Tiedote julkaistu 2.4.2009
Viitehintajärjestelmän käyttöönotto sujui hyvin Yliopiston Apteekin 17 toimipisteessä ympäri Suomen. Keskiviikkona 1.4.2009 Suomessa voimaan tullut viitehintajärjestelmä on tuonut jo ensimmäisenä päivänä säästöjä Yliopiston Apteekin asiakkaille. Noin 95 prosenttia asiakkaista hankki käyttöönottopäivänä edullisimman viitehinnan mukaisen valmisteen.
Vuodesta 2003 Suomessa käytössä ollut lääkevaihto antaa asiakkaalle mahdollisuuden vaihtaa lääkärin määräämä lääke halvempaan, vastaavaan valmisteeseen, ja näin vaikuttaa sekä omiin että yhteiskunnan lääkekustannuksiin. Nyt käyttöön otettu viitehintajärjestelmä laajensi lääkevaihtoa koskemaan entistä useampia lääkkeitä ja toi korvauksen piiriin satoja uusia valmisteita.
Yliopiston Apteekissa uskotaan, että viitehintajärjestelmä lisää siirtymistä edullisempiin lääkkeisiin aikaisempaa enemmän, koska asiakas maksaa itse erotuksen, mikäli hän haluaa käyttöönsä viitehintaa kalliimman lääkkeen.
”Jo ensimmäisen päivän aikana asiakkaidemme hankkimista lääkkeistä 95 prosenttia oli edullisimman viitehinnan mukaisia, kun aiemmin lääkevaihdon piirissä olleista lääkkeistä 90 prosenttia on vaihdettu edullisempiin valmisteisiin”, toteaa Yliopiston Apteekin apteekkari Jari Kokkonen. Vaihtokiellot koskivat pääasiassa tapauksia, joissa asiakkaan omavastuun lisäksi maksama lääkkeen hinnan ja viitehinnan välinen erotus jäi korkeintaan muutaman euron suuruiseksi.
Viitehintajärjestelmän käyttöönotto ei hidastanut Yliopiston Apteekkien asiakaspalvelua, ja vain joitakin hyvin pieniä teknisiä ongelmia esiintyi hintoihin tai tietotekniikkaan liittyen.
”Ensimmäinen viitehintainen resepti toimitettiin Yliopiston Apteekin Töölön toimipisteessä klo 00.02. Asiakas sai kolesterolilääkkeensä aiempaa edullisemmin ja oli tyytyväinen”, Kokkonen kertoo.
Viitehintajärjestelmän käyttöönotto on herättänyt myös kysymyksiä asiakkaissa. Yliopiston Apteekin valtakunnalliseen asiakaspalvelunumeroon tuli viitehintajärjestelmän ensimmäisenä päivänä asiakkaiden yhteydenottoja noin viidennes keskivertopäivää enemmän.
Yliopiston Apteekin maaliskuussa uusitussa verkkopalvelussa www.yliopistonapteekki.fi on käytössä viitehintajärjestelmän mukainen korvauslaskenta, jossa voi tutustua viitehintajärjestelmään ja sen vaikutuksiin konkreettisesti.
Lisätietoja toimittajille:
Apteekkari Jari Kokkonen
Puh. 040 527 4476
tai jari.kokkonen@yliopistonapteekki.fi
Palvelujohtaja Stiina Piirainen
Puh. 0400 285 282
tai stiina.piirainen@yliopistonapteekki.fi