Lääkkeen vaikuttavan aineen ominaisuuksista ja halutusta vaikutuksesta riippuen lääkkeen annostelumuoto voi vaihdella. Tablettisanan edessä olevat etuliitteet, depot-, retard-, entero- ja bukkaali-, kertovat minkälainen lääke on.
Tabletti on lääkkeen tavallisin annostelumuoto. Kun lääke nielaistaan, se liukenee mahalaukussa ja ohutsuolessa. Liuennut lääkeaine imeytyy limakalvon kautta verenkiertoon ja kulkeutuu eri puolille elimistöä. Lääke poistuu elimistöstä hiljalleen normaalin aineenvaihdunnan mukana.
Lääkkeen oikea lääkemuoto ja annoskoko varmistavat, että sillä saavutetaan riittävä teho, mutta haittavaikutukset eivät korostu liikaa.
Enterovalmiste: Osa lääkeaineista hajoaa mahalaukun happamassa ympäristössä tai lääke voi häiritä mahan toimintaa tai aiheuttaa limakalvovaurioita mahassa. Tällöin tabletti päällystetään enterokalvolla, joka päästää lääkeaineen liukenemaan vasta, kun valmiste on ohittanut mahalaukun.
Kalvopäällystettyä enterotablettia ei saa halkaista, murskata tai pureskella, jotta kalvo säilyy ehjänä. Enterovalmiste otetaan yleensä tyhjään mahaan runsaan nesteen, mieluiten veden kera.
Depotvalmiste: Joskus sairauden hoito edellyttää, että lääkettä on jatkuvasti elimistössä. Tällöin lääkkeen annostelun helpottamiseksi voidaan kehittää valmiste, josta lääkeainetta liukenee hitaasti esimerkiksi kahdeksan tunnin ajan. Hitaasti lääkeainetta vapauttavaa valmistetta kutsutaan depot- tai retardvalmisteeksi.
Mikäli tabletti on päällystetty depotkalvolla, ei valmistetta saa halkaista, murskata tai pureskella. Tällöin menetetään lääkkeen pitkävaikutteisuus ja lääkettä voi imeytyä elimistöön nopeasti iso määrä, jolloin myös haittavaikutusten riski kasvaa.
Pitkävaikutteinen tabletti voi olla myös halkaistava, mikäli se on valmistettu siten, että päällystekalvon sijasta lääkeaineen vapautumista säädellään tablettirungon avulla.
Resoribletti ja bukkaalitabletti: Tunnetuin suun limakalvoilta imeytyvä valmiste on ns. nitro, jota käytetään sydämen hapenpuutteesta johtuvaan voimakkaaseen rintakipuun. Suussa liukenevaa tablettia kutsutaan resoribletiksi. Tabletti laitetaan kielen alle, poskeen tai ientaskuun, jossa se liukenee ja imeytyy nopeasti verenkiertoon. Resoriblettia ei saa pureskella tai niellä.
Joskus lääkkeen pitää vaikuttaa paikallisesti suussa. Bukkaalitabletti on tarpeen hoidettaessa esimerkiksi suun limakalvon haavaumaa aftaa. Tabletti kiinnitetään limakalvoon haavauman päälle.
Kapselit ja oraaliliuokset: Liuos on usein paras annostelumuoto lapsille ja nielemisvaikeuksista kärsivälle aikuiselle. Liuosmuotoisten lääkkeiden etuna on tarkka annosteltavuus ja haasteena on usein lääkkeen säilyvyys ja lääkeaineen paha maku. Liuoksia kutsutaan mikstuuroiksi, oraaliliuoksiksi tai oraalisuspensioiksi. Pakkauksesta on varmistettava, pitääkö liuos ravistaa ennen käyttöä.
Tavanomaisessa kapselissa lääke tai lääkeainetta sisältävät rakeet on suljettu kuoreen, joka liukenee mahassa. Kapseli on aina syytä ottaa runsaan nesteen kera, koska kuivana nielaistu kapseli voi tarttua ruokatorveen. Pehmeissä kapseleissa lääkeaine on pakattu jo valmiiksi liuotettuna.
Kapseli voi olla pitkävaikutteinen tai enterovalmiste. Tällöin kapselissa olevat rakeet on voitu päällystää esimerkiksi depotkalvolla, jolloin kapselin voi avata ja ottaa rakeet nesteen kera. Jos koko kapseli on päällystetty kalvolla, sitä ei saa avata, vaan se on otettava kokonaisena.
Apteekissa kannattaa aina selvittää lääkkeen oikea annostelutapa. Farmaseutin kanssa voi tutustua valmisteen käyttöohjeeseen, ja keskustella siinä olevista ohjeista. Itselleen on hyvä selvittää, miten lääke säilytetään, voiko lääkkeen ottaa ruuan kanssa ja saako esimerkiksi tabletin halkaista.
Yliopiston Apteekki
Proviisori Katariina Kalsta
Päivitetty: maaliskuu 2009