Haavanhoito 

Pienet viiltohaavat, ruhjeet ja naarmut soveltuvat itse hoidettaviksi. Haava puhdistetaan puhtaalla juoksevalla vedellä. Haavaa huuhdellaan esimerkiksi suihkuttamalla ja tarvittaessa haava-alueelta poistetaan sormin näkyvä lika ja esimerkiksi hiekan sirut. Haavanpuhdistusainetta käytetään, jos tarjolla ei ole puhdasta vettä. Haavanpuhdistusaineella voi tehostaa puhdistusta vesipesun jälkeen, jos haava on ollut likainen.

Haava suojaamiseen on olemassa erilaisia tuotteita. Sopiva tuote valitaan haavan koon, paikan ja eritteen määrän perusteella. Apteekista löytyy myös isoja, itsestään kiinnittyviä haavataitoksia esimerkiksi lasten polvien haavoihin. Haavataitoksen on hyvä olla riittävän suuri, jotta se peittää vaurioalueen. Haavataitosta ei yleensä tarvitse vaihtaa päivittäin, vaan tarpeen mukaan. Haavan parantumista edistää, jos sitä suihkutellaan aina taitoksen vaihdon yhteydessä.

Syvät haavat, pistohaavat, eläinten puremahaavat ja voimakkaasti vuotavat haavat kuuluvat aina lääkärin hoitoon. Mikäli haava paranee hitaasti tai tulehtuu, kannattaa sitä näyttää lääkärille.

Muista huolehtia jäykkäkouristusrokotuksen ottamisesta kymmenen vuoden välein.

Tutustu haavanhoitotuotteisiin tästä.

Yliopiston Apteekki
Farmaseutti Kristiina Vuori

Päivitetty: helmikuu 2011