Reseptilääke
Korvattavuus
Lääke on peruskorvattava.
Lääkkeestä maksetaan ylempi erityiskorvaus sairaudennumeroilla:
110
Myyntiluvan haltija/markkinoija
Roche
Lääkeopas
Vaikuttava aine
Levodopa ja benseratsidi.
Käyttötarkoitus
Lääkettä käytetään Parkinsonin taudin hoitoon.
Annostus
Lääkärin ohjeen mukaan. Hoito aloitetaan yleensä pienellä annoksella, joka otetaan useita kertoja päivässä. Annosta suurennetaan vähitellen. Tavoitteena on saavuttaa taso, jolla lääke tehoaa riittävästi, mutta lääkkeen haitat eivät vielä ole hankalia. Lääkitystä ei saa keskeyttää äkillisesti omin päin.
Lääkkeen ottaminen
Lääke suositellaan otettavaksi puoli tuntia ennen ruokailua tai tunti sen jälkeen. Jos lääke aiheuttaa vatsavaivoja, sen voi ottaa pienen välipalan kanssa. Tabletit niellään mieluimmin kokonaisina, mutta tarvittaessa ne voidaan myös jakaa, murskata tai pureskella. Depotkapselit niellään runsaan nesteen kanssa kokonaisina ja pureskelematta. Liukeneva Quick-tabletti liuotetaan puoleen lasilliseen vettä ennen ottamista. Jos tätä maitomaista liuosta ei ota heti, liuosta pitää sekoittaa ennen nauttimista. Lious pitää ottaa puolen tunnin sisällä liuottamisesta.
Vaikutustapa
Parkinsonin taudissa aivoista häviää soluja, jotka tuottavat dopamiinia. Dopamiini on aivoissa oleva välittäjäaine, joka vaikuttaa liikkeiden hallintaan. Levodopa on dopamiinin esiaste, joka muuttuu elimistössä dopamiiniksi ja lievittää näin Parkinsonin taudin oireita. Benseratsidi estää levodopan muuttumista dopamiiniksi aivojen ulkopuolella. Näin se lisää levodopan määrää aivoissa ja tehostaa levodopan vaikutuksia.
Haittavaikutukset
Lääke aiheuttaa usein pahoinvointia ja oksentelua. Lisäksi voi ilmetä tahattomia liikkeitä (dyskinesia), jotka ilmenevät kasvojen, kielen ja alaleuan alueella irvistyksinä ja puremisliikkeinä sekä käsien, jalkojen ja vartalon heilahteluina. Lääke saattaa aiheuttaa uneliaisuutta tai alentaa verenpainetta, mikä voi aiheuttaa huimausta tai pyörrytystä. Tämä voi vaikuttaa ajokykyyn.
Raskaus ja imetys
Lääkettä ei saa käyttää raskauden aikana eikä imetyksen yhteydessä.
Säilytys
100 mg/25 mg tabletti ja depotkapseli: Alle 30 °C, lasipullo tiiviisti suljettuna. Herkkä kosteudelle. 200 mg/50 mg tabletti: Alle 25 °C, lasipullo tiiviisti suljettuna. Herkkä kosteudelle. Liukeneva tabletti: Huoneenlämmössä. Herkkä kosteudelle.
Ulkonäkö
100 mg/25 mg tabl: Vaaleanpunainen tabletti, jossa merkintä “ROCHE”. Halkaisija noin 10 mm, ristikkäinen jakouurre.200 mg/50 mg tabl: Vaaleanpunainen tabletti, jossa merkintä “ROCHE”. Halkaisija noin 13 mm, ristikkäinen jakouurre.Depotkapseli: Vaaleansininen/tummanvihreä, kapselikoko 1.Liukeneva tabletti: Pyöreä, valkoinen tabletti (halkaisija n. 11 mm, paksuus 4,2 mm), jossa jakouurre ja merkintä ROCHE 125.
Lääkeoppaan tiedot: ©Lääketietokeskus