03.10.2011

Yliopiston Apteekki myy Galenan yrittäjäpariskunnalle 

Yliopiston Apteekki on myynyt lääkkeiden ja luontaistuotteiden valmistukseen erikoistuneen tytäryhtiönsä Oy Galena Ltd:n. Kuopiossa toimivan yrityksen liikevaihto oli 3,4 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 21 henkilöä vuonna 2010. Kaupan myötä yrityksen nimeksi tulee Galena Pharma Oy.

 

Galenan omistajia ovat 30.9. alkaen yrittäjäpariskunta Atte Kukkonen ja Heidi Taipale, joilla on monipuolinen ja pitkä kokemus lääke- ja ravintolisäteollisuudesta. Heidän tavoitteenaan on tarjota entistä laajemmin sopimusvalmistukseen liittyviä palveluita sekä nykyisille että uusille asiakkaille.

 

”Tarjoamme yrityksille kaikki valmistuksen vaiheisiin liittyvät palvelut aina ideasta tuotteeseen sisältäen tuotekehityksen sekä myyntilupiin liittyvät asiat”, sanoo Galenan uusi toimitusjohtaja Atte Kukkonen.

 

”Kauppa selkiyttää Yliopiston Apteekki -konsernia ja antaa Galenalle mahdollisuuden kehittyä itsenäisenä yrityksenä. Olemme iloisia voidessamme luovuttaa Galenan osaavien ja innostuneiden yrittäjien käsiin”, Yliopiston Apteekin talousjohtaja Pekka Koivuneva toteaa.

 

Yliopiston Apteekin yhteistyö Galenan kanssa jatkuu Yliopiston Apteekin oman private label –tuotteiston (Professorin-tuotesarja) valmistuksessa.

 

Lisätietoja

 

Pekka Koivuneva, talousjohtaja, Yliopiston Apteekki                                         

pekka.koivuneva@yliopistonapteekki.fi                   

puh. 09 5420 4519          

 

Atte Kukkonen, toimitusjohtaja, Galena Pharma Oy

atte.kukkonen@galena.fi

puh. 040 4509898