Tiedote julkaistu 29.9.2009
Yliopiston Apteekin D-vitamiinin saantia käsittelevästä tutkimuksesta ilmenee, että D-vitamiinivalmisteiden käyttö hiipuu lapsiperheissä lasten kasvaessa. Vain joka neljäs 13-17-vuotiaista on syönyt D-vitamiinivalmisteita säännöllisesti viimeisen vuoden aikana.
Suomalaiset tietävät suhteellisen hyvin, mihin D-vitamiinia tarvitaan. Yli puolet suomalaisista osaa kertoa, että D-vitamiini vahvistaa luustoa tai edistää kalsiumin imeytymistä. Myös lukuisia muita terveysvaikutuksia mainittiin. Joka viides suomalainen ei kuitenkaan osaa sanoa, mitä merkitystä D-vitamiinilla on ihmisen terveydelle.
Suomalaisista yli puolet nauttii D-vitamiinivalmisteita joko itse tai antaa niitä lapsilleen. D-vitamiinilisää käyttävät erityisesti naiset sekä ne, joilla on alle 7-vuotiaita lapsia. Kaikkein useimmin D-vitamiini nautitaan osana monivitamiinivalmisteita, joita käytetään hyvin säännöllisesti ympäri vuoden.
- Talviaikaan D-vitamiinin vajauksesta kärsii tutkimusten mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista. Vajaus on suurinta teinitytöillä ja nuorilla aikuisilla, sanoo elintarviketieteiden tohtori, tutkija Heli Viljakainen Helsingin yliopistosta.
Kasvuikäiset kärsivät D-vitamiinin vajauksesta
Pienten lasten vanhemmista valtaosa näyttää huolehtivan hyvin D-vitamiinin saannista. D-vitamiinivalmisteita saa 0-3 -vuotiaista lapsista 94 prosenttia neuvolan suositusten mukaan säännöllisesti ympäri vuoden. Sen sijaan vitamiinilisän käyttö vähenee sitä mukaa, kun lapset kasvavat. 13-17-vuotiaista vain joka neljäs on nauttinut vitamiinilisää säännöllisesti viimeisten 12 kuukauden aikana.
- Suositeltu päivittäinen D-vitamiiniannos täyttyy, mikäli juo päivittäin 0,5 litraa maitoa, syö 2-3 kertaa viikossa kalaa ja käyttää margariinia leivän päällä. Jos joku näistä kolmesta ei täyty, pitää riittävästä D-vitamiinin saannista huolehtia vitamiinivalmisteilla, Heli Viljakainen jatkaa.
D-vitamiinivalmisteet hankitaan mieluiten apteekista
Aikuisille suomalaisille suositellaan 7,5 mikrogramman päivittäistä D-vitamiinin saantia. Lapsille, odottaville ja imettäville äideille sekä ikääntyneille suositellaan 10 mikrogramman annosta päivittäin.
- Viime aikoina monissa vitamiinivalmisteissa D-vitamiinipitoisuuksia on kasvatettu näitä suosituksia korkeammalle tasolle, koska isommilla annoksilla on haluttu varmistaa riittävä D-vitamiinin saanti. Korkein hyväksyttävä päiväannos alle 10-vuotiaille lapsille on 25 mikrogrammaa ja aikuisille 50 mikrogrammaa, Yliopiston Apteekin apteekkari Jari Kokkonen sanoo.
- On erittäin positiivista, että yli puolet suomalaisista hankkii D-vitamiinivalmisteet mieluiten apteekista. Tämä kertoo siitä, että apteekissa myytävien valmisteiden laatuun luotetaan, Jari Kokkonen jatkaa.
Yliopiston Apteekin teettämässä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten D-vitamiinin saantia ja D-vitamiinivalmisteiden käyttöä. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus elo-syyskuussa 2009. Tutkimus toteutettiin henkilökohtaisin haastatteluin ja sen kohderyhmänä oli tuhat 15-79 -vuotiasta suomalaista eri puolilla Suomea.
Lisätietoja:
Elintarviketieteiden tohtori, tutkija Heli Viljakainen, Helsingin yliopisto
Puh. 040 591 6998 tai heli.viljakainen@helsinki.fi
Apteekkari Jari Kokkonen, Yliopiston Apteekki
Puh. 040 527 4476 tai jari.kokkonen@yliopistonapteekki.fi
Koko tutkimusraportti nähtävissä oheisen linkin kautta:
YA D-vitamiinitutkimus 2009.pdf