suoritukseen heikentää puolustusjärjestelmän toimintaa.

Toisaalta esimerkiksi pulahdus avantoon ei altista flunssalle – nopeasta lämpötilavaihtelusta johtuva adrenaliinipiikki pitää siitä huolen.

Nukun usein huonosti. Voiko vähäisellä unella olla vaikutusta jatkuvaan flunssakierteeseen? Entä heikentääkö stressi vastustuskykyä?

Uni on tärkeää vastustuskyvylle, sillä unen aikana elimistö palautuu päivän rasituksista. Unenpuute muuttaa hormonitoimintaa ja vaikuttaa elimistöön stressireaktion tapaan, mikä altistaa sairauksille.

Stressi heikentää vastustuskykyä, sillä se muuttaa elimistön immuunijärjestelmän toimintaa ja helpottaa pöpöjen pääsyä elimistöön.


Lue lisää

Vinkkejä flunssan ehkäisyyn ja hoitoon

Vinkkejä flunssan ehkäisyyn ja hoitoon

Meistä jokainen on varmasti joskus tullut flunssan yllättämäksi. Vaikka sairastaminen onkin tylsää, sen ei tarvitse tuntua ylenpalttisen kurjalta. Voit helpottaa flunssan oireita ja lyhentää flunssan kestoa hyvinkin helposti kotioloissa.

Lue lisää
Flunssa iski? Näin sinkki auttaa

Flunssa iski? Näin sinkki auttaa

Kun nenä vuotaa, kurkkuun sattuu ja lihaksia kiristää, nappaa sinkkiä. Pikaisesti aloitettu sinkkiasetaattikuuri voi lyhentää flunssan kestoa jopa päivillä. Lue juttu, niin tiedät, miten toimia flunssan iskiessä.

Lue lisää
Suolisto kuntoon! 10 keinoa pitää vatsa tyytyväisenä

Suolisto kuntoon! 10 keinoa pitää vatsa tyytyväisenä

Hyvinvointisi perusta on suolistossa. Vatsa pitää rauhallisista ruokailuhetkistä, kuiduista, kasviksista ja liikunnasta. Lisäbuustia antavat entsyymivalmisteet ja maitohappobakteerit. Lue 10 vinkkiä vatsan hyvinvointiin!

Lue lisää

Teemat