Farmaseutti neuvoo

Yliopiston Apteekin verkkoapteekista löytyy monenlaisia tuotteita intiimihoitoon. Valikoima on laaja kattaen valmisteita aina kihomatojen häädöstä hiivatulehdukseen ja seksuaaliterveyteen. Erilaiset intiimiongelmat koetaan usein jotenkin hävettäviksi, mutta apteekkilaisille ne ovat aivan luonnollinen asia. On siis turha kärsiä vaivoista, kun apua on saatavissa. Osaava ja koulutettu henkilökuntamme auttaa mielellään oikean tuotteen valinnassa sekä verkkoapteekissa että toimipisteissämme. 

Intiimihygieniaan kannattaa käyttää tuotteita, joiden pH vastaa ihon ja limakalvojen omaa happamuutta. Pesu tavallisella saippualla voi kuivattaa herkkiä limakalvoja liikaa, joten intiimialueen pesuun käykin parhaiten pelkkä vesi tai erityisesti herkälle intiimialueelle suunnitellut pesunesteet, -vaahdot tai –pyyhkeet.  

Antibioottikuurin jälkeen moni nainen huomaa saaneensa riesakseen hiivatulehduksen, jonka hoitamiseen saa apua myös nettiapteekista. Tuotteista voi valita suun kautta otettavan tabletin tai paikallishoidon kapselina ja/tai voiteena. Hyvin yleisiä vaivoja ovat myös lievät virtsatieongelmat, joiden hoitamiseen löytyy valmisteita niin miehille kuin naisillekin. 

Verkkoapteekin valikoimasta löytyy apua myös vaihdevuosioireisiin. Valittavana on sekä suun kautta otettavia valmisteita että paikallishoitoja, niin lääkkeellisinä kuin luonnonmukaisina vaihtoehtoina.  

Lapsilla yleisiä vaivoja ovat kihomadot, jotka tarttuvat helposti lapsesta toiseen ja koko perheeseen. Aikuisilla kihomato ei yleensä aiheuta kutinaoireita. Kaikki perheenjäsenet kannattaa hoitaa samalla kerralla. Hoito uusitaan kahden viikon kuluttua. 

Seksuaalisuus on osa ihmisen kokonaisterveyttä. Yliopiston Apteekista löytyy myös tähän alueeseen liittyviä tuotteita ja apuvälineitä. Raskauden ehkäisyyn on saatavilla ilman reseptiä eri valmisteita. Ehkäisypillerien käyttö voi aiheuttaa limakalvojen kuivumista nuorellekin naiselle. Kuivien limakalvojen aiheuttamia vaivoja voi hoitaa esimerkiksi kostutusvoiteilla tai -geeleillä. Raskauden ollessa ajankohtainen valikoimastamme löytyy ovulaatio- ja raskaustestejä. 

Yliopiston Apteekki 3.4.2013

Farmaseutti Tiina Leppänen