Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Vaikuttava aine

essitalopraami

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään vakavan masennuksen ja paniikkihäiriön sekä siihen liittyvän julkisten paikkojen pelon hoitoon. Lisäksi lääkettä käytetään sosiaalisten tilanteiden pelon, yleistyneen ahdistuneisuushäiriön ja pakko-oireisen häiriön hoitoon.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Lääke otetaan vesilasillisen kera. Se voidaan ottaa ruokailusta riippumatta.

Vaikutustapa

Essitalopraami on SSRI-tyyppinen masennuslääke, joka säätelee serotoniinin, erään keskushermoston toimintaa ohjaavan aineen vaikutuksia siten, että vaikeasti masentunut mieliala kohoaa. Vaikutus ilmaantuu tavallisesti 2 - 4 viikon kuluttua hoidon aloituksesta.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat päänsärky ja pahoinvointi. Joskus saattaa esiintyä myös ruokahalun vähenemistä tai lisääntymistä, painon nousua, ahdistuneisuutta, levottomuutta, epänormaaleja unia, seksuaalihäiriöitä, unettomuutta, uneliaisuutta, huimausta, tuntohäiriöitä, vapinaa, poskiontelontulehdusta, haukottelua, mahavaivoja, liikahikoilua, lihas- ja nivelkipuja, väsymystä ja kuumetta.

Raskaus ja imetys

Lääkärin harkinnan mukaan raskauden aikana. Ei suositella imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytä alle 30 °C. Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle ja kosteudelle

Ulkonäkö

5 mg: Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on merkintä “93” ja toisella puolella “7414”.

10 mg: Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on jakouurre ja merkintä “9” jakouurteen vasemmalla puolella ja “3” oikealla puolella. Tabletin toisella puolella on merkintä “7462”. Tabletti voidaan puolittaa.

20 mg: Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on jakouurre ja merkintä “9” jakouurteen vasemmalla puolella ja “3” oikealla puolella. Tabletin toisella puolella on merkintä “7463”. Tabletti voidaan puolittaa.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produkt information

ESCITALOPRAM RATIOPHARM 20 MG KALVOPÄÄLLYSTEINEN TABLETTI 100 fol

10,67 €
Yksikköhinta 0,11 € / KPL
  • Nyt nopeampi toimitus 1-3 arkipäivässä
  • Tilaa netistä, nouda jopa tunnissa
  • Osta nyt, maksa vasta 30 päivän kuluttua

Vaikuttava aine

essitalopraami

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään vakavan masennuksen ja paniikkihäiriön sekä siihen liittyvän julkisten paikkojen pelon hoitoon. Lisäksi lääkettä käytetään sosiaalisten tilanteiden pelon, yleistyneen ahdistuneisuushäiriön ja pakko-oireisen häiriön hoitoon.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Lääke otetaan vesilasillisen kera. Se voidaan ottaa ruokailusta riippumatta.

Vaikutustapa

Essitalopraami on SSRI-tyyppinen masennuslääke, joka säätelee serotoniinin, erään keskushermoston toimintaa ohjaavan aineen vaikutuksia siten, että vaikeasti masentunut mieliala kohoaa. Vaikutus ilmaantuu tavallisesti 2 - 4 viikon kuluttua hoidon aloituksesta.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat päänsärky ja pahoinvointi. Joskus saattaa esiintyä myös ruokahalun vähenemistä tai lisääntymistä, painon nousua, ahdistuneisuutta, levottomuutta, epänormaaleja unia, seksuaalihäiriöitä, unettomuutta, uneliaisuutta, huimausta, tuntohäiriöitä, vapinaa, poskiontelontulehdusta, haukottelua, mahavaivoja, liikahikoilua, lihas- ja nivelkipuja, väsymystä ja kuumetta.

Raskaus ja imetys

Lääkärin harkinnan mukaan raskauden aikana. Ei suositella imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytä alle 30 °C. Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle ja kosteudelle

Ulkonäkö

5 mg: Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on merkintä “93” ja toisella puolella “7414”.

10 mg: Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on jakouurre ja merkintä “9” jakouurteen vasemmalla puolella ja “3” oikealla puolella. Tabletin toisella puolella on merkintä “7462”. Tabletti voidaan puolittaa.

20 mg: Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on jakouurre ja merkintä “9” jakouurteen vasemmalla puolella ja “3” oikealla puolella. Tabletin toisella puolella on merkintä “7463”. Tabletti voidaan puolittaa.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produkt information

Toimitusaika 2-5 arkipäivää
Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Teva Sweden
YA-muistuttaja