Reseptilääke
Korvattavuus
Lääke ei ole korvattava.
Myyntiluvan haltija/markkinoija
Orion
Lääkeopas
Vaikuttava aine
Tramadoli.
Käyttötarkoitus
Lääke on tarkoitettu keskivaikeiden ja vaikeiden kipujen hoitoon.
Annostus
Lääkärin ohjeen mukaan, kivun luonteesta ja voimakkuudesta riippuen.
Lääkkeen ottaminen
Lääkkeen voi ottaa ruokailusta riippumatta. Kapseli ja depottabletti otetaan vesilasillisen kera. Depottabletti pitää niellä kokonaisena, sitä ei saa jakaa eikä pureskella. Liukenevat tabletit liuotetaan vähintään puoleen desilitraan vettä ennen lääkkeen ottamista. Tipat voi ottaa pieneen nestemäärään sekoitettuina. Peräpuikko työnnetään peräsuoleen, mieluimmin ulostamisen jälkeen. Ruiskeen antaa tavallisimmin lääkäri ihon alle, lihakseen tai laskimoon.
Vaikutustapa
Lääke vaikuttaa hermosolujen toimintaan keskushermostossa (erityisesti selkäytimessä) siten, että kipuaistimus lievittyy.
Haittavaikutukset
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat pahoinvointi ja huimaus. Joskus voi esiintyä myös päänsärkyä, tokkuraisuutta, oksentelua, ummetusta, suun kuivumista, hikoilua ja väsymystä.Lääke voi heikentää tarkkaavaisuutta liikenteessä. Alkoholi voi voimistaa lääkkeen keskushermostoa lamaavia vaikutuksia hengenvaarallisesti. Muiden lääkkeiden käytöstä tulee sopia lääkärin kanssa.
Raskaus ja imetys
Ei pidä käyttää raskauden aikana. Imetyksen yhteydessä yksittäisestä lääkeannoksesta ei yleensä ole haittaa lapselle.
Säilytys
Peräpuikko, tipat, injektio: Huoneenlämmössä (15-25 °C). Tipat: Alkuperäispakkauksessa. Kapselit ja liukenevat tabletit: Alle 25 °C.
Ulkonäkö
Kaps: Kaksivärinen, vihreä/vaaleankeltainen, kiiltävä, kova gelatiinikapseli, mustalla painettu Grünenthalin logo, sisällä valkoinen tai vaaleankeltainen jauhe.Liukeneva tabl: Valkoinen tai lähes valkoinen piparmintun tuoksuinen pyöreä liukeneva tabletti, jossa viistotut reunat, halk. 10,1 mm, korkeus 4,0 mm, toisella puolella jakoura ja merkintä T4, toisella puolella Grünenthalin logo.Peräpuikko: Valkoinen tai vaaleankeltainen, vahamainen, vakiomallinen peräpuikko.Injekt: Kirkas, väritön liuos-Tipat: Väritön tai hieman kellertävä, hieman viskoosi, piparmintun ja aniksen makuinen ja tuoksuinen liuos.
Lääkeoppaan tiedot: ©Lääketietokeskus